Vantaa Ducks – Hurrikaani 0-3 (23-25,23-25,18-25)

Ei helppo, eikä hohdokas voitto. Näin voi kuvailla lauantai- illan Ducksin ja Hurrikaanin kohtaamista. Kotijoukkueena pelannut Ducks oli kahdessa ensimmäisessä erässä lähellä erävoittoa. Hiukan tehokkaammalla hyökkäyspelillä se olisi jopa saattanut olla pitkälle erätauolle mentäessä johdossa, mutta kokemus ja rutiini auttoivat Hurrikaania.

Hurrikaani aloitti ottelun vakiokuusikolla, mutta passariksi Jussi Heino laittoi Santeri Välimaan ja liberoksi Peter Vuorisen. Välimaalle ottelu oli ensimmäinen kokonainen peli Mestaruusliigassa.

– Hiukan aistein jo päivällä, että tänään saattaisi kutsu käydä avaukseen, Välimaa paljasti.

Yhtään nuoren passarin ei tarvitse pelaamistaan hävetä. Päinvastoin. Liigadebytantti pyöritti ennakkosuosikin peliä hienosti ja pelilliset ongelmat olivat aivan muualla.

– Pikkasen meillä alussa tuli liikaa vastaanotto- ja syöttövirheitä. Onneksi kotijoukkue hakkasi palloa meidän torjuntaan, Heino myönsi.

Kaikkiaan Hurrikaani nappasi 16 torjuntaa, joista ensimmäiseen erään merkattiin kahdeksan kappaletta.

– Sillä tavalla ihan mukavaa, että meillä riitti erien lopuilla kovuus ratkaista erät itselle, päävalmentaja kiitteli.

Vaikka Heino ei täysin tyytyväinen joukkueen pelaamiseen ollut, Välimaa ja Vuorinen saivat kiitokset Heinolta.
Ducks ei myynyt sulkiaan halvalla. Hakkuri Bojan Strugar nakutti 13 pistettä ja oli päättämässä joukkueensa hyökkäyksistä suurinta osaa.

Hurrikaanin passijakauma meni lähes tasan Antti Ropposen (25passia) ja Sakari Mäkisen (26passia) kanssa. Molemmille laitureille merkittiin 14 pistettä. Illan komeimman torjuntamäärän saldosi Henrik Porkka, joka ehti pallon tielle neljä kertaa. Mikko Suomalaisen torjuntamäärä oli kolme, kuten Ropposella ja Mäkiselläkin.

Loimaalaiset pääsevät harjoittelemaan laadukkaasti koko viikon, sillä seuraavan kerran joukkue on parketilla tositoimissa lauantaina ja sunnuntaina. Ensin lauantaina Loimaalle saapuu toistamiseen Kokkolan Tiikerit ja sunnuntaina Savo Volley on vierailulla.

-HurrikaaniMedia-