Hurrikaani – Etta 1-3 (20-25, 21-25, 35-33, 23-25)
Välieräsarja 1-1

Hurrikaanin ja Ettan välieräsarja jatkui juuri niin tasaisena kuin on ennustettukin. Sunnuntaina oli Ettan vuoro voittaa ja siirtää kotietu itselleen. Etta paransi lauantaista huomattavasti. Ensimmäisessä välieräpelissä joukkue oli Anssi Hakalan ja Joonas Jokelan varassa. Sunnuntaina vastuunkantajia löytyi lisää, kun esimerkiksi lauantaina miinuksille jäänyt yleispelaaja Eetu Pennanen oli nyt ratkaisupelaaja. Samoin Antti Ronkainen onnistui hienosti.

Hurrikaani oli koko ottelun ajan vaikeuksissa vastaanottopelissään. Se ei löytänyt lääkkeitä Ettan leijasyöttöihin. Oululaisten taktiikkana oli painostaa matalilla leijoilla Hurrikaanin viitospuolta. Suunnitelma toimi kaksi ensimmäistä erää täydellisesti. Hurrikaani-luotsi Jussi Heino yritti vaihdoilla saada tilanteeseen muutosta, mutta turhaan.

– Oltiin koko peli köysissä Ettan syöttöjen kanssa. Oma vastaanotto petti pahasti. Sen on parannuttava, mutta niin se on saatu ennenkin kuntoon huonon pelin jälkeen.

Etta myös hyökkäsi viisaasti. Kahteen ensimmäiseen erään oululaiset tekivät vain yhden hyökkäysvirheen. Lisäksi Ettan torjunta- ja puolustuspeli oli jälleen liikkuvaa ja oikea-aikaista.

– Pystyttiin tuhoamaan Hurrikaanin vastaanotto täysin. Ei sen jälkeen meidän puolustusta pysty voittamaan, uhosi voitosta silmin nähden nauttinut Olli Kuoksa.

Kolmaskin erä lähes koko ajan kallellaan Ettan suuntaan. Se pääsi jopa syöttämään ottelupalloa tilanteessa 22-24, mutta Hurrikaani nousi Antti Ropposen, Matti Oivasen pisteillä tasoihin ja jopa johtoon, kun jälleen valtavasti vastuuta saanut Joonas Jokela teki poikkeuksellisesti hyökkäysvirheen.

Erän voittajaa jouduttiin kuitenkin hakemaan todella pitkän kaavan kautta. Ettalta vietiin tilanteessa 33-33 tuomarivirheellä johtopiste, kun Eetu Pennasen torjunnan sormiin koskenut isku vihellettiin leveäksi. Matti Oivanen päätti maratonerän lopulta, mutta oululaiset eivät edellistä tuomiota sulattaneet.

Siksi neljäs erä alkoi todella kummallisesti, kun päätuomari Raine Hakala antoi peräti kaksi punaista korttia Ettalle. Ensimmäisen sai edellisen erän päätöstapahtumista tulistunut valmentaja Olli Kuoksa ja toisen otti libero Anssi Hakala. Ensimmäisen kortin syynä oli tuijotus, ja toinen kortti tuli peukun näyttämisestä päätuomarille.

Erään lähdettiin siis heti 2-0-lukemista. Pitkään näytti siltä, että Hurrikaani saa pidettyä ilmaisten pisteiden ansioista tulleen johtonsa erän loppuun saakka, mutta vielä kerran Kuoksan soturit kaivoivat taistelukirveen esiin. Tilanteessa 19-20 Etta pääsi ensi kertaa johtoon Hurrikaanin hyökkäysvirheen myötä. Pientä draamaa saatiin kehiteltyä vielä erän loppuvaiheillekin, kun Hurrikaani pystyi selättämään kaksi Ettan ottelupalloa. Viimeinen kortti kuitenkin piti, ja oululaiset saivat oikeutetun voiton.

Tämä tietää sitä, että joukkueet lähtevät tasatilanteesta keskiviikon koetukseen Ettan kotikentälle. Myös neljäs ottelu käydään torstaina Oulussa. Sen jälkeen siirrytään taas viikonloppuna Loimaalle, jossa sunnuntaina pelattavassa ottelussa saattaa toisella joukkueella olla katkaisun paikka.

Pisteet:
Hurrikaani: Antti Ropponen 30/+19, Matti Oivanen 11/+6, Tapio Toiviainen 11/+4
Etta: Joonas Jokela 30/+24, Antti Ronkainen 15/+11, Eetu Pennanen 18/+10

Vastaanottoprosentti:
Hurrikaani 44
Etta 52

Torjunnat:
Hurrikaani 10
Etta 8

Ässät:
Hurrikaani 6
Etta 8

-HurrikaaniMedia-