Akaa-Volley – Hurrikaani 1-3 (17-25,25-22,20-25,22-25)

Hurrikaani- Loimaan kuluvan kauden viimeinen runkosarjan vierasottelu tuotti kolme pistettä. Ottelulla ei loppujen lopuksi ollut sarjasijoituksen kannalta mitään merkitystä, koska eilinen kotitappio Sampolle ja sunnuntain Lentopalloseura Ettan ja kuopiolaisen Leka Volleyn välinen kamppailu päättyi Ettalle, tiesi se Hurrikaanin jäämistä neljänneksi. Kotiedun Hurrikaani sai ja myös puolivälierien avausvastustaja varmistui sunnuntain aikana. Se on Leka Volley.
Akaassa avauserä sujui Hurrikaanin hallinnassa. Lauri Rantanen päästi avausseitsikkoon passariksi Matti Toivolan ja yleispelaajaksi multitalentti- pelaaja Tapio Toiviaisen. Tällä kaudella enemmän vaihtomiehen rooleissa olleet nuoret miehet osoittivat olevansa valmiita pelaamaan myös jatkossa. Vaikka Toivola valitteli ottelutuntuman puutetta ja ongelmia kahdessa ensimmäisessä erässä, suoriutui passari roolissaan lopulta varsin mallikkaasti. Toivolan energia tarttui koko joukkueeseen ja ensimmäisessä erässä vieraat olivat varsin suvereeneja. Teknisellä aikalisällä se johti jo 14-6, mutta erän lopulla selkä suoristui sen verran, että kotijoukkue pääsi kaunistelemaan lukemia hiukan turhankin paljon.
Toisesta erästä alkaen Hurrikaanin peliin tarttui hiukan samoja negatiivisia pelillisiä ongelmia kuin päivää aikaisemmin Sampoa vastaan: Se johti jokaista erää selvästi jopa viidellä pisteellä, mutta antoi omilla huolimattomuusvirheillä isännille mahdollisuuden nousta takaisin peliin. – Toinen erä oli meitä kaiken kaikkiaan aivan kauheaa pelaamista, Rantanen sadatteli. Päävalmentajan mukaan joukkue nosti välillä liikaa jalkaa pois kaasulta ja teki ottelusta sen takia hankalan. – Sillä tavalla vaikea ottelu, että seitsikossa oli muutama vähemmän peliaikaa (Toivola,Toiviainen) saanut mies. Se näkyi alussa ottelutuntuman puutteena, mutta loppua kohden asia korjaantui. Lopulta tehtiin vähemmän virheitä kuin kaveri.
Pitkän erätauon jälkeen Akaa alkoi tekemään enemmän hyökkäysvirheitä ja samalla Hurrikaani pääsi torjuntapelillä nappaamaan tärkeitä pisteitä. Kahden viimeisen erän lukemat olisivat voineet olla paljon rumemmatkin, mutta lukuisat syöttövirheet tasoittivat voimasuhteita. Neljäs erä oli kuin Hurrikaanin pelaaminen pienoiskoossa. Se johti erää 9-5, josta Akaa nousi 9-8:aan. Johto oli hiukan myöhemmin 19-15, mutta jälleen isännät pääsivät muutamalla peräkkäisellä onnistumisella tilanteeseen 19-17. Missään vaiheessa Hurrikaanin johtotilanteessa pelaaminen ei näyttänyt kovin vapautuneelta. Tällä kertaa Tom Douglas-Powell oli Akaalle lähes mahdoton pysäytettäväksi. Syöttövirheitä (5) lukuun ottamatta miehen peli oli tehokasta. Kaikkiaan 21 pistettä 61% tehokkuudella on erinomaista työtä. Myös Antti Ropponen (18pist.+9) antoi vahvaa tulitukea. Verkolla Karri Kutinlahti torjui kolmesti ja hyökkäsi kahdeksasta passista kuusi pistettä.
– Pelattiin hiukan viisaammin kuin vastustaja. Samoin virheiden määrä oli pienempi. Pari erää meni minulla hiukan pelituntumaa hakiessa, mutta lopulta passi alkoi löytää tarkemmin perille, viimeksi joulukuussa pelaamaan päässyt Toivola myönsi. Erityisen tehokkaasti toimi akseli Toivola-Toiviainen. Toivolan nopea laitatempo Toiviaiselle toimi, eikä Akaa ehtinyt rakentamaan Toiviaisen eteen riittävän tiivistä torjuntaa.

Ottelun juhlituin sankari oli silti 400. Mestaruusliigaottelunsa pelannut Jesse Mäntylä. Mäntylän juhlapeli sujui ilman virheitä. Akaa pommitti Mäntylää 17 kertaa syöttöruudussa, joista salolaislähtöinen libero suoriutui 53% varmuudella.
Hurrikaanilla on jäljellä vielä yksi runkosarjan kotipeli ennen pudotuspelien alkua. Torstaina Loimaalle saapuu Lentopalloseura Etta, jolla on pelissä vielä sarjan kakkospaikka. Sekä Toivola että Rantanen pitävät viimeistä kotipeliä tärkeänä kevättä ajatellen. – Meille on kohta tulossa tärkeitä pelejä, joten torstain kotipeli käy hyvänä starttina kevääseen, Toivola päätti.

Akaan kausi jatkunee liigakarsinnoissa. Sunnuntaina paikan päällä olleena, olisi sääli, jos intohimoinen lentopallopaikkakunta tippuisi liigakartalta pois. Sunnuntaiseen otteluun oli Monnarille saapunut vajaa 450 katsojaa, jotka jaksoivat kannustaa kotijoukkuetta loppuun saakka. Vaikka kaudella on tullut välillä rumastikin ”pataan”, se ei näkynyt katsojien innokkuudessa millään tavalla. Läpi ottelun yleisö eli tunteella mukana ja nautti liigatason lentopallosta. Toinen asia, josta monella muulla liigapaikkakunnalla saataisiin ottaa oppia, oli ns. quickmoppereiden nopea toiminta. Ilman tuomarin komentoa nämä ”lattian kuivaajat” ryntäsivät kentälle pyyhkimään hiet pois parketista. Kerrassaan esimerkillistä toimintaa. Näidenkin asioiden takia, olisi todella sääli suomalaiselle lentopallolle, jos Akaan tyylinen lentopallopaikkakunta tippuisi pois. Toivottavasti näin ei todellakaan tule käymään.
-HurrikaaniMedia-