Huom! Kausiennakon lisäksi artikkelissa pelaajakortit!

Hurrikaani- Loimaa pääsee tällä kertaa Mestaruusliigakauteen ilman ennakkosuosikin paineita. Suomen Mestaruus on pelaamista vaille Vammalan Lentopallon. Näin ainakin, jos ennakkokaavailuihin on uskominen. Sen lisäksi Akaa- Volley ja Savo Volley ovat ne muut ennakkosuosikit. Jussi Heino saa laittaa joukkueensa kanssa rauhassa pelaamisen kuosiin. Ja nyt Heinolla on käsissään erittäin nuori, keski- iältään vain 22- vuotias joukkue. Ainoa yli kolmekymppinen on paluun Loimaalle tekevä Aleksi Kaatrasalo.

Joukkue koki rajun muutoksen kesällä, kun joukkueesta lähtivät Eemeli Kouki, Karri Kutinlahti, Matti Toivola, Tino Vuori, Niklas Seppänen ja Samuli Kaislasalo. Tilalle saapuivat Kaatrasalo (31), Antti Ropponen (26), Luka Marttila (18), Aleksi Muukkonen (19) ja Jarno Koivuniemi (21). Kaatrasalon ja Ropposen tuntevat kaikki, mutta muut nimet eivät välttämättä kerro mitään- vielä. Koivuniemi saapui Loimaalle jakamaan passivastuuta Santeri Välimaan kanssa. Muukkonen on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta pelaamaan jo kahden kauden verran Lentopalloseura Ettan riveissä Mestaruusliigaa. Marttila tulee Muukkosen tapaan yleispelaajan tontille Kuortaneelta, mutta kasvattajaseura Marttilalla on Maskun Kataja. Ropponen tekee puolestaan paluun Loimaalle yhden välikauden jälkeen. Edelliskauden jälkeen Ropposta vietiin ulkomaille, mutta paha nilkkavamma pakotti miehen takaisin kotimaahan ja Kokkolaan, jossa hakkuri pelasi viime kauden lopun. Kaatrasalon paluuta Loimaalle on odotettu jo vuosia, mutta nyt palaset vihdoin loksahtivat paikoilleen ja tuttu mies pukee jälleen Hurrikaanipaidan ylleen.

Harjoituskautta ovat haitanneet loukkaantumiset, joista pahimmat kolhut ovat kohdelleet kaltoin Muukkosta, Lauri Vanhasta ja Mikko Suomalaista. Tästä kolmikosta joku saattaa kuntoutua ennen liigakauden alkua, mutta täysin varmaa se ei ole. Se ei silti poista sitä faktaa, että poissaolot ovat haitanneet joukkuepelin hiomista. – Kevät ja kesä mentiin ihan suunnitelmien mukaan, mutta elokuussa tulleet loukkaantumiset ovat laittaneet suunnitelmat uusiksi. Meidän piti alun perin hioa kuusikkopeliä kuntoon, mutta nyt olemme joutuneet keskittymään enemmän yksilötaitojen kehittämiseen, Heino paljastaa.

Kaatrasalon paluu seitsemän muualla vietetyn kauden jälkeen oli odotettu. Akun kohdalla voidaan puhua ympyrän sulkeutumisesta. – Paluu Loimaalle merkitsee paljon. Kaikki alkoi aikoinaan Loimaalta ja Loimaasta on tullut minun loppusijoituspaikkani, nauraa Kaatrasalo. Keskipelaajan niskaan on kasattu nyt isot odotukset, osittain aiheestakin. Kaatrasalo on nyt joukkueen kokenein ja omaa kokemusta myös muista liigaorganisaatioista.

Kaatrasalon tapaan Ropponen tulee olemaan Hurrikaanin isoja pelaajia. – Vielä ei olla ihan sataprosenttisessa kunnossa, mutta koko ajan paranee, Ropponen viittaa nilkkavammaansa. Ropponen on kolmella aikaisemmalla Hurrikaanikaudella ollut joukkueensa vastuunkantajia. Mies on aina osannut hakata palloa, mutta viimeisten vuosien aikana otteisiin on tullut malttia ja järkeä lisää.

