Hurrikaani- Loimaa – Raision Loimu 3-1 (25-21,21-25,25-21,25-21)

Varsinaissuomalainen lentisnäytelmä tarjoili sunnuntaina jännitystä koko rahan edestä. Yli 900 katsojaa näki Hurrikaani- Loimaan ja Raision Loimun raivoisan taistelun otteluvoitosta, joka tällä kertaa päättyi Hurrikaanin voittoon. Eilen Kerttulassa lähes tuhat ihmistä juhli Loimun voittoa, mutta nyt Loimaalla oli vuorossa Hurrikaanijuhlat. Ottelusarja tasoittui 1-1:een ja karnevaalit siirtyvät keskiviikoksi Kerttulan palloiluhalliin.

-Aika pitkälti omiin virheisiin tänään hävittiin. Meistä pelaajista on lähdettävä muutoksen, Tomi Saarinen manasi. Saarinen ja Loimu tuskaili koko ottelun ajan aloitussyötön kanssa, sillä joukkue teki peräti 24 syöttövirhettä, mikä kevään panospeleissä on aivan liikaa. Syöttöpelaaminen oli tukkoista myös kotijoukkueella, mutta isännät saivat parannettua syöttöä kahden erän jälkeen. Parhaiten syöttöruudussa onnistui Santeri Välimaa ja Lauri Vanhanen. Välimaa ahkeroi 18 syöttöä ja yhden ässän, Vanhanen puolestaan 17 syöttöä ja ässän. Loimu jäi ilman ässäsyöttöjä, mikä on runkosarjan kolmoselle iso pettymys.

Myös sunnuntaina Hurrikaani oli vastaanottopelaamisessa valovuoden Loimua edellä. Mitä tiukempi paikka, sen varmemmin Hurrikaanin hihaosasto onnistui. Vastaavasti Loimulla hihapelaaminen alkoi tärisemään neljännessä erässä, missä kotijoukkue rokotti kolmen ässän verran. – Vastustaja pääsi liian helposti pelaamaan sideout- pelaamista. Toivottavasti saamme ensi viikolla paremman treeniviikon, Mika Rantanen toivoi.

 Paikallisottelussa molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta isännät käyttivät ne paremmin hyväkseen. Alussa Loimun onnistui jatkopallopelaamisessa paremmin, mutta Hurrikaani pääsi loppua kohden paremmin torjunnan kanssa kiinni. Yksi voiton isoimpia arkkitehtejä oli ensimmäisiä pudotuspelejä pelaava Miika Haapaniemi. Keskipelaajalle merkittiin 12 pistettä, hyökkäystehojen ollessa 86%. – Sain hyviä passeja Santerilta (Välimaa), ja sen kautta tuli onnistumisia ja itseluottamus nousi. Ja tällaisessa ottelutapahtumassa on hieno pelata, Hurrikaanin parhaana palkittu Haapaniemi jutteli.

Jos Haapaniemi oli kotijoukkueen paras, saman pelipaikan Loimu- pelaaja Joaquin Layus oli samaa luokkaa Loimun puolella. Argentiinalainen saldosi 13 pistettä ja torjui viidesti. Layus oli lauantaina kuudella torjuntapisteellä joukkueensa parhaimmistoa, ja jatkoi vahvaa pudotuspelikevättä päivää myöhemmin.

-Täytyy olla tyytyväinen. Eiliseltä jäi paljon hampaankoloon, Jani Niskakangas myönsi. – Oli vain hyvä asia, että tänään pelattiin, mies lisäsi. Niskakankaan niskalta tippui varmasti melkoinen apina. Kesken kauden joukkueen ruoriin hyppääminen ei ollut helppoa asia, mutta tänään kova työ toi palkinnon. Päävalmentaja myönsi sen, minkä kaikki hallissa olleet huomasivat. – Meillä on hyvä yhteishenki joukkueessa vaihtopenkkiä myöten.

Ottelupari jatkaa varsinaissuomalaista herkkua keskiviikkona Kerttulassa, missä luultavasti tupa on täynnä ja fiilis sen mukainen. Ja perjantaiksi karavaani palaa Loimaalle, joten nyt Raisiossa ja Loimaalla eletään lentishuumaa.

Hurrikaanin paras: Miika Haapaniemi

Loimun paras: Tomi Saarinen