HURRIKAANIN SYNTY
TAUSTA
Hurrikaani on trooppinen hirmumyrsky. Hirmumyrsky on yllätyksellinen, voimakas ja pelkoa herättävä.
Edellä mainitut ominaisuudet ovat tärkeitä myös hyvälle lentopallojoukkueelle.
Hurrikaani-Loimaa on miesten huippulentopalloon tähtäävä lentopallon erikoisseura. Tarkoituksena
on antaa kotiseudun kasvateille mahdollisuus harjoitella ja pelata tavoitteellisesti hyvässä
valmennuksessa ja seurassa.
Hurrikaani alkoi muodostua 1990-luvun lopulla, jolloin Loimaan Jankolla oli nuoria, nälkäisiä ja
lahjakkaita pelaajia kakkossarjassa. Tuolloin kakkossarja oli Suomen neljänneksi korkein sarja.
Joukkue nousi ykkössarjaan nopeasti.
Tällöin alettiin pohtia tarkemmin tulevaisuutta ja menestymisen mahdollisuuksia jatkossa.
PROSESSI
90-luvun lopulla Loimaalta ei löytynyt Jankon miesten taustalle tekijöitä, jotka olisivat markkinoineet
joukkuetta yhteistyökumppaneille. Joukkueella ei ollut riittävää taustaryhmää. Syntyi idea Loimaan ja
Forssan lentopalloyhteistyöstä.
Forssassa Koijärven Kunnon vanhimmat juniorit olivat tulleet aikuisikään, joten yhteistyö osui juuri
oikeaan ajankohtaan. Liikkeelle lähdettiin farmiyhteistyöllä. Jankko oli emoseura ja Koijärven Kunto
farmiseura. Näin pelaajat saivat riittävästi peliaikaa, kun oli mahdollisuus pelata kahdessa seurassa.
Jankon ja Kunnon liitto jatkui kaksi vuotta, jonka jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi nähtiin uuden seuran
perustaminen. Hurrikaanin perustamisen syyt olivat seuraavat:
1. Huipulle tähtäävän joukkueen toiminta tarvitsee oman johtokunnan, jolla on mahdollisuus
nopeisiin päätöksiin. Yhteistyössä päätöksentekoprosessi kulki kahden seuran kautta. Lisäksi
Loimaan Jankko on yleisseura, jolla useita jaostoja.
2. Uutta seuraa perustettaessa taloudellinen perusta oli epävarma. Mikäli joukkueen yhteistyö-
kumppanien hankinta ei olisi onnistunut, niin perusseurat Jankko ja Kunto eivät olisi olleet
missään taloudellisessa vastuussa. Haluttiin siis suojata perusseurojen toiminta.
3. Hurrikaania perustettaessa ajatuksena oli nimenomaan uudenlainen, rajat rikkova seura,
johon kaikki pelaajat voisivat liittyä. Loimaalaisten olisi ollut vaikea mieltää Kuntoa yhteiseksi
joukkueeksi ja forssalaisten vastaavasti Jankkoa. Hurrikaanilla ei ollut historiaa eikä siten perinteitä.
Perinteet syntyvät kuitenkin ajan ja toiminnan myötä. Millään seuralla ei ole ollut perinteitä ennen
perustamistaan.
TULOKSET
Hurrikaani toimi myös A-pojissa yhteistyötahona Loimaan ja Forssan välillä. Kaudella 2003-2004
Loimijoen Hurrikaani voitti A-poikien Suomen mestaruuden. Saavutukseen ei oltu aiemmin kyetty.
Seuran ykkösjoukkue nousi 7 vuoden aikana neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta toiseksi
korkeimmalle. Syksyllä 2006 Hurrikaani vaihtoi kotisaliaan ja lähti perinteikkäästä Hirvihovista
Loimaan lukion viereen valmistuneeseen Loimaan liikuntahalliin. Uudet upeat puitteet ja pelaajiston
kehittyminen mahdollistivat sen, että keväällä 2007 Loimijoen Hurrikaani -nimellä tunnettu seura
nousi viimein liigatasolle.
Kauden 2007-2008 alussa seuran viralliseksi nimeksi tuli Hurrikaani-Loimaa. Ensimmäisellä
liigakaudellaan Hurrikaani sijoittui seitsemänneksi. Tämän jälkeen sijoitukset ovat olleet:
Kausi 2008-2009 6.
Kausi 2009-2010 11.
Kausi 2010-2011 8.