Hurrikaani aloitti uuden vuoden voitolla

Hurrikaani aloitti uuden vuoden voitolla

Vantaa Ducks – Hurrikaani 0-3 (17-25,19-25,19-25)

Hurrikaani matkasi vuoden 2019 ensimmäiseen vieraspeliin Vantaalle Ducksin vieraaksi. Edellinen kohtaaminen Loimaalla päättyi tylysti Ankkojen 3-0 voittoon, joten Hurrikaanilla oli mahdollisuus kuitata edellisen kohtaamisen lapsus. Kapteeninsa johdolla vierasjoukkue tulitti vahvasti syöttöruudussa Ankat kumoon. Matti Oivanen oli jälleen vahva aloitussyöttäjä. Tällä kertaa Ankkojen vastaanotto nujertui neljästi. Kaikkiaan joukkue syötti kuusi ässää tehden vastapainoksi vain kahdeksan syöttövirhettä.

– Ihan täyttä kuvaa ei joukkueen tai minun syöttötilasto anna, sillä kaverilla ei ollut tänään paras vastaanottopäivä, Oivanen totesi.

Kun Eemeli Kouki on pitkään poissa ja Henrik Porkka valmistautumassa sunnuntaiseen maaotteluun, jäi Hurrikaanin vaihtopenkki kovin kapeaksi. Se ei pelitaktiikkaa haitannut, sillä joukkueen tekeminen oli koko ottelun ajan vahvaa. Voitto irtosi kirjaimellisesti koko joukkueen tasainen pelaamisen ansiosta, sillä yksikään pelaaja ei kirjannut yli kymmentä pistettä. Oivaselle merkattiin yhdeksän pistettä, Tapio Toiviaiselle kahdeksan ja Antti Ropposelle seitsemän. Ottelun kuluessa huomasi, että Hurrikaani oli onnistunut joulutauon jälkeen paremmin valmistautumaan pelaamaan, sillä kotijoukkue teki aivan liikaa helppoja virheitä. Ducksin koko joukkueen teholukema jäi kolme astetta pakkaselle kun Hurrikaanin lukema oli +17.

Voiton ja kolmen pisteen lisäksi päivän positiivisia asioita oli Aleksi Mutkan jatkaminen Hurrikaanissa koko loppukauden ajan. Mutka liittyi aivan liigakauden kynnyksellä joukkueeseen Jesse Mäntylän ollessa loukkaantunut. Alkukaudelle yksin liberon tonttia hoidellut Mutka on ollut koko syyskauden yksi isoja palasia Heinon palapelissä. Fiksun pelaajan maineessa oleva toisen polven lentopalloilija teki hyvin epäitsekkään päätöksen jäädessä Loimaalle koko kaudeksi. Ottajia olisi miehellä varmasti ollut, mutta Mutka halusi nimenomaan jäädä Hurrikaaniin.

– Olen tämän joukkueen kanssa harjoitellut koko kauden ja haluan todella nähdä, mihin saakka me pärjäämme. Ja olen varma, että tästä tulee hieno kevät meille, Mutka myönsi.
Hurrikaani jatkaa pelejä jo tulevana tiistaina kun suuri mestarisuosikki Savo Volley saapuu Loimaalle. Mutkan mielestä odotettavissa on yksi tämän kevään kovimpia otteluja ainakin tunnetasolla.

– Jo ekassa matsissa tunnetila nousi ihan kiitettävälle tasolle ja varmasti sillä samalla tasolla jatketaan, tamperelaislähtöinen pelaaja uskoo.

-HurrikaaniMedia-

2019-01-06T09:52:42+00:00