Maanantai-iltana Loimaan Liikuntahallissa Hurrikaani-Loimaa ja Vantaa Ducks kohtaavat puolivälierien kolmannessa ottelussa. Kuvio on selvä. Voitolla Hurrikaani marssii välieriin ja tappiolla jatketaan huomenna neljännen pelin merkeissä Vantaalla. Ottelu käynnistyy tänään klo. 18.30.

Joukkueiden kaksi aikaisempaa puolivälieräkohtaamista ovat menneet viidenteen erään saakka. Molemmilla kerroilla Vantaa Ducks on voittanut ottelun ensimmäisen erän.

Vantaa Ducks ollut positiivinen yllätys

Tästä otteluparista mielenkiintoisen teki Ismo Tuomisen valmentama vantaalaisjoukkue, sillä se on syttynyt kauden tärkeimmällä hetkellä pelaamaan kauden parasta lentopalloa.

Asetelmat olivat, että Hurrikaani-Loimaa määrää otteluparissa tahdin ja Ankat vaappuvat minne Loimaalaiset haluaa.

Aivan tämä asetelma ei ole paikkaansa pitänyt, sillä altavastaajan rooliin hienosti asennoitunut ja siitä asetelmasta kaiken irti ottava Ducks on heilutellut siipiään tehokkaasti.

Karl Külaots on ollut Hurrikaanille hankala pideltävä.

Kokemus kantaa vastuun

Joukkueen selkäranka on 33-vuotias Toni Kankaanpää, joka on oikeastaan ainoa Ducks-pelaaja, jolta löytyy aikaisempaa pudotuspelikokemusta.

Kankaanpään lisäksi Miro Määttänen on paukutellut Kankaanpään tapaan laidasta palloa kenttään voimalla. Paino todellakin sanalla voima.

Yleispelaajien lisäksi hakkurina molemmissa peleissä häärinyt Karl Külaots on ollut yllättävänkin vaarallinen Hurrikaanin torjunnalle. Kaikkiaan 72 hyökkäyksestä Hurrikaani on onnistunut torjumaan miehen hyökkäykset vain kuudesti.

Vastaavasti Mikko Oivanen on saanut Harrison Peacockilta kahteen peliin peräti 96 passia, joista on syntynyt 53 hyökkäyspistettä.

Tarina jatkuu tuttuna myös maanantaina

Kolmas kohtaaminen ei varmastikaan muuta ottelun juonta mihinkään. Hurrikaanilla on nyt ensimmäistä kertaa katkon paikka. Kotivoitto tänään veisi joukkueen neljän parhaan joukkoon ja Ducksille tappio tietäisi kesälomaa. Kuten kaksi edellistä ottelua on näyttänyt, Ankat eivät sulkiaan helpolla Loimaalle jätä.

Altavastaaja tulee jälleen kovalla sykkeellä ottelun alkuun. Nyt sille on tärkeää saada avauserä itselleen. Muuten kesäloman viettelevä haju leijailee ankannokkaan liian voimakkaasti.

Syöttöpeli on ennakkoon ottelun vedenjakaja

Aloitussyöttö tulee tänään olemaan kovaa valttia. Jos Lauri Rantanen saa piiskattua Hurrikaanin normaaliin runkosarjan moodiin on varmaa, että Ducksin hihaosastolle tulee kiireinen ilta. Tähän mennessä ennakkosuosikin syöttöpeli ei ole aivan ollut sillä optimitasolla. Hurrikaani on kahteen peliin syöttänyt ”vain” 13 ässää, Ducksin 11 vastaan.

Vastaavasti torjuntapisteet kallistuvat Ankoille 22-20. Verkolla kaksintaistelua käydään Matti Oivasen (7 torjuntaa) ja Lassi Nurmisen (6 torjuntaa) välillä. Nurminen on ollut positiivinen yllättäjä, kun Oivasen vire on vain parantunut pudotuspelien myötä.

– Hurrikaani tiedotus