Hurrikaani aloitti kevätkautensa selvällä 0-3-voitolla Saimaa Volleystä. Hurrikaani otti Saimaalta kauden kolmesta keskinäisestä ottelusta täydet yhdeksän pistettä. Kaksi kotiottelua olivat Hurrikaanin selkeää hallintaa eikä loppiaisen vierasottelu muuttanut kaavaa mihinkään suuntaan, vaikka vielä viikko ennen ottelua ilmassa oli ennusmerkkejä tasaisemmasta koitoksesta.
Saimaa Volley oli joulukuussa päässyt hyvään iskuun uuden hakkurinsa johdattamana. Venezuelalainen 23-vuotias Luis Arias piti välillä vastustajan torjuntaa pilkkanaan korkealta tulleilla iskuillaan. Venezuelan maajoukkuehakkuri lähti kotimaahansa joulunviettoon, mutta ilmoittikin yllättäen tällä viikolla, että mahdollinen paluu Suomeen siirtyy myöhempään ajankohtaan. Vielä Hurrikaani-peliin mies ei ehtinyt.
Tästä syystä Saimaa Volley joutui Hurrikaani-peliin siipirikkoisena, kun vielä Robert Seppänen oli kuumesairaana poissa rosterista. Saimaan hakkurina pelasi Eetu Häyrinen, jolle ei kuitenkaan ollut paras päivänsä (2/-4). Saimaan ainoa valopilkku oli yleispelaaja Romans Sauss (16/+10), mutta kovin yksin mies jäi Hurrikaanin pyörityksessä.
Aivars Petrusevicsin selkä kramppasi syyskauden viimeisessä pelissä Sampoa vastaan, mutta tänään latvialainen oli jälleen tehokkaalla pelipäällä (19/+13). Myös toinen laitapelaaja Jimmy Hernandez sai passari Petteri Penttiseltä paljon ruokaa ja iski identtiset pisteet (19/+13) Aivarsin kanssa. Myös kolme torjuntapistettä kirjattiin Jimmyn tilastoihin.
Torjuntapeli oli Hurrikaanilla muutenkin mallillaan, sillä Jimmyn pisteiden lisäksi Petteri kaapitti Saimaan hyökkäyksen neljästi ja Tuukka Anttila kolme kertaa. Hurrikaanin vastaanotto toimi erinomaisesti läpi koko ottelun eikä Saimaa pystynyt (yhdessä) kotisalissaan rikkomaan Hurrikaani-hihaa.
Jobinpostina ottelusta oli keskipelaaja Aleksi Kaatrasalon loukkaantuminen. Heti ensimmäisen erän alkupuolella Aku putosi torjuntatilanteessa vastustajan jalan päälle ja pyöräytti nilkkansa. Jukka Vehviläinen tuurasi Akua loppupelin ajan.
- Ei mikään mahtisuoritus joukkueelta, mutta meidän Aivars ja Jimmy ovat tällaista torjuntaa vastaan tällä hetkellä niin ylivoimaisia, että pisteet tulivat helposti. Huomenna työsarkaa on varmasti enemmän, kun Sampo-torjunta asettuu vastaamme. Silloin onnistumisia tarvitaan muiltakin, kertoi Ville Kakko ottelun jälkeen.
Huomenna Hurrikaani kohtaa siis Pielavedellä Sampon, joka haki sarjaa joulutauolla johtaneen Isku-Volleyn päänahan Pyynikiltä selvin 0-3-lukemin. Lauantaina on siis odotettavissa perjantaita kovempaa vastarintaa.