Lentopalloseura Etta – Hurrikaani 3-2 (25-23,21-25,25-27,25-23,15-9)

Lentopalloseura Etta nappasi kotivoiton keskiviikkona Oulussa. Samalla se siirtyi välieräsarjassa 2-1 johtoon. Joukkueet tarjosivat jälleen yleisölle jännitystä ja sirkushuveja mahan täydeltä. Ottelu oli tiukkaa vääntöä jokaisesta pallosta. Molemmat joukkueet jatkoivat periaatteessa siitä, mihin tuplapeleissä Loimaalla jäivät. Hakkureista homma ei tälläkään kertaa jäänyt kiinni. Oululaisten Joonas Jokela summasi 28 pistettä ja Hurrikaanin Antti Ropponen 29 pistettä. Nuoret hakkurit pelaavat tällä hetkellä välieräsarjan painepeleissä äärettömän kovilla tehoilla. Ei välttämättä ole väärin arvailla, löytyykö tästä ottelusarjasta maajoukkueen ykkös- ja kakkoshakkuri tulevalle kesälle
Ettan hyökkääminen oli tänään(kin) monipuolisempaa kuin Hurrikaanilla. Kotijoukkueen vastaanotto antoi Niko Haapakoskelle mahdollisuuden ruokkia laiturien lisäksi myös keskipelaajia. Tätä mahdollisuutta taas Hurrikaanin Matthew Westillä ei juurikaan ollut.

Loimaalaisten vastaanottopelaaminen oli jo parempaa kuin kahdessa edellisessä ottelussa, mutta sen verran vastaanotto jäi kauaksi verkolta, etteivät Matti Oivanen ja Henrik Porkka liiemmin passia saaneet.

– Etta pelaa hyvin. He saavat leijalla tuhoa ja sen jälkeen torjuntapelaaminen varsinkin meidän laitapelaajia vastaan on tehokasta. Meillä taas keskihyökkäysuhka on vaisua, kapteeni Oivanen summasi ottelua.

Kapteenin mielestä ottelun voitto ei ollut kaukana, sen verran hyvin joukkue johti neljättä erää.

– Neljäs oli näpeissä, mutta viidennessä meiltä loppui rohkeus lyödä palloa.

Kaikki kolme peliä ovat olleet ns. pienten marginaalien pelejä. Oivanen povaa torstaille samanlaista vääntöä.

– Ei tämä ottelusarja tästä mihinkään muutu. Kovaa taistelua jokaisesta pisteestä. Erot ovat pienet.

Torstain jälkeen ottelupari siirtyy jälleen sunnuntaiksi Loimaalle. Jos Etta voittaa torstaina, se saa Loimaalle ensimmäisen mahdollisuuden katkaista ottelusarja. Hurrikaanin ollessa torstain- iltana voitokas, pääsee se kotisalissa hakemaan kolmatta kiinnitystä finaalipaikkaan.

-HurrikaaniMedia-