Akaa Volley – Hurrikaani 1-3 (19-25,25-15,32-34,19-25)

Hurrikaani matkasi keskiviikko- iltana Akaaseen Suomen kovimman kotiyleisön eteen. Kotijoukkue Akaa Volley tiedettiin ennakkoon kovaksi kotijoukkueeksi, joka osaa hyödyntää pienen salin ominaisuudet hyvin. Kotijoukkue taipuikin lopulta äärettömän rajun taistelun jälkeen ottelussa, jossa kolmannen erän voittajaa haettiin pitkän kaavan kautta.
Ottelu alkoi, kuten Hurrikaanilla on tällä kaudella ollut tapana: voitokkaasti ja kovalla sykkeellä. Sen onnistui laannuttamaan Akaa Volleyn kova alkurynnistys vahvan syöttö- vastaanottopelaamisen johdosta. Jo ottelun alussa kävi selväksi, että akaalaiset tulevat tutussa kotisalissaan kovalla syötöllä. Erityisesti Akseli Lankinen ja Aatu Pöllänen olivat Hurrikaanin hihamiehille painajaismaisia. Miehet syöttivät yhteensä viisi ässää ja pitivät läpi ottelun Jesse Mäntylän ja yleispelaajat hereillä.
Toisesta erästä syntyi Hurrikaanille ”ohierä”. Siitä ei käteen jäänyt juuri mitään. Akaa Volleyn Oliver Lüütsepp otti aikalisän joukkueensa ollessa johdossa 19-15 ja sen jälkeen Enderwin Herreran syöttövuorolla joukkue teki peräti kuusi pistettä putkeen ja vei ottelun pitkälle erätauolle tasatilanteessa 1-1.

Kolmas erä oli jotain sellaista, mitä kotimainen lentopalloyleisö kaipaa. Pitkiä palloralleja, hienoja yksilösuorituksia ja jännitystä loppuun saakka. Erä eteni tasatahtia ihan loppuun saakka. Kun molempien joukkueiden hakkurit innostuivat näyttämään koko osaamisensa, erästä muodostui Antti Ropposen ja Urpo Sivulan välinen pallonlyöntikilpailu. Heitä säestivät Sakari Mäkinen ja Herrera. Erässä Akaa Volleylla oli peräti seitsemän eräpalloa, mutta Hurrikaani ei vain taipunut. Erän yksittäinen taktinen ratkaisutilanne oli Inoslav Krnicin fiksu passipelaaminen. Krnic ei kolmannessa erässä juurikaan ruokkinut keskipelaajiaan, mutta 32-32- tilanteessa kroaattipassari tarjoili Henrik Porkalle, joka siirsi onnistuneella hyökkäyksellä Hurrikaanin eräpalloon. Ja vieraat hyödynsivät välittömästi syntyneen mahdollisuuden ja onnistuivat katkaisemaan pitkän erän itselleen.

Kun kolmessa ensimmäisessä erässä Mikko Suomalainen pelasi ”kiikaritehoilla”, ilman tehopisteitä, alkoi neljännessä erässä tapahtumaan. Tässä erässä Suomalainen tappoi kaikki kolme passia ja nappasi sen lisäksi kolme torjuntapistettä. Kaikkiaan Suomalainen saldosi kuusi pistettä, joka on yhteen erään keskipelaajalle kova saldo. Myös Krnicin taktisessa pelaamisessa oli virkaveli Lankista enemmän juonikkuutta. Krnic antoi palloa Suomalaiselle enemmän, koska Akaa Volleyn torjuntapeli keskittyi laitapelaajien pysäyttämiseen.

Vierasvoitto Akaasta on aina kova saavutus. Varsinkin nyt, kun akaalaiset ovat vahvistuneet kauden aikana maajoukkuehakkuri Sivulalla. Kun Aleksi Kaatrasalokin on kuntoutumassa hyvää vauhtia, alkaa Lüütseppin käsissä olla jopa finaalijoukkueen ainekset. Tänään Kaatrasalo pääsi pitkästä aikaa kentälle kokonaiseksi eräksi, kun mies korvasi Panu Pitkäsen. – Kiva päästä pelaamaan. Tuntuu, että fyysiset ongelmat ovat nyt ohi ja pystyn pelaamaan normaalisti, Kaatrasalo kommentoi.

Loimaalaislähtöinen Kaatrasalo on viihtynyt uudessa ympäristössä. Mies myöntää, että Akaassa pelaaminen on monessakin mielessä hienoa. – Täällä käy paljon yleisöä kotipeleissä ja meillä on hieno talkooporukka. Eikä tarvitse matkustaa niin paljon kuin Savossa pelatessani.

Hurrikaanin voittoputki on nyt seitsemän ottelun mittainen. Se on toki saavutukseltaan hyvä, mutta tänään erityisesti pelin taso oli mallikasta. – Sanoin jo ennen peliä, että tänään pelataan tiukkaa ja hyvätasoista lentopalloa. Varmasti yleisö tykkäsi, Heino kertasi.

Päävalmentajan mielipide voitosta oli, että joukkue teki kaveria vähemmän virheitä ratkaisevilla hetkillä. – Pelattiin järkevästi ja rauhallisesti.
Sunnuntaina Hurrikaani jatkaa pelejä Loimaalla ja vieraaksi saapuu Kokkolan Tiikerit.