Oivaselle 600 ässää

Kokkolan Tiikerit – Hurrikaani 0-3 (13-25,21-25,27-29)

Eilen Hurrikaani kaatoi pohjoisen vieraskiertueella Oulussa Lentopalloseura Ettan ja tänään oli vuorossa Kokkola ja Tiikerit. Myös Tiikerit joutui nöyrtymään Jussi Heinon rakkikoiralauman edessä. Purenta oli tälläkin kertaa niin kova, että Tiikerit eivät saaneet erääkään. Vaikka kolmannessa erässä jouduttiin aina jatkopalloille saakka, ei kotijoukkueen rutiini riittänyt erävoittoon asti.
Jussi Heino oli muuttanut pelaavaa seitsikkoaan normaalista kokoonpanosta niin, että Matti Oivasen tilalle aloitukseen tuli Karri Kutinlahti ja Kasimir Vuorinen pelasi Tomi Rumpusen paikalla. Ottelun kuluessa Matthew West korvattiin Matti Toivolalla. Ainoastaan Oivanen tuli kentälle vaihdosta kun Kutinlahti loukkasi nilkkansa. Ottelun jälkeen nilkkavamman vakavuudesta ei sen suuremmin ollut tietoa, mutta huomenna kun joukkue palaa takaisin Loimaalle, saadaan tarkempi diagnoosi.
Kokkolan illan sankareita oli myös Vuorinen, jolle ehjä kolmieräinen ottelu oli ensimmäinen puoleentoista vuoteen. Pahat sairastelut alkavat olla takanapäin ja mies on pääsemässä edelliskauden kovaan vireeseen. Nyt Vuoriselle merkattiin 9 pistettä.

– Aika nopeasti pääsin pelirytmiin kiinni. Vastaanotto pysyi kunnossa koko ottelun, eikä joukkueellakaan ollut vaikeita hetkiä kuin muutama, summasi yleispelaaja. Jankko-kasvatti myönsi, että hyvän vireen ja voittoputken salaisuus on kova työnteko.

– Ollaan tehty keväästä alkaen kovin hommia ja tiedetään, mitä kentällä pitää tehdä. Vaikka tänään oli aika erilainen koostumus, meillä oli selvä pelisuunnitelma, jota noudattaa.
Hurrikaanin juhlituin sankari oli lopulta kapteeni Oivanen. Oivanen pelasi 372. liigaottelun ja rikkoi nyt 600 ässäsyötön rajan. Koossa on kaikkiaan 602 ässää. – Ihan ok peli meiltä. Toivola ja Kassu (Vuorinen) pelasivat hyvin, mutta Karrin loukkaantuminen hiukan harmittaa. Voitto oli tärkeä ja nyt taistellaan liigan kärkipaikasta, kuudetta kauttaan Loimaalla pelaava Oivanen myönsi.

Hurrikaanin voittoputki on nyt kuuden ottelun mittainen. Se on kuin varkain noussut liigassa kärkipaikalle. Vaikka sillä on Valepaan ja Savo Volleyhin nähden muutama peli enemmän pelattuna, taistelee se kahden suuren kanssa loppuun saakka runkosarjan voitosta.

-HurrikaaniMedia-