Sampo – Hurrikaani 1-3 (23-25,21-25,25-15,24-26)

Yli 1000 katsojaa Siilinjärvellä oli saapunut katsomaan kotijoukkue Pielaveden Sampon ja Hurrikaani- Loimaan neljättä puolivälieräottelua. Ennen peliä oli aistittavissa, että kotijoukkueen voittoa odotti lähes kaikki. Mutta, Ville Kakko oli saanut joukkueensa juuri oikealla hetkellä lentoon. Itseluottamus ja jälleen tiivis torjuntapeli oli Hurrikaanin aseet kotijoukkuetta vastaan. Ja nyt oli myös Aivars Petrusevicsin (14pist.+5) päivä onnistua. – Kyllähän me kävimme kolmannen pelin jälkeen pitkä palaveri Aivarsin kanssa pelaamisesta. Näytti, että nyt mies oli totutun tehokas. Hieno tasonnosto juuri oikealla hetkellä, kiitteli Kakko.

Kakko oli kaikkiaan tyytyväinen siihen ilmeeseen, jolla joukkue lähti haastamaan kotijoukkuetta. – Jo aamujäillä oli näkyvissä, että joukkueen oli onnistunut käsitellä katkera kolmannen ottelun tappio juuri oikealla tavalla. Ja nyt se ote siirtyi aamujäiltä otteluunkin. Erittäin hienoa!

Ottelussa ei kumpikaan joukkue enää yllättänyt vastustajaa taktisilla muutoksilla. Varsinkin Sampo ei Jukka Tuovisen johdolla ollut muuttanut yhtään mitään, mutta Hurrikaani oli tehnyt pieniä taktisia rotaatiomuutoksia, jotka ainakin tulosten valossa olivat onnistuneita. Edelleen Sampon hyökkäyspeli nojasi kaksikkoon Timo Leikas(18pist.) – Enderwin Herrera (19pist.), mutta nyt molemmat taistelijat saatiin Hurrikaanin torjunnan toimesta kiinni peräti 12 kertaa. Vastaavasti Hurrikaanilla onnistujia oli koko joukkueellinen. Vladimir Cedic niittasi 19 pistettä, mutta taustalta Petrusevics ja Matti Oivanen (9pist.6torjuntaa) toivat ratkaisurintamaan leveyttä.

Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Loimaalla. Sunnuntain pelin voittaja matkaa välieriin, häviäjän kohtalona on kesäloma. – Sampo ei käyttänyt ensimmäistä omaa ratkaisun paikkaa hyväkseen ja sunnuntaina on molemmilla joukkueilla mahdollisuus. Uskon, että kotiyleisö tuo nyt meille sen viimeisen buustin, jonka turvin otetaan se ottelusarjan kolmas voitto, Kakko kommentoi. Kakko lähetti myös faneille jo valmiiksi terveisiä sunnuntaille: Tämä on sitä lentopallon mukavinta aikaa. Tulkaa nauttimaan tunnelmasta ja tuokaa kaikki sukulaisetkin hallille. Nyt pelataan vain voitoista!

-Hurrikaani tiedotus-