Hurrikaanin tarina jatkuu

Alkava Mestaruusliigakausi 2016-2017 on Hurrikaanille juhlavuosi. Kausi on kymmenes kotimaisen lentopallon pääsarjassa. Päivämäärä 29.9.2007 on alku sille, mikä on jatkunut jo lähes vuosikymmenen. Tuolloin Loimaan Liikuntahallissa kotijoukkue kohtasi ensimmäisessä virallisessa ottelussa Vaasan Kiiston. Vaikka Kiisto oli 2-3 parempi, alkoi Hurrikaani kirjoittaa omaa tarinaa suomalaisessa lentopallossa. Tarinassa on ollut vuosien aikana ylä- ja alamäkiä. Tarina on välillä poikennut sivuraiteille ja oli jopa lähellä, että tarina olisi saanut nopean päätöksen kaudella 2009-2010 kun joukkue varmisti liigapaikan vasta karsintojen kautta. Karsinnat olivat seuralle silmiä aukaiseva kokemus. Viimeistään tuolloin Loimaalla ymmärrettiin, että liigapaikka ei ole itseisarvo. Vaikka liigassa pelataan, sieltä tippuminen on helpompaa kuin takaisin nouseminen. Karsinnat on tämän jälkeen vältetty ja viiden viimeisen vuoden aikana mitaliputki on saatu auki. Mitaleja ja menestystäkin tärkeämpää on ollut luoda lentopallolle Loimaalle mahdollisimman ammattimaiset puitteet. Nyky- Hurrikaani on ammattilaisjoukkue, se harjoittelee kahdesti päivässä ja harjoitusolosuhteet ovat paremmat kuin koskaan ennen. Pelaajilla on käytössä pää- ja apuvalmentajan lisäksi voimavalmentaja, fysioterapeutti/huolta, joukkueenjohtaja ja tilastomies. Fyysisten vaivojen hoitamisen lisäksi haluttu data vaikka edellisestä ottelusta on saatavilla lyhyellä varoitusajalla. Sen lisäksi kasvaneet yleisömäärät ja yhteistyökumppanuudet osoittavat, että seura kiinnostaa saviseudulla. Juniorimäärät ovat kasvaneet ja emoseura Jankko pelaa aikuisten tasolla ykkös- ja kakkossarjassa, joten pelaajan polku juniorityöstä nuorten- ja aikuisten sarjojen kautta liigatasolle on tehty mahdollisimman realistiseksi. Vaikka kolmesti finaalissa voittajana on ollut vastustaja, on Hurrikaani onnistunut kiilaamaan itsensä top-3 joukkueeksi Suomessa. Se on markkinoinnillisesti onnistunut saamaan vahvan ja vankan fanipohjan, se tekee koulujen kanssa yhteistyötä ja vie lentopallo- oppia koululaisille. Hurrikaani ei ole vain lentopalloseura, se on osa loimaalaista henkeä. Se henki vaikuttaa Hurrikaanin nyt alkavassa kymmenvuotisjuhlakaudessa kaikkialla. Haista, maista, tunne! Kymmenes liigakausi on ovella, tarinasta on jälleen tulossa jännittävä. Miten se tämän kauden osalta päättyy? Se on kysymys, johon kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Tule Liikuntahallille luomaan uutta Hurrikaani- tarinaa.

