Hurrikaani – Kokkolan Tiikerit 3-0 (25-20,37-35,26-24)

Hurrikaani palasi jälleen Mestaruusliigan kärkipaikalle lauantaisen kotivoiton ansiosta. Se on nyt voittanut 12 ottelusta yksitoista. Tänään kaatui kotikentällä Kokkolan Tiikerit. Tiikerit saapui Loimaalle jo toistamiseen kiusaamaan ennakkosuosikkia. Tälläkin kertaa kokkolalaiset eivät antaneet mitään ilmaiseksi. Vaikka ottelun lopputulos näyttää puhdasta 3-0 voittoa, ottelun voitto ei tullut mitenkään helposti.

Hurrikaani sai otteluun lentävän lähdön, kun se otti alussa tukevan 13-4 johdon. Sen jälkeen kamppailu tasoittui ja lopulta kahdessa erässä jouduttiin turvautumaan jatkopalloihin.

– Meillä ei ollut alussa ehkä pää mukana pelissä, mietti Tiikerin tehomies Oskari Keskinen. Kun alussa Hurrikaani torjui käsittämättömän vahvasti, pääsi vieraat peliin mukaan avauserän lopulla.

– Tehtiin alussa meille epätyypillisiä virheitä, mutta toisesta erästä alkaen homma alkoi kulkea, Mikko Keskisipilä analysoi.

Kun hakkuri Keskiselle sattui liki täydellinen päivä, joutui Hurrikani tekemään tosissaan töitä voiton eteen. Ex- loimulaiselle kirjattiin 25 pistettä 62% hyökkäystehoilla. Se on käsittämättömän kova lukema, kun Hurrikaanin torjuntapelaaminen on liigan kovinta.

– Pääsin paljon yhden miehen torjuntaa vastaan hyökkäämään, Keskinen kuittasi vaatimattomasti.

Ottelun kuluessa molemmat joukkueet esittelivät yleisölle kovaa hyökkäyspelaamista. Kotijoukkueen ratkaisupelaaminen jakautui useammalle pelaajalle, kun Tiikerien Anton Välimaa ruokki Keskistä selvästi eniten. Tänään vieraat olisivat tarvinneet edes erävoittoon myös muilta laitureilta apua. Kun pistepörssiä johtava Jiri Hänninen jäi hänelle vaatimattomaan (14 pistettä) saldoon, ei Tiikerit onnistunut ryöväämään erääkään. Vastaavasti Antti Ropponen (19 pistettä) oli isänniltä tehokkain, mutta parhaana palkittu Sakari Mäkien ja Tapio Toiviainen säestivät molemmat 16 pisteellä.
Materiaalin laajuuden lisäksi iso ero tuli myös jatkopallopelaamisessa, jossa isännät olivat tarkempia. Toisessa erässä Tiikereillä oli viisi eräpalloa, mutta jokaisen Hurrikaani hoiti ja lopulta kirjasi erän itselleen.

– Hurrikaani oli tiukoissa paikoissa ja erien lopuilla meitä tarkempi, Keskisipilä myönsi.

Mäkinen myönsi, että voitto ei todellakaan tullut helpolla. – Keskinen oli kova, ei saatu miestä kuriin oikein millään.

Jussi Heino siirsi välittömästi ottelun jälkeen mietteet jo huomiselle, kun Savo Volley saapuu Loimaalle. – Sieltä tulee kova joukkue vastaan. Paljon maajoukkuemiehiä. Saadaan varmasti tiukka ja hyvä ottelu.

-Hurrikaanimedia-