Loimu- Hurrikaani 3-2 (25-17, 25-13, 19-25, 16-25, 16-14)

Loimu ja Hurrikaani väänsivät otteluvoitosta täydet viisi erää Raisiossa pelatussa ottelussa. Viides ja viimeinen eräkin päättyi vasta jatkopalloilla kotijoukkueen eduksi.

Loimu ja Hurrikaani aloittivat ottelun tasaisesti. Avauserän teknisen aikalisän jälkeen Loimu meni menojaan ja hallitsi ottelua kaksi avauserää. Avauserä oli murheellinen Hurrikaanin yleispelaajille. Aivars Petrusevics jäi kokonaan ilman tehomerkintöjä ja Eemeli Kouki kirjasi itselleen yhden pisteen. Lisäksi Loimu syöttöpeli toimi ja joukkue syötti erässä peräti neljä ässää.

Toinen erä alkoi Hurrikaanilta aivan yhtä murheellisesti, kuin avauseräkin. Joukkue ei näyttänyt pääsevän millään kiinni pelirytmiin, Loimu käytti tilaisuuden hyväksi ja oli tyly isäntä toisessakin erässä.

22-10-2014-1-1024x899

Loimu oli avauserissä askeleen edellä Hurrikaania

Hurrikaani kokosi hienosti rivinsä pitkällä erätauolla ja tuli kolmanteen erään sisuuntuneena. Matti Oivasen hienolla syöttövuorolla joukkue karkasi kotijoukkueelta ja piti etumatkansa, sitä jopa hieman kasvattaen. Neljäs erä näytti että peli on kääntynyt, jopa lopullisesti Hurrikaanin eduksi. Hurrikaanin vahva ote jatkui aina viidenteen erään 4-8 tilanteeseen, jossa joukkueella oli oiva paikka kuitata tulostaululle 4-9 johto.

22-10-2014-6-1024x502

Matti Oivanen herätti Hurrikaanin takaisin peliin mukaan

Toisin kuitenkin kävi, Loimun libero Eetu Rantanen kaivoi pallon hienosti peliin, lopusta huolehti joukkueen hyökkäyskalusto ja hommasi kaventavan pisteen joukkueelle. Hakkuri Spencer Rowen tilalle kentälle tullut Tomi Rumpunen syötti vahvan syöttövuoron ja nosti Loimun takaisin peliin mukaan. Urpo Sivula huolehti puolestaan väkevillä syötöillään siitä, että Loimu pääsi erän ja ottelun ratkaisupalloihin etulyöntiasemassa. Ottelu päättyi Ossi Rumpusen ässäsyöttöön ja isäntäjoukkue Loimun juhliin.

Hurrikaanin tehokkain ottelussa oli tuttuun tyyliin hakkuri Vladimir Cedic lukemin 25/+12. Loimusta parhaat teholukemat kirjasi yleispelaaja Urpo Sivula 22/+12.

Kommentit pelistä:

Tuomas Koppanen, Hurrikaani:
– Kiva oli palata Kerttulaan. Hieman oli jännitystä ennen matsia. Oma panos oli ihan ok. Parannettavaa jäi niin puolustus- kuin hyökkäyspeliinkin.

Ossi Rumpunen, Loimu:
– Kävi kuin Ettaa vastaan. Pitää keksiä ratkaisu, miksi taso putosi pitkän erätauon jälkeen. Keskittyminen herpaantui. Ei pelattu seuraavaa palloa, vaan alettiin ahnehtia liikaa. Hurrikaani toki paransi samalla omaa peliään.

Ville Kakko, Hurrikaanin päävalmentaja:
– Ei ole tietenkään hyvä asia, kun ei pystytä pelaamaan koko ajan samalla tasolla. Se lienee kuitenkin liikaa vaadittu. Käveltiin kaksi eka erää, sitten alettiin vihdoin pelata. Viidennen erän menettäminen harmittaa. Jäi liikaa lyömättömiä tilanteita vaikean toisen kosketuksen takia.

Henri Tuomi, Loimun päävalmentaja:
– Kolmas erä menetettiin muuten hyvin toimineen torjuntapuolustuspelaamisemme romahdettua. Noustiin hienosti päätöserässä. Tomi Rumpusen ja Kirill Borichevin mukaantulo paransi vastaanottoamme. Momentti kääntyi meille kriittisellä hetkellä. Voitto lämmittää.

Loimun passari Ville Juntura

Parhaat pelaajat:
Loimu: Urpo Sivula
Hurrikaani: Matti Oivanen

Lähitapiolan pisteet:
1 piste: Urpo Sivula, Loimu
2 pistettä: Vladimir Cedic, Hurrikaani
3 pistettiä: Ossi Rumpunen, Loimu

-Hurrikaani tiedotus-