blank

blank
blankblank
blank
blank
blank
<< Takaisin

Pisteet Saarijärveltä

Lisätty: 12.02.2011


Hurrikaani matkasi Mestaruusliigan merkeissä talviriehaan Saarijärvelle paikallisen Pullistuksen vieraaksi. Ottelussa kohtasivat kotijoukkueena toiminut Muuramen Lentopallo ja kovasti pisteitä kaipaava Hurrikaani. Hurrikaani oli varsin mielenkiintoinen vieras Saarijärvellä, koska pelaahan paikallisen Pullistuksen kasvatti Jani ”Nisukka” Niskakangas Loimaan väreissä toista kauttaan.

Itse ottelusta tuli lyhyt ja melko heikkotasoinen, mutta kolme pistettä lähti Ville Kakon suojattien matkassa Loimaalle. Tässä vaiheessa kautta muulla kuin voitolla ei ole mitään merkitystä. Voiton myötä paikka kahdeksan joukossa ja pudotuspeleissä on jälleen askeleen lähempänä. Seuraavassa autistinen puhelinraportti Tomi Mutkan silmin nähtynä:

 

-          Ensin täytyy kiittää Saarijärven Pullistusta hienosta tapahtumasta. Kaikki oli viimeisen päälle hoidettu ilta- ja aamupaloineen.

-          Ei ollut ihan hirveän kovatasoinen ottelu, mutta oltiin erien lopuissa vahvempia. Erityiskiitos Akulle ( Aleksi Kaatrasalo ), joka pelasi huikean pelin ( Aku napsi 4torjuntaa ja 2 ässäsyöttöä ). Toisaalta, Muuramesta hakkuri Angel Pena oli aivan yössä, joten se helpotti meidän pelaamista. Kolmanteen erään Kakko otti Ismo Moilasen vaihtoon ja tilalle Rikun ( Richard Smith ). Riku pelasikin hyvin, napsi yhden torjunnan ja kuusi pistettä.

 

Itse otteluraportoija Tomi Mutka oli ensimmäistä erää lukuun ottamatta vaihdossa. Toivoa sopii, että jatkossa Mutka on parketilla, eikä toimi sotakirjeenvaihtajana allekirjoittaneelle.

 

Ottelu tilastot lyhyesti:

 

MuurLe- Hurrikaani 0-3 ( 23-25, 24-26, 22-25 ).

Torjunnat: MuurLe 8- Hurrikaani 12

Ässät: MuurLe 3- Hurrikaani 3

Nosto%: MuurLe 58- Hurrikaani 62

Hyökkäys%: MuurLe 36- Hurrikaani 39

 

Vee

blank
blankblank
blankblank

                               
                   
                

© 2011 Hurrikaani - Trival Oy