Välieräsarjan viides kohtaaminen Sastamalassa 1300 katsojan edessä tarjosi kotimaista lentopalloviihdettä koko rahan edestä. Välillä pelattiin loistavaa lentopalloa, välillä pidettiin pitkiä tuumaustaukoja Ahti Huhtaniskan ja Pasi Hakkaraisen ollessa päätuumailijat. Viides kohtaaminen muodostui tähän mennessä kuumimmaksi näiden joukkueiden välillä. Ugis Krastins sai Valepalta punaisen kortin ja Vladimir Cedic puolestaan Hurrikaanilta. Molemmat tosin eri tilanteista. Ainakin Krastinsin tapauksessa punainen kortti oli kohtuuton. Käskyttäjä kohdisti arvostelun Ville Kakolle, joka ilosta hyppi pääsiäisen kunniaksi pupuloikkia oman joukkueen voittaessa pisteen.

Vaikka Vexve areenalla pidettiin useamman kerran torikokouksia, isännät ottivat voiton pelillisten ansioiden johdosta. Tällä kertaa Hurrikaani kaatui toiseen erään, jossa kokenut Eduard Venski otti sankariviitan harteilleen yhden tehokkaan syöttövuoron aikana. Venski pommitti toisessa erässä kotijoukkueen kuuden pisteen karkumatkalle pisteen takaa-ajotilanteesta. Ennen Venskin syöttövuoroa erä oli kulkenut Hurrikaanin määrätessä tahdin.

Kolmas erä oli kuin koko ottelusarja pienoiskoossa. Vuorovedoin aina toinen joukkueesta repi eroa, jonka vastustaja kuitenkin lopulta kiri umpeen. Eniten kolmannen erän voittamista Hurrikaanin osalta vaikeutti jatkopallojen aikana tulleet kolme syöttövirhettä peräjälkeen. Valepa uskalsi pelata jatkopallot rohkeammin ja tappoi lopulta erän itselleen.
Neljännessä mentiin tunteiden ristiaallokossa- kuinka muuten. Hurrikaani oli erää häviöllä jo 16-13, mutta sen jälkeen alkoi Valepa puristamaan ja korpit kuittasivat auenneen mahdollisuuden. Tilanne kääntyi 19-21 ja osa katsojista alkoi jo henkisesti valmistautumaan viidenteen erään. Mutta, hallitseva Suomen Mestari osasi hyödyntää kokemuksen ja taisteli torjuntapisteiden avulla neljännen erän itselleen.

Pelin jälkeen molemmat päävalmentajat antoivat täyslaidallisen illan tuomariparista. – Turhia episodeja nähtiin tänään. On vaikeaa maanantaina, jos samanlaista touhua luvassa. Pelaajat hermostuvat ja kortteja on luvassa, Krastins purki tuntojaan voittajien leiristä. Pelistä Krastins mainitsi, että molemmat joukkueet taistelivat todella rajusti. Mies nosti esiin Venskin panoksen, jonka ansiosta toinen erä tuli Valepalle. – Koko joukkueen voitto, mutta jokaisessa voittoerässä meiltä nousi yksittäinen pelaaja ratkaisijaksi. Krastinsin mukaan maanantain otteluun tullaan tekemään jälleen muutama pieni taktinen muutos.

Kakko oli yllättävänkin tyynenä pelin jälkeen. Sapattivapaalle tämän kauden jälkeen vetäytyvä mies oli puhaltanut pahat ilmat ulos pelin aikana. – Oltiin tuloksen verran huonompia tänään. Ratkaiseviin paikkoihin tehtiin virheitä, joista kaveri rankaisi. Lyötiin liikaa päin torjuntaa. Maanantaille jäi parannettavaa. Illan tuomaristo ei saanut puhtaita papereita Kakoltakaan. -Samat tuomarit ovat kuulemma tulossa viihdyttämään meitä myös maanantaina, naurahti Kakko.

Ottelun kuvia

-Hurrikaani tiedotus-