Loimaan Seudun Nuorkauppakamari järjestää jo perinteeksi muodostuneen Joulupuu-keräyksen myös tänä vuonna. Hyväntekeväisyyskeräyksellä kerätään lahjoja loimaalaisille lapsille ja nuorille, jotka muuten jäisivät ilman joululahjoja. Jokainen lahjapaketti tuo lämmintä joulumieltä ja iloa saajalleen. Monet paikalliset nuorkauppakamarit ovat mukana järjestämässä Joulupuu-keräyksiä eri paikkakunnilla ympäri Suomen.

Joulupuu-keräyspisteinä ovat tänä vuonna Loimaan pääkirjasto, Alastaron Osuuspankki ja LähiTapiola Loimi-Häme Loimaalla. Keräyspisteissä on joulukuusi, joka on koristeltu pakettikorteilla. Pakettikortissa on lahjansaajan ikä ja sukupuoli. Pakettikortti kiinnitetään lahjapaketin päälle ja siihen kirjoitetaan lahjapaketin sisältö. Lahjan tulee olla käyttämätön, joko itse tehty tai ostettu lahja. Rahalahjoja ei voida ottaa vastaan, mutta lahjakortteja paketteihin voi hankkia. Lahjapaketti toimitetaan keräyspisteelle ennen keräysajan päättymistä. Joulupuu-keräys päättyy 5. joulukuuta 2019, jonka jälkeen lahjat lajitellaan ja toimitetaan saajille.

Keräyspisteiden lisäksi keräykseen tukensa on antanut Kivikaiverrus Niittymäki Oy, Far-Tec Oy ja Loimaan Tilipiste. Joulupuu on mukana myös Hurrikaani – Tiikerit -kotiottelussa lauantaina 16.11.2019 Loimaan liikuntahallilla. Ottelusta voi noutaa Joulupuu-pakettikortteja mukaansa.

Yhteyshenkilöt:
Jari Nurmi                                      Essi Toivonen
p. 040 843 2766                            p. 044 321 7223
joulupuu@loimaajc.com