 

Menneeseen yhdeksään vuoteen mahtuu kymmenittäin Hurrikaani- pelaajia. Kuvaavaa, että seurahistorian ensimmäisistä finaaleista kauden 2011-2012 päätteeksi joukkueessa on enää Jesse Mäntylä (29v). Liberolla alkaa nyt kuudes kausi Loimaalla, eikä mieli ole koskaan tehnyt paikkakunnalta pois. – Kun mietin, tuntuu ihmeelliseltä, että olen todellakin ainoa jäljellä! Olen aina tehnyt jatkosopimukset hyvissä ajoin, koska haluan tietää, missä pelaan. Sen lisäksi täällä on ollut kaikki asiat pelaajan kannalta aina kunnossa. Saa harjoitella ja pelata, eikä tarvitse keskittyä mihinkään muuhun. Myös Savosen Arton voimavalmennus ja Bliss Clinicin hoidot ovat olleet sopimusten kannalta isoja asioita, perustelee Mäntylä. Sen lisäksi menestyminen on miehen kannalta aina ollut Loimaalla mahdollista. – Haluan voittaa ja voittaa Suomen Mestaruuden. Sen lisäksi maajoukkue kiinnostaa, mutta vaihtopenkille en enää maajoukkuetasolla lähde. Alkaa ikää olla sen verran, että pelaan mieluummin kuin istun penkillä.

Kesä Hurrikaanissa on vietetty fysiikkapainotteisesti. Lauri Rantanen ja Savonen ovat pitäneet huolen, että kesäharjoittelussa on hiki virrannut. – Peruskuntoharjoittelulla aloiteltiin ja tukilihasten vahvistamisella. Pikkasen olen yrittänyt, että harjoittelussa olisi ollut erilaisia variaatioita, ettei homma olisi mennyt liian yksitoikkoiseksi, päävalmentaja perustelee. Rantasen mukaan joukkueiden kesäharjoittelu on aika paljon samanlaista. Jokainen joukkue kuitenkin yrittää löytää ne omat tavat toimia. Kesä on ollut Rantaselle ensimmäinen, josta mies on kantanut yksin vastuun. Viime kaudellakin Rantanen oli kesäharjoittelussa aktiivisesti läsnä, mutta vastuun kantoi viime kädessä Nicola Giolito. Nyt hirvikoskelainen vastaa joukkueen tekemisestä yksin. – Tässä on sillä tavalla helpompi nyt toimia, että saa itse suunnitella muun valmennusportaan kanssa kaiken. Toisaalta, kannan tulosvastuun yksin.

Kolminkertaisen runkosarjan aikana joukkue osallistuu niin Suomen cupiin kuin eurooppalaiseen seurajoukkuekilpailuun CEV- cupiin. Molemmissa on Rantasen mukaan halu menestyä. – Cupin pelit tuovat mukavaa vaihtelua pimeään syksyyn. Se toimii piristysruiskeena niin pelaajille kuin valmentajille. Myös yleisö saa seurata hiukan erilaisia pelejä. Pidän niitä tärkeänä asiana.

Hurrikaania on ennustettu Vammalan Lentopallon ja Kokkolan Tiikereiden ohella jälleen sarjan kärkipäähän. Ennestään vahva kokoonpano sai syyskuussa kaivatun lisänimen kun Mikko Oivanen ilmoitti halukkuutensa jäädä Loimaalle. – Mikon tulo vahvistaa joukkueen itseluottamusta ja totta kai miehen kokemus on meille tärkeää, päävalmentaja kehuu.

Runkosarja (30ottelua), Suomen Cup ja Euro-cup kasvattavat ottelumäärän mahdollisesti jopa neljäänkymmeneen, ennen kuin Mestaruusliigassa päästään pudotuspelivaiheeseen. Kuorma on kova ja Rantanen tiedostaa, että kauden aikana on kierrätettävä pelaajia. – Kukaan ei jaksa pelata kaikkia pelejä. Sen takia tarvitsemme penkiltä apuja.

Jos edellisiin kausiin on uskominen, tästäkin liigakaudesta on Hurrikaanille tulossa mielenkiintoinen. Joukkue on nyt valmis kauteen. Haasteet on kovat, mutta niin on joukkuekin. Ensimmäinen kotiottelu on 22.10. kun Loimaalle saapuu Team Lakkapää. Viimeistään silloin nähdään uusi Hurrikaani parketilla.

-HurrikaaniMedia-