Lauantaina Hurrikaani-Loimaan kausi jatkuu kotiottelulla Pohjois-Karjalan Liiga-Rientoa vastaan. Liiga-Riento on kuudella pisteellään ja yhdellä voitollaan sarjassa viimeisenä. Joukkue onkin jo kotvan aikaa saanut henkisesti ja fyysisestikin valmistautua runkosarjan jälkeen edessä oleviin liigakarsintoihin ykkössarjan parhaita vastaan. Runkosarjan loput ottelut toimivat Riennolle hyvinä sparraus- ja kokeiluhetkinä raastavaan karsintasarjaan.

Hurrikaani kävi marraskuun lopulla Liiga-Riennon vieraana ja haki sieltä 3-0-voiton. Toisella kertaa joukkueiden välinen taisto oli huomattavasti tiukempi. Vajaa kuukausi sitten Hurrikaani vei kotiottelun nimiinsä vasta viiden erän kamppailun jälkeen.

Liiga-Riennon passarina on perusnäppärä brasilialainen Hiago Garchet, jonka kanssa Hurrikaani-torjunta saa olla tarkkana. Jos vastaanotto toimii, laittaa passari mielellään palloa toiselle kenttäpuoliskolle myös omasta kosketuksestaan. Yleensä passin suunta on kuitenkin toiselle ulkomaalaispelaajalle eli hakkuri Nelson Muranqwalle (208 cm). Tämä ruandalaistorni pystyy parhaimmillaan akrobaattisiin suorituksiin, mutta välillä tuloksena on myös helppoja virheitä. Myös nuori Esa Hakulinen on saanut passivastuuta, kun valmentaja Jani Säisä on halunnut hakea variaatioita hyökkäyspelaamiseen.

Kolmas ulkomaalaispelaaja tulee myös Ruandasta. Keskitorjuja Fred Musoni muodostaa Farouq Hedhilin ja Atte Rissasen kanssa pätevän keskipelaajakolmikon. Yleispelaajiksi Säisällä on tarjolla konkari Joni Savimäki, Samposta siirtynyt Antti Karttunen, paremmin hakkurin tontilla viihtyvä Ville Louhela ja nuori, tammikuussa Loimaalla joukkueensa parhaana palkittu, Tuomas Siirilä. Liberovastuun jakavat Lasse Kukkonen ja Jari Nurro.

Hurrikaani on liigassa edelleen piikkipaikalla, mutta asennevammaan ei loppukauden peleissä ole varaa. VaLePa ja Sampo ovat iskuetäisyydellä. Luultavasti näiden kolmen joukkueen lopulliset sijoitukset ratkaistaan joukkueiden keskinäisissä kamppailuissa. Jotta näin kävisi, pitää kaikkien kolmen joukkueen kestää ennakkosuosikin paineet myös muissa otteluissa. Hurrikaanin asennetesti alkaa lauantaina klo 17.00.

Tervetuloa!

– Hurrikaani tiedotus