Hurrikaani- Korson veto 3-1 ( 33-31, 22-25, 25-13, 25-21 )

 

Hurrikaani aloitti tiiviin viikonlopun Korsosta, josta matka jatkuu perjantaina aamulla Tallinnaan turnaukseen. – Voitto oli totta kai hyvä asia. Kove lähti pelaamaan rohkeasti ja jouduimme alussa tosi koville ja taistelemaan jokaisesta pisteestä. Kaikki sai pelata ja nuorisokaarti esiintyi edukseen. Nyt kakkospassari Tauno Lipp rauhoitti peliä kentälle tullessaan ja juuri sitä olen häneltä odottanut, summasi Ville Kakko nelieräisen pelin. Kakko oli kauttaaltaan joukkueen esitykseen tyytyväinen. Myös Matti Oivanen debytoi MM-kisojen jälkeen Hurrikaanissa totutun tehokkaasti. ”Masse” oli kentällä kolme erää, saldoten 11pistettä, kolme ässää ja kolme torjuntaa. Oivasen lisäksi Tapio Toiviaisen hyökkäyspelaaminen oli tehokasta. Toiviainen ei tehnyt koko ottelussa ainuttakaan suoraa hyökkäysvirhettä. Kaikkiaan Toiviaiselle merkattiin yhdeksän pistettä.

Edelleen kolmen metrin hyökkäys odottaa itseään, mutta Kakon mukaan sekin osa-alue paranee koko ajan. – Määtällä on vielä hyökkäystempojen ja ajoitusten kanssa tekemistä hyökkääjien kanssa, mutta uskon liiga-avaukseen mennessä kaikkien olevan samalla pelikirjan sivulla. Loimusta saapunut Tuomas Koppanen lunasti nyt viimeistään herruuden verkolla napaten neljä torjuntapistettä ja saaden muutenkin paljon Kove- hyökkäyksen vaimennuksia. Voidaan aivan syystäkin odottaa Koppaselta vahvaa Mestaruusliigakautta ja näyttää, että miehestä saadaan Tuukka Anttilan tasoinen keskipelaaja.

Hurrikaanin pelaaminen on tällä hetkellä raikasta ja taistelevaa. Oivasen tulon myötä johtajuutta on nyt viime vuoteen verrattuna enemmän ja junioriosasto menee koko ajan harppauksin eteenpäin.

 

-Hurrikaani tiedotus-