Tiikerit vs. Hurrikaani 3-0 (25-18,25-16,26-24)

Ottelusarja Tiikereille 4-0 ja Suomen Mestaruus

”Olitte kovempia, ansaitsitte Suomen Mestaruuden. Kiitos kovasta finaalisarjasta. Me näemme ensi kaudella jälleen. Nauttikaa Kokkola nyt kullasta”.

Kokkolan jäähallin reilut 3000 katsojaa saivat nähdä kotijoukkueen mestaruusjuhlat lauantai- illan päätteeksi. Tommi Tiilikaisen valmentama Tiikerit voitti neljännen kerran virkaveli Ville Kakon Hurrikaanin ja Kokkolan oli aika seota mestaruushumuun. Kuten kahdesti aikaisemmin, Tiikerit jylläsi koko arsenaalin voimin alusta saakka. Passari Steven Kehoe heitteli tarkkoja passeja laitaan ja keskelle. Jenkkipassari otti ilon irti viimeisessä finaalissa pelaten silmiä hivelevää peliä. Olli-Pekka Ojansivu nakutti kaikkiaan 28pistettä 60% teholla. Tämän lisäksi muu joukkue täytti ruutunsa suunnitelmien mukaan. Ainoastaan Romans Sauss ei saanut ihan kaikkea irti itsestään. Sillä ei ollut lopputuloksen kannalta mitään merkitystä kun Tiikerien ykköspyssyn käsi kävi kuumana läpi ottelun.

– Saimme sen, mitä ansaitsimme. Vastustajasta ei löytynyt heikkoa lenkkiä, joten ei jäänyt mitään jossiteltavaa. Tänään meillä oli varsin kokematon ja nuori joukkue kentällä. Ero nuoruuden ja kokemuksen välillä näkyy tulostaululta, Kakko analysoi. Ainakin hetkeksi tähän kauteen lopettava Kakko sai nyt kolmannen hopeamitalin kaulaansa. Tämän lisäksi Ruskon Tihonovilta löytyy yksi pronssimitali, joten meriittejä seitsemän Hurrikaani- kauden aikana on Kakolle tullut.

Jotta Tiikerit olisi onnistuttu kaatamaan, se olisi vaatinut huomattavasti tehokkaampaa syöttöpeliä ja sitä kautta tiiviimpää torjuntapelaamista. Finaalisarjassa Tiikerit onnistui syöttämään 31ässää ja Hurrikaani 19. Torjuntapeli meni myös Suomen Mestareille 40-22. – Tietynlaisia vaikeuksia meillä oli tälläkin kaudella. Välillä en itsekään tiennyt, mihin suuntaan laiva kääntyy. Lopulta kurssi suoristui ja pelasimme loistavat puoli- ja välierät. Olen niihin ottelusarjoihin tyytyväinen. Niissä osoitimme selvästi, että olemme Suomen toiseksi paras joukkue.
Kakon mukaan finaalisarjan aikana koko nuorisokaarti (Tuomas Koppanen,Eemeli Kouki, Tapio Toiviainen,Kasimir Vuorinen) otti isoa roolia ja ratkaisijan viittaa itselleen. Tähän oli tyytyväinen myös päävalmentaja. – Välillä meidän nuorisoketju kantoi joukkuetta, vaikka itse ajattelin hiukan eritavalla. Se kertoo siitä, että tässä joukkueessa on tulevaisuus kirkas.

Kakko ei laittanut finaalisarjan tappiota pitkien pudotuspelien syyksi. Mies myönsi reilusti, että Tiikerit oli todella vahva koko joukkueen voimin. Hiukan Kakkoa jäi harmittamaan, että suurimmat kiimat taisi jäädä Valepa- ottelusarjan jälkilöylyihin. – Olihan se kova temppu meiltä pudottaa hallitseva Suomen Mestari. Siinä tyhjeni meiltä ehkä takki liikaa. Silti, olisimmeko kyenneet haastamaan paremmin Tiikereitä?

Kakko joka tapauksessa sai arvoisensa jäähyväiset. Neljäs mitali kaulaan ja parin päivän saunaillat. Mitä muuta ruskolainen ammattilainen voi vaatia. Ennen kuin Kakko jättää saviseudun, on luultavasti vielä edessä julkiset hopeamitalijuhlat, jossa kaikki halukkaat pääsevät jättämään Hurrikaania seitsemän kautta luotsanneelle päävalmentajalle jäähyväiset.

-Hurrikaani tiedotus-