 

On selvä asia, että kauden alussa Hurrikaani ei tule esittämään parastaan. Joukkueen kasvutarina on vasta alussa, mutta siemen on kylvetty. Heino saa yleensä nuorista parhaan tehon irti, mutta tämän kertaisen joukkueen kanssa maltti on erityisesti valttia. – Toivon, että pystymme kehittymään kauden aikana ja pelaamaan nousujohteisesti, Heino miettii.

On selvää, että Mestaruusliiga on tällä kaudella tasainen. Luultavasti sijoista kaksi eteenpäin tapellaan tiukasti loppuun saakka. Harjoituspeleissä Karelian Hurmos ja Vantaa Ducks ovat osoittaneet, että heitä ei kannata aliarvioida. Samoin Raision Loimu on onnistunut löytämään varsin potentiaaliset ulkomaalaishankinnat, jotka voivat siivittää joukkuetta pitkällekin. Suurimmat kysymysmerkit tässä vaiheessa ovat Team Lakkapää, Lentopalloseura Etta ja Kokkolan Tiikerit.

Mestaruusliigassa on tälläkin kaudella monen tasoisia ulkomaalaispelaajia. Silti silmiinpistävää on, että lähes kaikista joukkueista löytyy nyt myös suomalaisia nuoria lupauksia. Heino nostaa esille Ducksin hakkuri Alek Rastamon. – Mielenkiinnolla odotan myös Savo Volleyn keskipelaajakaksikon (Zhbankov-Jauhiainen) kehittymistä, päävalmentaja lisää.

Mestaruusliigassa päästään heti alusta saakka pelaamaan yleisön edessä, joten siltä osin ottelutapahtumat normalisoituvat kahden verrattain haastavan kauden jälkeen.

PELAAJAKORTIT, HURRIKAANI-LOIMAA 2021-2022

KYSYMYKSET:

  1. Kasvattajaseura ja ensimmäinen valmentajasi?
  2. Mitä muita lajeja tuli nuorempana harrastettua?
  3. Miksi lajiksi valikoitui lentopallo?
  4. Vahvuudet ja heikkoudet lentopallossa.
  5. Esikuvat lentopallossa, tai urheilussa yleensä.
  6. Hauskin/mukavin lentopallomuisto uraltasi tähän asti?
  7. Miten joukkueeksi valikoitui juuri Hurrikaani?
  8. Mitkä ovat omat tavoitteet tällä kaudella?
  9. Tämän Mestaruusliigakauden mitalistit?
  10. Kuka tai mikä asia yllättää tällä kaudella Mestaruusliigassa?
  11. Miten vietät vapaa- aikaa?
  12. Mielipiteet Loimaasta kaupunkina?
  13. Mitä suunnitelmia sinulla on lentopallouran jälkeen?

 

#2 Peter Vuorinen
Pelipaikka: Libero
Kasvattajaseura: Jankko Lentopallo
Kummiyritys: BDO Suomi Oy

1. Loimaan Jankko, Jukka Vuorinen /Jaakko Haltia
2. Jääkiekko ja pesäpallo
3. Tuntui siltä että lentopallossa rahkeet riittää pidemmälle
4. Vahvuudet taitaa löytyä enemmän tuolta takakentän puuhista ja no iskulyönnissä hiukan parannettavaa
5. Jesse Mäntylä, kentänlaidalta ku junnuna seuras pelejä niin Jessen otteet kentällä on jääny aina päälinmäisenä mieleen (positiivisena)
6. Kyllä tähän on pakko vastata, että kaikki pelireissut joukkueen kanssa.
7. Kai siihen jotenki vaikuttaa se että Loimaalta kotoisin
8. Tavoitteena pelata mahdollisimman tasaista peliä koko kausi
9. Valepa, me ja Akaa
10. Hurrikaani Loimaa
11. Tyttöystävän kanssa
12. Loimaahan on paras paikka ihmisen olla!
13. Ei tätä vielä voi uraksi kutsua, mutta toivottavasti ainakin jossain vaiheessa opiskelu hommiin.

