Viime maanantaina Loimijoki pysähtyi. Kalat nousivat pintaan ja ahvenet pakenivat rannoilta. Hurrikaani oli juuri hävinnyt tämän Mestaruusliigakauden ensimmäisen kotipelin. Ja näitä kotitappioita kriittinen loimaalaisyleisö ei viime kausina ole tottunut näkemään. Viime kaudella Hurrikaani hävisi vain kerran runkosarjassa. Ja heti perään 25.9.2017! Välttämättä shokkitappiosta ei ollut kyse, koska Lauri Rantanen totesi jo ennen kautta, ettei kauden alku ole samanlaista tulitusta kuin aikaisemmin. Tällä hetkellä kotijoukkueen pelin harmonia on vielä kaukana optimaalisesta. Harjoitusotteluissa se vaihteli pelaavaa seitsikkoa loukkaantumisten johdosta, ja se näkyy nyt kauden alettua pienenä epävarmuutena parketilla. Valmennuksen suurimmat ongelmat lauantain pelissä on siinä, ketkä ovat pelikykyisiä- ja ketkä voi vajaakuntoisena laittaa kentälle. Fakta on, että Max Staples ja Kasimir Vuorinen ovat vielä viikkoja sivussa. Vuorisen tapauksessa saattaa olla, että vuosi ehtii vaihtumaan seuraavaan, ennen kuin ”Kassu” saadaan pelikuntoon.

Lakkapää aloitti kautensa kotitappiolla Sampoa vastaan.  Kovin uudistunut Henri Tuomen Lapin ylpeys hakee vielä tiivistä joukkuepeliä. Kun joukkueeseen tuli uusina pelaajina Gabriel Domencus, Joshua McKay, Daniel Grant, Casey Schouten, Niko-Matti Koskela ja Jyri Niemi, vaatii se ymmärrettävästi aikaa salilla, jotta joukkue saadaan pelaamaan yhtenäisesti. Tuomen joukkueet ovat yleensä toteuttaneet tiivistä torjunta-puolustuspelaamista, joten kotijoukkueen on muistettava pitää tietynlainen nöyryys ja maltti mukana.

Otteluun tuo lisälatausta Hurrikaanin uusi passari Maksim Buculjevic. Serbialainen tulee paikkaamaan joukkueessa Daniel Fordia, joka laitettiin kotiin pari viikkoa sitten. Buculjevicin meriitit ovat vahvat, nyt Rantanen ja koko seuraorganisaatio odottavat mieheltä myös vahvoja pelillisiä näyttöjä.

Ottelu on Hurrikaanilla viikonlopun ensimmäinen. Se matkaa heti sunnuntaina Raisioon Loimun vieraaksi.