Hurrikaani kiinnitti Loimaan Jankon kasvatin Akseli Haltian joukkueeseen vuoden mittaisella sopimuksella. Haltia jatkaa näin jankkolaisten passarien jatkumoa lippulaiva Hurrikaanissa. Aikaisemmin Jankon kasvateista kotikylän Mestaruusliigajoukkuetta ovat edustaneet Kasper Vuorinen, Ville Vuolle, Aleksi Kössi ja viime kaudella Mauri Kurppa. Nyt on Haltian vuoro. 22-vuotiaan Haltian kanssa peliajan jakaa australialainen Harrison Peacock. – Opiskelut on siinä pisteessä, että voin panostaa täysillä lentopalloon. Haluan katsoa tämän avautuneen mahdollisuuden loppuun saakka. Minulla on kova halu kehittyä edelleen ja haluan omalta osaltani auttaa Hurrikaania menestymään ensi kaudella, Haltia pohti.

Haltia pelasi debyyttikauden Mestaruusliigassa Korson Vedossa, jossa peliaikaa tuli Petri Sainion valmentamassa joukkueessa niukanlaisesti. – Lauri on tuttu valmentaja minulle. Hän on valmentanut minua jo junnuajoista saakka Jankossa ja edelliskaudella miesten ykkössarjassa. Arvostan Laurin tyyliä valmentajana todella paljon.

Päävalmentajan mukaan oli tärkeää saada Haltia Hurrikaaniin. – Aksu on tavallaan jatkokertomusta siihen, että meillä on viimeisten kausien aikana ollut oman kylän poika passarina. Pidän tärkeänä, että pystymme Hurrikaanissa tarjoamaan näyttöpaikkoja ja laadukasta ja ennen kaikkea ammattimaista lentopalloa Jankon kasvateille. Aksu saa kauden aikana peliaikaa, joten silloin miehen pitää osoittaa olevansa luottamuksen ja peliajan arvoinen. Peliaika vaatii kovaa työtä ja sitä häneltä myös odotan, päävalmentaja paalutti.

Hurrikaanin joukkue on hakkurin tonttia lukuun ottamatta valmis. Jossain vaiheessa joukkue saattaa täydentää laituriosastoa, mutta sillä asialla ei ole mikään kiire. Hakkurivaihtoehtoja päävalmentajan mukaan on muutamia, mutta tiedotettavaa ei välttämättä tämän asian kanssa ole lähipäivinä.

-Hurrikaani tiedotus-