Hurrikaani-LEKA Volley 3-2 (21-25, 25-23, 23-25, 27-25, 15-11)

Yleisöä 864

Se oli varsinainen vuoristoratapeli. Jos jollain oli lappu vetämässä voittajavedossa, ehti hän pelin aikaan montakin kertaa rypistämään kupongin roskakoriin ja jo kohta piti taas silitellä lappu tarkistuskuntoon.

– Molemmilla joukkueilla oli etsikkoaikansa ottelussa. Hyvä oli, että peli lopulta kääntyi meille, huokaili Ville Kakko pelin jälkeen.

Hurrikaani ei pystynyt lauantaina yhtä eheään esitykseen kuin europelissä Galatasarayta vastaan. Vastaanottopeli oli koko ottelun huippuluokkaa, mutta torjuntapelissä ja puolustuksessa oli keskiviikkoa vaisumpaa. Lisäksi Lekalle annettiin turhan paljon pisteitä omilla syöttövirheillä.

Leka puolestaan näytti, miksi se on liigassa kolmospaikalla. Kolme ja puoli erää tarkkaa vastaanottoa, josta Petteri Penttinen pyöritti peliä mallikkaasti. Molemmat keskipelaajat, joukkueeseen tällä viikolla liittynyt Jukka Lehtonen ja Kristopher Johnson tekivät pinnoja kovalla prosentilla. Lisäksi hakkuri Mart Tiisaar näytti, miksi hän on liigan tämän hetken pistekunkku.

I erä (5-4, 9-10, 13-15, 18-20, 21-25)

Ottelun ensimmäinen erä mentiin rintarinnan aina 20-20-tilanteeseen saakka. Sitten lekalaiset onnistuivat parantamaan torjuntapeliään ja riuhtaisivat neljä pinnaa putkeen. Erä ratkesi siihen.

II erä (5-3, 10-7, 14-15, 20-17, 25-23

Toisessa erässä oltiin viimeiseksi tasatilanteessa lukemissa 21-21. Nyt oli Hurrikaanin vuoro skarpata peliään loppuhetkillä. Nilkkavaivaisena peliin lähtenyt hakkuri Vladimir Cedic näytti jo ottelun alussa haluavansa vaihtoon, mutta onneksi jalka kesti ja mies oli täyttä rautaa erän ratkaisuhetkillä.

8-11-2014-9-578x1024

Mart Tiisaar käytti armotta hyväksi Hurrikaanin torjunnan aukot

III erä (5-3, 10-9, 15-12, 20-15, 23-25)

Kolmas erä näytti kääntyvän kotijoukkueelle, kun Matti Oivanen paukutti ässän Timo ”Dole” Tolvasen käsistä. Tilanne oli tuolloin 16-12. Myös Kalle Määttä onnistui omalla syöttövuorollaan tekemään ässän Eelis Karisen tontilta. 18-13-johdon luulisi riittävän, mutta toisin kävi. Lauri Hakala vaihtoi 22-18-tilanteessa Matti Mustosen syöttämään. Hurrikaani jähmettyi, ja Leka pääsi peliin mukaan. Erän loppu oli kotijoukkueelle sysimusta. Kolme viimeistä pistettä Leka sai Hurrikaani-virheillä. Nöyryytys päättyi palloon, jossa sekä Kalle Määttä että Jesse Mäntylä lähtivät hakemaan vastaanotosta sivuun noussutta palloa. Molemmat näyttivät halukkailta passaamaan palloa eteenpäin, mutta lopulta pallo putosi kenttään molempien katsoessa hölmistyneinä toisiaan.

IV erä (5-3, 10-6, 12-15, 20-18, 27-25)

Neljännen erä loppupuolella ottelu oli jo vahvasti menossa vieraille.13-17-johto suli kuitenkin Kalle Määtän pitkän syöttövuoron aikana. Hurrikaanin tehokaksikko Aivars Petrusevics ja Vladimir Cedic pisti pallot pisteiksi ja toi kotijoukkueen kuilun partaalta peliin mukaan. Lekan peli sekosi, ja Lauri Hakala yritti saada joukkueensa takaisin kurssille vaihtamalla Penttisen Matti Mustoseen. Vaihto näytti vakauttavan vieraiden pelin, kun Johnsonin syöttövuorolla Leka teki neljä pistettä ja nousi 22-23-johtoon. Kouki tasoitti pelin, mutta Karinen vei vieraat ottelupallotilanteeseen. Tiisaar löi pallon rajojen ulkopuolelle, ja seuraavassa pisteessä sattui Mustoselle musta hetki. Passi huonoon paikkaan, ja Hurrikaani johtoon. Erän lopun hoiti Matti Oivanen ja uudelleen epäonnistunut Tiisaar.

V erä (2-3, 2-6, 8-9, 12-9, 15-11)

Viides erä aaltoili samaan malliin kuin kaksi edellistäkin erää. Lekan Jukka Lehtonen näytti nousevan ratkaisijaksi, kun hänen pahoilla syötöillään Hurrikaanin vastaanotto alkoi hapuilla. Leka johti erää jo 2-6. Cedic ja Petrusevics eivät kuitenkaan vielä luovuttaneet, vaan iskivät hurjasti kannustaneen yleisön hurmokseen. Hurrikaani painosti Eelis Karista syötöillään ja sai rakennettua torjuntamuuria lekalaisten eteen. Erän ratkaisuhetkillä Matti Oivanen otti tahtipuikon käteensä ja torjui sekä iski Hurrikaanin lopulliselle karkumatkalle, jota vieraat eivät enää pystyneet kirimään kiinni.

Molemmilla joukkueilla on saumat isompaankin pistepottiin, mutta aina vastustajajoukkue heräsi nappaamaan tikkarin pois, kun se alkoi maistua liian hyvältä. Tasaiset joukkueet ansaitsivat molemmat pisteitä tästä ottelusta, jota varmaan muistellaan pitkin ensi viikkoa. Aikaa jälkipelille riittää, sillä Hurrikaanin seuraava ottelu on vasta ensi viikon lauantaina, jolloin Loimaan liikuntahallissa nähdään jälleen huippupeli, kun vastaan asettuu liigakakkonen Kokkolan Tiikerit.

8-11-2014-25-1024x516

Vladimir Cedic lyömässä ottelupalloa kenttään

-Hurrikaani-tiedotus-