Lähes kuukausi sitten Hurrikaani uutisoi nurmolaislähtöisen Matti Toivolan tehneen pelaajasopimuksen seuran kanssa. Perjantaina varmistui, että Toivolalle pariksi saapuu amerikkalaispassari Daniel Ford (196cm,22v). Ford on lähtöisin St. Francisin yliopistosta, jossa mies palkittiin konferenssinsa parhaana passarina. Lauri Rantanen ja Jukka Vehviläinen etsivät pitkään joukkueelle toista passaria ja nyt sopimuksen syntymisen jälkeen miehet ovat tyytyväisiä operaation tulokseen. – Erittäin urheilullinen ja kovalla työmoraalilla varustettu passari. On ulottuva ja nuori, joten tulee sopimaan erittäin hyvin Hurrikaanin ensi kauden joukkueeseen, Vehviläinen toteaa. Ford aloittaa nyt ensimmäisen ammattilaisvuotensa ulkomailla, joten sopeutuminen saattaa ottaa aikansa. – Ford ei missään nimessä ole valmis passari, mutta halu kehittyä on kova ja sen eteen alamme tehdä kovasti töitä, päävalmentaja analysoi.

Ford ei omien sanojensa mukaan tiedä Suomesta oikein yhtään mitään, mutta Hurrikaanin menestyksekkään historian tiedostaa. – Olen jutellut laji-ihmisten kanssa ja saanut kuulla, että Loimaalla on hienot fanit ja tunnelma peleissä loistava. Odotan kovasti, että pääsen Loimaalle! Fordin ura on hyvin tyypillinen amerikkalaiselle lentopalloilijalle. Mies on pelannut yliopistossa opiskelujen ohella ja nyt passari ottaa ensimmäisen ison askeleen kohti ammattilaisuutta. Ennen valikoitumista lentopalloon, löytyy Fordin nuoruudesta myös jalkapalloa, baseballia ja jääkiekkoa. – Kyllästyin muihin lajeihin ja lentopallo vei mennessään. Uusi passari saapuu Loimaalle elokuun alussa. On mahdollista, että Ford on tavattavissa 5.8. lauantaina Rompepäivillä Hurrikaanin osastolla.

Periaatteessa joukkueen runko on valmis. Passarikaksikko on tulevalla kaudella Ford-Toivola, yleispelaajat ovat Thomas Ewen Douglas-Powell – Max Staples – Tapio Toiviainen, keskipelaajat Karri Kutinlahti – Matti Oivanen, hakkuri Antti Ropponen ja liberona Jesse Mäntylä. Luultavasti yhtä keskipelaajaa ja yhtä yleispelaajaa seura vielä hakee, mutta mitään akuuttia tarvetta ei ole.