Leka Volley vs. Hurrikaani 3-2 (21-25,25-18,22-25,25-14,15-9)

Kuopiolainen Leka Volley niisti kaksi sarjapistettä ja voiton joulutaukoa edeltävässä Mestaruusliigan ottelussa Hurrikaania vastaan. Kotijoukkueena pelannut Leka hallitsi hermonsa ja sai pidettyä pelin tason korkealla viidennessä ja ratkaisevassa erässä. Ennen viidettä erää molemmat joukkueet vuorotellen olivat kuskin paikalla. Hurrikaanin hyökkäyspeli hyytyi loppua kohden, eikä edes Mohamed Alhachdadi (18pist.3ässää) kyennyt kääntämään ottelua vieraille.

– Taidettiin ensimmäistä kertaa hävitä tällä kaudella hyökkäystehoissa vastustajalle. Meiltä kaikki laiturit olivat tänään normaalia vaisumpia, eikä keskeltäkään saatu voittoon saakka vaadittuja tehoja irti, Lauri Rantanen kertasi. Rantasen mukaan hyvän ja huonon noston jälkeinen pelaaminen oli Lekan kanssa tasavahvaa, mutta isoin ja ottelun voiton kannalta kriittisin ero tuli puolustuksen jälkeisissä jatkopalloissa. Niissä Leka oli lähes tuplasti parempi. – Kaveri pelasi jatkopallot viisaasti ja tehokkaasti. Meillä se ei tänään onnistunut ollenkaan. Siinä tuli tämän ottelun ratkaisu yksinkertaistettuna.

Ottelun alussa Luke Smith loukkasi takareitensä ja australialaisyleispelaaja otettiin vaihtoon. Korvaajaksi vaihdettu Ryan Jay Owenskaan ei päässyt juhlimaan hyökkäyspelaamisen suhteen. Vastaavasti Kosti Shumov oli jälleen joukkueen ehdotonta eliittiä. Peräti seitsemän torjuntaa ja viisi hyökkäyspistettä on Kuortaneelle maajoukkueleiritykseen siirtyvältä ”hätäavulta” erinomainen saavutus. – Kosti oli tänäänkin meidän paras syöttäjä ja miehen merkitys kasvaa koko ajan. Hän on pelannut hienosti Hurrikaanissa ja ammattilaisen sitoutuminen Hurrikaaniin on loistava, Rantanen kiitteli.

Niukka tappio ei muuttanut Hurrikaanin sarjasijoitusta vaan se jatkaa Tiikerien ja Valepan jälkeen kolmantena. Nyt seurassa jännitetään, jääkö maajoukkueen keskipelaaja Shumov loppukaudeksi Loimaalle. Jokaisen saviseutulaisen lentisjännärin kannattaa nyt iltarukouksissa muistaa Kostia, sillä Timberwise Koppasen lisäksi joukkueessa ei ole muita ehjiä ja terveitä keskipelaajia.

– Meillä tammikuun puolenvälin jälkeen alkaa melkoinen ottelurumba. Alkukauden leppoisa ottelutahti tulee kostautumaan helmi- maaliskuun aikana. Silloin tarvitaan joka ainoata pelaajaa. Joudumme kierrättämään ja jakamaan rasitusta tarkoin, Rantanen aprikoi tulevaa.

Nyt Hurrikaani toivottaa kaikille Rauhallista ja Mukavaa Joulua!

-Hurrikaani tiedotus-