Challenge cupin toisen kierroksen toinen osaottelu belgialaista Prefaxis Menen joukkuetta vastaan käydään keskiviikkona Liikuntahallilla. Avausosa Belgiassa päättyi Prefaxin 3-1 voittoon. Jotta Hurrikaanin onnistuu etenemään kolmannelle kierrokselle, pitää sen ensin voittaa itse ottelu eräluvuin 3-0 tai 3-1. Tämän jälkeen on edessä vielä ”kultainen erä”, jonka voittaja sitten etenee jatkoon. Muissa tapauksissa belgialaisvieraat menevät jatkoon.

Ensimmäisessä kohtaamisessa kotijoukkueena pelannut Prefaxis oli tilastojen valossa heikompi osapuoli, mutta sen onnistui voittamaan erän ja ottelun kannalta oikeat pallot oikeilla hetkillä- Eli silloin kun eriä ja ottelua alettiin ratkomaan. Vaikka avausosassa ensimmäinen erä kirjattiin Hurrikaanille, toisesta erästä alkaen Hurrikaani oli koko ajan pisteen tai pari perässä. Tilastokummajainenkin nähtiin, sillä Hurrikaanin ei onnistunut syöttämään yhtään ässää neljään erään, ainoastaan sille kirjattiin 14 syöttövirhettä!

Toiseen osaan Hurrikaani lähtee valosammista asetelmista kuin ensimmäiseen. Sen peli on alkanut kulkemaan valmennusjohdon toivomalla tavalla ja Kosti Shumov on päässyt joukkueen pelitapaan koko ajan paremmin ja paremmin sisälle. Tällä hetkellä joukkueen hyökkäyspelistä ei tarvitse murhetta kantaa. Se on kansainvälisten pelien vaatimalla tavalla, aivan kuten Nicola Giolito on moneen kertaan todennut. Otteluparin voiton kannalta suurin asia on syöttöpeli ja jatkopallopelaaminen. Olemme jo nähneet, että yhden pisteen eteen joudutaan tekemään hirvittävä määrä töitä. Välttämättä pallot eivät kuole heti ensimmäisellä kerralla, vaan omaa peliä yhden pisteen eteen pitää jaksaa nöyrästi jauhaa useammankin hyökkäyksen ajan. Myös Prefaxis on hyvä joukkue puolustamaan. Vaikka joukkue ei ole yhtä ulottuva kuin Hurrikaani, sen kenttäpuolustus toimii tehokkaasti. Ja nyt molemmat valmentajat jo tuntevat toisensa pelitavan, eivätkä laitapelaajat pääse yllättämään enää samalla tavalla kuin ensimmäisessä kohtaamisessa.

Pohjoismaista väriä keskiviikkona on enemmänkin, sillä belgien hakkurina pelaa norjalainen Jonas Kvalen ja yleispelaajana tanskalainen Peter Kromann Jensen. Kvalen oli avausottelun pisteykkönen 25pisteellä.
Kotijoukkue pääsee otteluun ilman lisämurheita. Pitkäaikaispotilaat Matti Oivanen ja Karri Kutinlahti puuttuvat, mutta muuten kokoonpano on normaali.

-Hurrikaani tiedotus-