Team Lakkapää – Hurrikaani 1-3 (25-20,22-25,25-25,13-25)

Hurrikaani- Loimaan Lapin kiertue päättyi tänään Rovaniemellä. Vierasjoukkue voitti isännät jo kolmannen kerran tällä kaudella. Kaksi aikaisempaa kertaa Loimaalla Hurrikaani oli ollut suvereeni, mutta tällä kertaa Lakkapää pysyi matkassa mukana kahden ensimmäisen erän verran.

Jussi Heino marssitti otteluun seitsikon, jossa vähemmän peliaikaa saaneet pelaajat pääsivät kentälle: Santeri Välimaa, Tino Vuori, Peter Vuorinen, Henrik Porkka, Mikko Suomalainen, Tapio Toiviainen ja Sakari Mäkinen. Tämä kokoonpano ei onnistunut päävalmentajaa tyydyttävällä tavalla vaan toisen erän kuluessa kentälle tuli Inoslav Krnic, Eemeli Kouki, Antti Ropponen ja Jesse Mäntylä. Ja pikku hiljaa ottelun kulku alkoi kääntyä vierasjoukkueelle. Vielä toisessakin erässä 6-0 johtotilanteesta Hurrikaani päästi rovaniemeläiset tasoihin, mutta lopulta erä kuitattiin loimaalaisille.
Kun kahdessa ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet pelasivat ajoittain sekavaa lentopalloa, jossa omat virheet värittivät kamppailua, loppui pitkän erätauon jälkeen Hurrikaanin virheiden teko. Se otti isännän otteet itselleen ja painoi jalan kaasulle. Ropponen ja Mäkinen tekivät kentällä mitä tahtoivat, ja Krnicin passipelaaminen sekoitti Lakkapään verkkopuolustusta lisää. Samalla kun Lakkapään virhemäärä kasvoi, repesi kahden viimeisen erän erälukemat melko rivoiksi.

Silmiinpistävää oli Ropposen esiintyminen. Hakkuri paukutti kahteen erään 17 pistettä 70% tehoilla. Sen lisäksi Mäkinen pommitti neljä ässää ja napsi kolme torjuntapistettä. Kaikkiaan yhdeksän pelaajaa pääsi Hurrikaanilta pisteille.
Lakkapään pelaaminen oli ailahtelevaa, eikä Regan Fathers ollut yhtään tasaisempi suorittaja kuin kahdessa edellisessä kohtaamisessa.

Australialaisen pelaaminen on välillä loistokasta, mutta hyvän suorituksen jälkeen saattaa tulla muutama helppo virhe.

– Tänään aloitettiin virheillä ja oltiin huolimattomia. Paljon myös johtui siitä, että tämän päivän aloitusseitsikolla ei olla juurikaan pelattu, Peter Vuorinen tiesi. Vuorinen vuorotteli Jesse Mäntylän kanssa kentällä, ja molemmat liberot saavat illan ottelusta puhtaat paperit. – Näkisin, että Etta- peli oli vaikeampi kaikella tavalla. Matkustaminen aamulla ottelupaikkakunnalle, 7-8 tunnin istuminen bussissa ja siitä suoraan kentälle, se oli ehkä sillä tavalla vaikea. Tänään oli helpompi tulla parketille, Vuorinen pohti.

Päävalmentaja oli kahden vieraspelin saldoon tyytyväinen.

– Viisi pistettä on hyvä saavutus. Kuudeskin piste oli tarjolla, mutta tyytyväinen pitää olla kahteen voittoon. Heinon mukaan pitkä matkustaminen antoi uutta tietoa siitä, miten pitkälle vieraskiertueelle pitää valmistautua ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen. Illan peliin Heino laittoi rohkeasti uusia kavereita kentälle.

– Hiukan harmittaa, että osa vähemmän pelanneista joutui tänään sijaiskärsijäksi ja vaihtoon ottelun kuluessa. Ei ollut poikien vika, vaan lähinnä meidän pelikontrollin puute.

Hurrikaanin seuraava koitos on jo tulevana viikonloppuna. Loimaalla pelataan heti Itsenäisyyspäivän jälkeen Hurmosta ja Loimua vastaan.

– Nyt otetaan rauhassa tämä viikko harjoittelun suhteen. Levätään ja nukutaan matkan rasitukset pois, loppuviikosta hiukan treenataan, Heino suunnitteli.

-HurrikaaniMedia-