Leka Volley – Hurrikaani 1-3 (25-21,15-25,17-25,22-25)

Ottelusarja Hurrikaanille 2-1

Hurrikaanin ja Leka Volleyn tiukka puolivälieräsarja siirtyi sunnuntaiksi Kuopioon. Kaksi ensimmäistä ottelua Loimaalla olivat olleet jännitysnäytelmiä alusta loppuun saakka. Sen takia kolmannestakin kohtaamisesta oli odotettavissa samanlaista rajua taistelua jokaisesta pisteestä. Ottelun kulku oli kuitenkin ehkä hieman ennakko-odotuksista poikkeava. Vaikka kotijoukkue Leka nappasi ensimmäisen erän itselleen, kuten kahdessa ensimmäisessäkin pelissä, alkoi sen kone yskiä toisesta erästä alkaen. Kapteeni Matti Oivasella oli siihen selvä näkemys. – Leka aloitti helvetin hyvin. Meillä oli hiukan vaikeuksia saada peliä käyntiin. Saatiin onneksi toiseen erään hyvä alku ja omalla syöttövuorolla tehtiin muutama pitkä pisteputki. Siitä lähti sitten koko ottelu kääntymään meille, sunnuntaina 19 pistettä, 3 ässää ja peräti 5 torjuntaa napannut kapteeni summasi. Oivanen oli myös tyytyväinen sekä koko joukkueen, että omaan syöttöpeliin, joka oli ollut heikoin osa-alue kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa. Nyt Hurrikaani teki 15 syöttövirhettä, mutta vastapainoksi se pommitti myös viisi ässää. Kokenut kapteeni jakoi kiitosta myös passari Maksim Buculjevicille, joka tarjoili tänään passia molemmille keskipelaajille ahkeraan. Oivanen hyökkäsi 17 kertaa, joista Hurrikani sai 11 pistettä. Karri Kutinlahdelle serbialainen jakoi palloa 13 kertaa ja Kutinlahti hyökkäsi 9 pistettä. – Bucu on antanut pudotuspeleissä paljon enemmän ruokaa keskelle kuin runkosarjassa. Ja mikä ettei kun kulkee niin hyvin, hyväntuulinen Oivanen lausui.
Hurrikaanin vierasvoitto oli sille jo kahdeksas putkeen, kun mukaan lasketaan myös runkosarja. Sen pelaaminen on ollut silmiinpistävän tehokasta ja vapautunutta vieraskentillä. Tälläkin kertaa koko joukkue onnistui. Peräti neljä pelaajaa merkkautti yli kymmenen pistettä, tehokkaimpana Oivanen. Ropposen saldo oli 17pistettä ja Max Staplesin 16. Kun Kutinlahti latoi taululle 12 pistettä, voidaan Buculjevicin passitaktiikkaa pitää onnistuneena. Lekalta Akseli Lankinen ruokki 51 passin verran hakkuri Samuli Kaislasaloa, jolle sunnuntai ei ollut aivan paras pelipäivä. ”Vain” 16 hyökkäyspistettä 51 passista ei riittänyt viemään joukkuetta voittoon. – Kaislasalo aloitti erinomaisesti, mutta ottelun kuluessa saatiin rakennettua hyvä torjunta eteen ja päästiin myös puolustamaan palloja pelattavaksi, Lauri Rantanen analysoi. Rantasen mukaan joukkue ei ollut keskittynyt Lekan pelin analysointiin vaan focus oli täysin omassa tekemisessä. – Tässä on ollut nyt kolme todella tiukkaa peliä, joten kaikki voimavarat ovat oman pelin kehittämisessä. Päävalmentajan mukaan nyt joukkue oli hyvällä asenteella kentällä, eikä pienet epäselvyydet tuomioissa heilauttaneet joukkueen keskittymistä yhtään. – Me taidettiin tänään olla joukkueista se, joka pääsi epäselvien tilanteiden jälkeen nopeammin pelirytmiin kiinni.
Joukkueet kohtaavat heti huomenna uudelleen Kuopiossa. Kotijoukkue Leka on pakkovoiton edessä. Jos se maanantaina kyykkää Hurrikaanille, lähtee Leka kesälomille ja Hurrikaani välieriin.
-HurrikaaniMedia-