Hurrikaani – Akaa Volley 3-1 (23-25,25-21,25-22,25-20)

Hurrikaanin viimeinen harjoituspeli ennen ensi viikon lauantaina alkavaa Mestaruusliigaa varten päättyi kotivoittoon. Akaa Volley onnistui voittamaan ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen isännät paransivat peliään ja Akaa tippui kyydistä. Paluun liigakentille tehnyt passari Ville Juntura ruokki ahkeraan Joni Mikkosta ja Samposta siirtynyttä Enderwin Herreraa. Kaksikko sai puolet koko joukkueen passijakaumasta, mutta kumpikaan pelaajista ei onnistunut hinaamaan joukkuettaan voittoon saakka. Vaikka Hurrikaani ei saanut suoria torjuntapisteitä kuin kuusi kappaletta, onnistui se jatkopallopelaamisessa Akaata paremmin.

Kotijoukkueen suurimmat onnistujat olivat Antti Ropponen (21pist.) ja vähillä virheillä pelannut Tomi Rumpunen (13pist.). Sen lisäksi edelleen pienten vaivojen takia sivussa ollutta Jesse Mäntylää tuurannut Peter Vuorinen pääsee koko ajan paremmin kiinni miesten peleihin. – Tykkään Petskun asenteesta pirusti. Mies on saanut pelata paljon ja se alkaa tuottamaan tulosta, Heino kiitteli.
Nähdyn pelin perusteella joukkueen voimasuhteista ei saanut aivan täyttä kuvaa, mutta Hurrikaanin vaihtaessa pelin edetessä vaihtopenkiltä uutta pelaajaa sisään, sen pelaamisen taso ei laskenut. – Meiltä puuttuu sellainen yksittäinen pajavasara, mutta meillä on vastaavasti todella tasainen joukkue, Heino mietti.
Ottelussa oli paikalla yleisöä harjoituspelille hyvin, reilut 200 katsojaa. Erityiskiitos Akaan faniryhmälle, joka oli saapunut torstai- illan kunniaksi Loimaalle.
Hurrikaani avaa liigakauden kotipelillä 29.päivä lauantaina, jolloin avausvastustajaksi saapuu Raision Loimu.

-HurrikaaniMedia-