 

#3 Antti “Rane” Ropponen
Pelipaikka: Hakkuri
Kasvattajaseura: Nurmon Jymy
Kummiyritys: Oripään Sähkö Ky

  1. Jymy ja Toivolan Katariina
  2. Pesäpalloa, futista sekä yleisurheilua (keihäänheitto)
  3. Menin Kuortaneelle ja siitä se vaan lähti, kun reenit sekä olosuhteet oli ammattilaisella tasolla.
  4. Vahvuus on rotaatiossa varaslähtö vaikka kansainvälisiä tuomareita ei kiinnosta. Heikkoutena voidaan varmaan sanoa syötön sormivastaanotto.
  5. Seppo Räty, mies joka ei esittelyjä kaipaa.
  6. Vastata juuri näihin kysymyksiin
  7. Täällä on hyvä olla
  8. 70 % vastaanotto
  9. Hurrikaani, Akaa, Valepa
  10. Kenneth Aron vihellykset verkkokosketuksista.
  11. Lukemalla teksti tv
  12. Kaikki mitä tarvii…
  13. Olla jossain superpesiksen joukkueen pelinjohtajana!

 

#5 Tapio “Tapsa” Toiviainen
Pelipaikka: Yleispelaaja
Kasvattajaseura: Jankko Lentopallo
Kummiyritys: Suomen Ase&Retkeily / Markku Helander

  1. Loimaan Jankko, Jarkko Jokinen & Jaakko Haltia
  2. Lentopallon lisäksi: jalkapallo, pesäpallo, yleisurheilu ja kitaran soitto
  3. Kotikaupungissa riitti harrastajia omassa ikäluokassa ja sopiva menestyminen ruokki harjoittelu- ja pelihaluja
  4. Vahvuus: monipuolisuus eri osa-alueilla. Heikkous: yhden osa-alueen erittäin hyvin osaaminen
  5. Pienempänä varmaankin tuli ihailtua pelaajia mutta vanhemmalla iällä näistä pelaajista tuli vastustajia, joten ihailu loppui. Brasilian 2000-luvun seitsikko taisi olla kokonaisuudessaan sellainen jossa oli monta esikuvaa.
  6. 2014-2015 kaudella Valepan voittaminen välierissä otteluvoitoin 4-2. Kuudennessa pelissä Loimaan Liikuntahallissa 1600 katsojan edessä ratkaisimme finaalipaikan itsellemme. Emme tainneet voittaa Valepaa kertaakaan tuona kautena runkosarjassa ja Valepa lähti pudotuspeleihin mestarisuosikkina.
  7. Ei tullut parempia tarjouksia. Kotikaupungin seuraa harva pääsee edustamaan urallaan, joten onhan täällä hieno pelata.
  8. Pelata ehjä kausi yleisön edessä. Kaksi viime kautta ollut hankalia koronan tuomien rajoitusten ja pelitaukojen vuoksi, joten päällimmäisenä mielessä on saada itsestä enemmän irti kuin edeltävinä vuosina.
  9. Hurrikaani, Valepa, Akaa
  10. Sakari Mäkinen saattaa lyödä toisenkin kerran rajalyönnin tulevalla kaudella.
  11. Koiran kanssa ulkoillen tai sohvalla maaten (jos vapaa-aikaa on…)
  12. Ei ole kauppakeskuksia tai isoja nähtävyyksiä, jolloin vapaa-ajalla voi joskus tulla aika pitkäksi. Kaikki tarvittava elämiseen kuitenkin on isoista marketeista kodinkoneliikkeisiin, joten ei tarvitse lähteä hakemaan jauhoja naapuripitäjästä.
  13. En tiedä, pitää kysyä paremmalta puoliskolta!

