Team Lakkapää – Hurrikaani 0-3 (19-25,10-25,18-25)

Hurrikaani- Loimaa paketoi kolmannessa puolivälieräottelussa kotijoukkue Team Lakkapään 61 minuutissa puhtaasti 3-0. Kotijoukkueen kokoonpanosta oli pudonnut jo aikaisemmin hakkurit Jayson McCarthy ja Olli Saarenmaa. Lauantain treeneissä Peetu Mäkinen pyöräytti nilkkansa, joten Henri Tuomella ei vaihtopenkillä ollut käytettävissään yhtään laituria.

Rovaniemeläiset kuitenkin taistelivat urhoollisesti sen, minkä tässä tilanteessa kykenivät. Loppuun saakka joukkueella ei vain riittänyt bensa vaan toisen erän lopulta asti Hurrikaani tykitti tylysti voittolukemat tauluun. Antti Ropponen oli tälläkin kertaa Hurrikaanin tehokkain. Kaksikymmentä pistettä on ok saldo, mutta hyökkäysprosentti 70 on aivan käsittämätön. Sen lisäksi Henrik Porkka torjui viidesti ja hyökkäsi viisi pistettä ja ehti syöttämäänkin yhden ässän.

– Saatiin alusta saakka hurmos päälle. Puolustettiin hyvin, jatkettiin vahvaa syöttöpeliä ja hyökkäyssuuntaan tehtiin vähän virheitä, luetteli ”kotkan muserski” voiton avaimia. Porkan mukaan joukkueen keskittyminen oli koko ottelun ajan terävää, eikä vastustajan kokoonpano-ongelmien annettu häiritä.

Kokenut Jesse Mäntylä luonnehti päättynyttä ottelusarjaa yhdeksi uransa helpoimmaksi. – Oltiin jokaisessa pelissä omalla tasolla. Omia virheitä tehtiin vähän. Silti, jouduimme pelaamaan, eikä mikään tullut ilmaiseksi.

Mäntylän mukaan tärkeintä oli tässä vaiheessa saada ottelusarja katki. Nyt joukkue lepää pari päivää ja sitten palaa harjoitussalille. Jokainen pelaaja tekee välipäivinä niitä asioita, jotka tuntevat oman kropan kannalta parhaaksi.

Ensimmäistä Suomen Mestaruuttaan metsästävä Matti Oivanen tietää, että muiden joukkueiden vielä pelatessa, kannattaa vapaapäivät käyttää tehokkaasti hyödyksi. Porkalla on tähänkin aivan omat metodit: – Nyt pelataan muutama päivä pleikkaria ja Call of Dutya. Siitä saa mukavat aggret päälle. Sen jälkeen treenataan ja keskitytään tulevaan vastutajaan.
Hurrikaanin välierävastustaja selviää alkuviikon aikana. Varmaa on, että ottelusarja alkaa Loimaalla. Tiedotamme otteluohjelmasta heti, kun vastustaja selviää.

-HurrikaaniMedia-