”Se oli sellaista läiskimistä!”

Hurrikaani – Tiikerit 3-0 (32-30, 25-21, 25-21)

Yleisöä 859

Ei olisi uskonut, että kovan kotijoukkueen Hurrikaanin ja sarjakärki Tiikereiden pelistä muodostuisi tuollainen näytelmä. Tiikereiden parhaana palkitun libero Pasi Hyvärisen sanat loppukahveilla kuvastivat hyvin ottelun kulkua. Epämääräistä läiskimistä ja pallon tuuppimista nähtiin kuin kakkossarjan peleissä. Hurrikaani pelasi kauden huonoimman kotipelinsä, mutta voitti silti puhtaasti 3-0.

Tuntui siltä, että kummankin joukkueen ajatukset olivat jo keskiviikon europeleissä. Hurrikaani jaksoi lähinnä Eemeli Koukin (15/+9), Tapio Toiviaisen (7/+6) ja Aivars Petrusevicsin (17/+11) hyökkäyspelillä tehdä tarvittavat erot erien lopuissa. Myös Tuomas Koppanen (7/+7) väläytteli torjuntapelillään.

Tiikereistä vähillä virheillä pelasi oikeastaan vain keskitorjuja Antti Leppälä (10/+9). Myös Lauri Jylhä (11/+3) väläytteli potentiaaliaan.

I erä (5-3, 10-6, 15-13, 20-14, 25-24, 26-27, 27-28, 28-29, 30-29, 31-30, 32-30)

Hurrikaanin valmennusjohto oli luonut taktiikan sen mukaan, että Lelu Ojansivu ei kahta perättäistä ottelua ennen ratkaisevaa europeliä tulisi pelaamaan. Kun mies lauantaina rehki Kerttulassa viisi erää, otti Antti Ropponen odotetusti hakkurin paikan Tiikereiden paidassa.Hurrikaani vei erää välillä selkeästi, vaikka pisteitä tulikin mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Näki, että Tiikeri-puolustus ei ollut tällä kokoonpanolla ennen palannut. Halpoja pisteitä tuli roppakaupalla. Hurrikaani otti erässä mm. neljä ässää epävarmasti vastaanottaneista Jylhästä ja Roman Saussista.

Perjantaisesta Loimu-ottelusta kiirineet tiedot kertoivat, että Tiikereiden akilleenkantapää on tällä hetkellä yleispelaajaosasto. Matti Hietanen ei lauantaina kentällä käynyt, kun vastuuta annettiin nyt Jylhälle ja Saussille. Tiikerit on hankkimassa uutta yleispelaajaa ulkomailta. Tämän pelin perusteella paikkansa uudelle pelaajalle joutunee antamaan Sauss. 36 % vastaanotto ja 37 % hyökkäystehot ovat aika vaatimattomia lukuja. Hurrikaanikaan ei paljon päänsilitystä erästä ansaitse. 20-14-johto pystyttiin hukkaamaan syöttövirheeseen, kahteen käsittelyvirheeseen ja kahteen epäonnistuneeseen hyökkäykseen. Lopussa Tiikereillä oli kolme eräpalloa, mutta onnella Hurrikaani pystyi vielä nousemaan rinnalle. Erä päättyi Saussin iskuun, joka meni metrikaupalla yli takarajan.

15-11-2014-5-1024x696

Antti Ropponen pelasi tänään Tiikereiden hakkurina

II erä (5-4, 7-10, 15-14, 20-18, 25-21)

Toisessa erässä Hurrikaani jatkoi tehokasta torjuntapeliään, mutta joutui takaa-ajajaksi Steven Kehoen syöttövuorolla, jonka päätteeksi Tiikerit siirtyi 7-10-johtoon. Koko viikon kuumeisena ollut Vladimir Cedic otettiin vaihtoon, ja Toiviainen pääsi ”kummulle”. Hyvin nuori Hurrikaani pääsi peliin sisään ja toi myös lisää torjuntavoimaa verkolle.  -Mukava oli pelata, kun verkon toiselle puolella oli Kuortaneelta tuttuja kavereita, kertoi pelin jälkeen kotijoukkueen parhaana palkittu Toiviainen. ”Tapsa” tuuletti erityisen riehakkaasti, kun hän kaksi kertaa torjui ikätoverinsa Antti Ropposen iskemän pallon takaisin sukille.

Hurrikaani nousi tasoihin (11-11), kun Toiviainen syötti ässän Jylhän vastaanotosta. Sen jälkeen kotijoukkue ei enää johtopaikkaansa vastustajalle antanut, vaan eteni toisen erän ratkaisupisteille saakka lievässä johtoasemassa. Matti Oivasen ässä Saussin käsistä toi eräpallon, jonka Petrusevics varmasti iski kenttään.

III erä (3-5, 9-10, 14-15, 20-18, 25-21)

Yhdeksän syöttövirhettä, kaksi käsittelyvirhettä ja iso joukko sekalaisia muita virheitä kertoo koko kuvan kolmannen erän läiskimisestä. Tiikerit vaihtoi vaisusti pelanneen Tommi Siirilän kentältä, mutta muuten kokoonpanot säilyivät samanlaisina kuin kakkoserässä. Samalla kaavalla jatkui myös pistekertymä. Hurrikaani otti johtopaikan 20 pisteen tienoilla ja vei helposti kolme pistettä sarjajohtajalta. Aivars Petrusevics oli koko ottelun ajan kovassa syöttöpaineessa, mutta onnistui selvittämään vastaanottourakkansa miehekkäästi. Verkolla mies oli pitelemätön. Korkealta ja kovaa tulleisiin iskuihin ei Tiikeri-torjunnalla ollut aseita vastata. Hurrikaanin pelit jatkuvat keskiviikkona Istanbulissa Galatasarayn vieraana. Liigassa Hurrikaani on voittanut koko nykyisen kärkikolmikon. Ensi viikonloppuna liiga jatkuu Tampereella Iskua vastaan. Seuraava kotipeli on keskiviikkona 26.11. Pielaveden Sampoa vastaan.

15-11-2014-20-1024x682

Pelin päätyttyä kotijoukkueen pelaajia hymyilytti

-Hurrikaani-tiedotus-