Hurrikaani nappasi keskiviikon vieraspelissä Siilinjärvellä jo 11 voiton putkeen. Tällä kertaa Hurrikaanin käsittelyssä tylsyi Pielaveden Sampo. Voiton arvoa nostaa se, että joukkueet kohtaavat vielä kerran runkosarjan aikana Pielavedellä ja saattaa olla hyvinkin, että mahdollisesti vielä pudotuspelien jossain vaiheessa. – En kyllä kyennyt ajattelemaan, että ottelulla olisi oikeastaan muuta merkitystä kuin olla yksi runkosarjan ottelu, väitti Lauri Rantanen. Rantasen mielestä voitossa saattaa sen verran olla positiivista kaikua, että se mahdollisesti auttaa joukkuetta latautumaan seuraavaan kohtaamiseen, joka on jo puolentoista viikon päästä Pielavedellä.

Hurrikaanin voitto tuli tasaisella suorittamisella. Se johti lähes koko ottelun ajan, eikä antanut Sampolle pitkiä pisteputkia missään vaiheessa. – Kahdessa ensimmäisessä erässä päästiin heti kuskin paikalle. Silloin on helpompi pelata kun kaveri on muutaman pisteen päässä. Pitkälti voitto tuli kokonaisvaltaisen puolustuspelaamisen kautta. Otettiin torjuntoja riittävä määrä (12) ja tehtiin syöttöruudussa hyvää tulosta (8ässää). Sen lisäksi jatkopallopelaaminen oli Sampoa parempaa. Päästiin niissä tilanteissa mukavasti torjumaan Sampon jatkopallohyökkäyksiä, Rantanen analysoi.

Päävalmentaja ei nostanut ketään yksittäistä pelaajaa jalustalle vaan antoi voitosta kiitosta nimenomaan joukkuepelaamisen johdosta. Mikko Oivanen teki ”vain” 13 pistettä, mutta toisella laidalla Tomi Mutkan 13 pisteen saalista ja tehokasta hyökkäämistä (hyök%55) voidaan pitää liki täydellisenä iltapuhteena. Verkolla Matti Oivanen otti sampolaisilta luulot pois nappaamalla peräti kuusi torjuntapistettä. MaO:n pihdeissä pysyi myös Mestaruusliigan tulivoimaisin yleispelaaja, eestiläinen Andrus Raadik, joka ei keskiviikkona saanut kuin 14 pistettä, teholukeman jäädessä neljä pykälää pakkaselle.

Voitolla Hurrikaani saattoi karata jo lopullisesti Sampon ulottumattomiin. Hurrikaanilla on nyt voittoja 23 ja Sampolla 18. Seuraavan kerran Hurrikaani yrittää kasvattaa voittoputkeaan sunnuntain kotipelissä, jolloin Loimaalle saapuu Vantaa Ducks.

-Hurrikaani tiedotus-