Hurrikaani- Loimaan seurajohto löysi joulun pyhien aikana joukkueelle uuden päävalmentajan. Ratkaisu löytyi lopulta läheltä, kun Hurrikaanin entinen pelaaja ja nykyinen naprapaatti ja fysiikkavalmentaja Jani Niskakangas suostui ottamaan joukkueen näppeihinsä. Seurajohdon ja Niskakankaan välinen sopimus kattaa loppukauden. – Joulun aikana ajatus kirkastui, eikä sitä lopulta tarvinnut päivää pitempään miettiä. Kiitos perheelle, että antoivat minulle tämän mahdollisuuden, Niskakangas kertaa. Niskakangas debytoi aikoinaan Mestaruusliigassa juuri Hurrikaanissa, eikä liigaurallaan pelannut muualla kuin Hurrikaanissa. Lentopallouran jälkeen mies on ollut jo monen kauden ajan joukkueen naprapaatti ja vastannut fysiikkavalmennuksesta. Kahden lapsen isä joutui muuttuneessa tilanteessa myös hiljentämään siviiliammatin työtahtia. – Tyhjensin melko totaalisesti praktiikkani varauskalenterin. Tässä on keväällä edessä paljon pelejä, harjoituksia ja myös Suomen cupia, joten aika ei vain riitä kaikkeen, naprapaatti- hieronta- palveluja tuottava mies myöntää.

Niskakangas tietää ja tuntee joukkueen ja pelaajat tarkalleen, joten muutos päävalmentajaksi ei ole niin iso. Suurin muutos on kasvanut vastuu. Tästä eteenpäin tiukassa paikassa katseet kääntyvät Niskakankaan puoleen. – Pari päivää päätöksen jälkeen stressasin uutta tilannetta, mutta aion tehdä kaiken joukkueen ja seuran parhaaksi. Annan kaikkeni joukkueelle, että homma lähtisi hyvin liikkeelle, mies vannoo.

On selvää, että uusi päävalmentaja tuo omia ajatuksia peliin. Varmasti muutama pelillinen asia muuttuu, mutta pääsääntöisesti peli on edelleen sama. – Yksi iso asia, jonka haluan muuttua, on kommunikointi kentällä. Pelaajien pitää kommunikoida keskenään asioista, Niskakangas paljastaa.

Seuran puheenjohtaja Harri Syväsalmen mukaan valmentajan vaihtaminen on aina ikävä asia. – Ilahduttavaa asiassa kuitenkin on se, että Jani (Niskakangas) suostui joulun neuvottelujen jälkeen hyppäämään päävalmentajaksi. Ja sopeutumista helpottaa se, että mies on joukkueelle jo entuudestaan tuttu.

Takana joukkueella ja uunituoreella päävalmentajalla on muutamat yhteistreenit. Niiden sisältö on ollut perusasioiden tekemistä ja pelisysteemin hiomista. – Odotan tammikuussa kentälle nälkäistä ja taistelevaa joukkuetta. Uuden päävalmentajan ensiesiintyminen kotiyleisön edessä tapahtuu 8. sunnuntaina, jolloin Loimaalle saapuu Raision Loimu.

 

-HurrikaaniMedia-