Suomen cup –välierä
Hurrikaani – Karelian Hurmos 3-0 (25-19, 25-18, 25-21)

Hurrikaani selvitti tiensä Suomen cupin loppuotteluun. Haastajana välierään lähtenyt joensuulainen Karelian Hurmos ei saanut aiemmilta cup-kierroksilta tuttua hurmosta päälle, vaan joutui taipumaan liigakakkoselle selvin 3-0-lukemin. Cupin loppuottelu VaLePaa vastaan pelataan Turussa lauantaina 26.1.

Hurrikaani piti päänsä kylmänä eikä sortunut vastustajan aliarviointiin.
– Olen erittäin tyytyväinen omieni esitykseen kahden ja puolen erän osalta. Meillä oli peli, jossa oli vain hävittävää ja olimme selkeitä ennakkosuosikkeja. Oltiin riittävän kovia, summasi ottelun teeman valmentaja Jussi Heino.
Kotijoukkue oli jokaisessa erässä hereillä heti alusta asti. Ensimmäisessä erässä Hurrikaani teki fiksuja pisteitä pudottelemalla pallot torjunnan taakse silloin, kun paikkaa kovalle iskulyönnille ei ollut. Isoin ero joukkueiden välillä oli kuitenkin syöttöpelissä, jossa Hurrikaanin tutut pommittajat Matti Oivanen, Matthew West ja Antti Ropponen tekivät pisteputkillaan eroa vastustajaan. Myös vastaanottopeli toimi keltapaidoilla erinomaisesti. Hurmos oli hyökkäyspelissään loistava. Se ei tehnyt avauserässä yhtään hyökkäysvirhettä, mutta silti eroa syntyi lopulta kuusi pistettä kotijoukkueen hyväksi.
Westin syöttövuoro siivitti Hurrikaanin toisessakin erässä kolmen pinnan karkumatkalle. Tomi Rumpunen oli hyvällä torjuntatuulella ja sai aseteltua kätensä Hurmos-hyökkäysten eteen pisteen arvoisesti yhteensä neljä kertaa. Myös Matt West onnistui kolmasti pysäyttämään joensuulaisten hyökkäyksen. Näitä torjuntoja tarvittiin, kun Hurrikaanin vastaanotto alkoi rakoilla eikä hyökkäyspelissäkään ollut samanlaista lentoa kuin avauserässä. Hurmos olisi ensimmäisen erän hyökkäyspelillään saattanut tosissaan haastaa kotijoukkueen, mutta toisessa erässä vieraat pystyivät tekemään verkolla vain kuusi pistettä. Toiseen vaakakuppiin jäi puolestaan viisi hyökkäysvirhettä ja kolme hyökkäystä torjuntaan. Siksi erä jälleen Hurrikaanille selkein lukemin.

Kolmannessa erässä näytti vahvasti siltä, että Hurrikaani päättää illan todelliseen teurastukseen. Se johti jo 10-3, mutta siinä vaiheessa keskittyminen ilmeisesti karkasi. Omilla virheillä ja Hurmoksen hakkurin Ville Louhelan vahvoilla otteilla vieraat nousivat jopa 13-14-johtoon ennen kuin Hurrikaani sai taas pelinsä rullaamaan. Tomi Rumpunen (14/+8) toimi kapellimestarina, kun kotijoukkue käänsi lopulta kolmannenkin erän kotiin.

– Vastustajasta tiedettiin kohtalaisen vähän, mutta tavoitteena oli saada Louhela kuriin, kuvaili joukkueensa taktiikkaa Heino. Se myös onnistui, sillä yleensä joukkueensa syömähampaana tunnettu ex-iskulainen taipui tehopisteissä kolme pinnaa miinuksille. Hurmoksen parhaana palkittiinkin hienoja otteita esittänyt yleispelaaja Mikko Räsänen (11/+5).

– Harmittaa, kun teimme niin paljon huolimattomuusvirheitä. Varsinkin ykköspuolen puolustuspeli oli meillä heikkoa. Luvattoman paljon palloja putosi helposti kenttään, analysoi nuori outokumpulainen.

– Pelinopeus ja fyysisyys olivat tänään Hurrikaanin voiton avaimina. Oli Hurrikaanin peli aivan eri tasolla kuin Savo Volleyn tai Tiikereiden otteet. Passari ja laitapelaajat olivat paljon taitavampia kuin muilla kohtaamillamme liigajoukkueilla. Tällaiset pelit ovat erinomaisia oppitunteja. Ykkössarjassa ei koskaan joudu pelaamaan esimerkiksi tuollaista hakkuria vastaan kuin Ropponen on.
Hurmos oli todella positiivinen ilmestys ja vakuutti otteillaan ainakin allekirjoittaneen. Suomen lentopallokartalla on tällä hetkellä Joensuun kokoinen aukko, mutta näillä esityksillä se asia korjaantuu ensi kaudeksi.

Parhaat pistemiehet:
Hurrikaani: Tomi Rumpunen (14/+8), Tapio Toiviainen (9/+7), Matti Oivanen (10/+6), Matthew West (7/+5)
Hurmos: Mikko Räsänen (11/+5), Ville-Erik Tarkiainen (5/+3), Mikko Suomalainen (3/+2), Fred Musoni (6/+1)

-HurrikaaniMedia-