#6 Santeri “Speedy” Välimaa
Pelipaikka: Passari
Kasvattajaseura: Kauhavan Wisa
Kummiyritys: Sallila Energia / Loimaan Laatuauto

  1. Kasvattajaseura on Kauhavan Wisa ja ensimmäinen valmentaja oli Juha Finni, yksi kaikkien aikojen juniorivalmentajista.
  2. Harrastin nuorempana yleisurheilua ja jalkapalloa lentopallon ohella.
  3. Lajiksi valikoitui lentopallo, koska huomasin, että olin siinä parempi kuin muissa harrastamissani lajeissa.
  4. Vahvuuksiin kuuluu rauhallisuus suorituksissa sekä yleiset tekniset taidot. Heikkouksia ovat täydellisyyden olettaminen ja pelirohkeuden katoaminen pelin huonoina hetkinä.
  5. Esikuvia olivat nuorena lentopalloilijana oma isoveli Anton sekä Lummukan Tiikewien seuralegenda Tase Kangasniemi.
  6. Hauskin lentopallomuisto uran varrelta on juniorivuosilta. Olin mukana lämmittämässä penkkiä vanhemman ikäluokan turnauksessa Kauhavalla, joka lähti kotijoukkueelta huonosti käyntiin 0-2 tappiolla, muistaakseni Vilppulan Tähteä vastaan. Seuraavassa ottelussa vastaan oli asettumassa Oulun Kisko nykyään maajoukkueestakin tutun Niko Suihkosen johtamana. Valmentajana edelleen toiminut Finnin Juha päätikin motivoida joukkuetta tavalla, jota hän on jälkeenpäin kuvaillut ”käänteispsykologiaksi”. Juha tokaisi pukuhuoneessa ennen peliä jotenkin tällä tavalla: ”Saatte laittaa jofat päähän seuraavaan peliin kun se Suihkosen poika lyö, jos noin vielä pelaatte.” Valmentajavelho viittasi Jofan valmistamiin jääkiekkokypäriin. Käänteispsykologian avulla Kauhavan pojat sisuuntui peliin ja taisi voittaa pelin melko selkeästi 2-0 ja tästähän Finni otti kaiken kunnian.
  7. Joukkueeksi valikoitui Hurrikaani hyvän valmennuksen sekä menestyvän organisaation takia. Tiesin myös pelejä seuranneena, että loimaalainen kotiyleisö osaa pitää hallissa mahtavaa tunnelmaa, joka helpotti päätöstä entisestään.
  8. Oma tavoite ensi kaudelle on tietenkin kehittyä kokonaisvaltaisesti urheilijana ja lentopalloilijana, mutta isoin tavoite on oppia viemään passarina peliä haluamallani tavalla.
  9. Tulevan kauden Mestaruusliigan mitalisteista tiedän ainoastaan yhden, joka on Hurrikaani.
  10. Tulevassa Mestaruusliiga kaudessa tulee varmasti monet yllättämään sarjan tasaisuus. Liigassa on monia vahvistuneita joukkueita, joka tietää varmasti tasaisia ja yleisöön meneviä matseja.
  11. Vietän vapaa-aikaa usein tyttöystävän, perheen ja ystävien kanssa. Vapaa-aikana tulee myös käytyä lenkillä ja penkkiurheiltua.
  12. Loimaa on sopivan kokoinen kaupunki, jossa on myös itselle tärkeää pikkukylän tunnetta.
  13. Lentopallouran jälkeinen elämä on hiukan auki vielä, mutta se on varmaa, että lentopallon parissa tulen jatkamaan peliuran jälkeenkin.

 

#7 Luka Marttila
Pelipaikka: Yleispelaaja
Kasvattajaseura: Maskun Kataja
Kummiyritys: Bar&Grill Lanko

  1. Mun kasvattajaseura on Maskun Kataja ja oma isä oli ensimmäinen valmentaja.
  2.  Pelasin nuorempana lentopallon lisäksi salibandyä ja jalkapalloa ja sit kävin myös yleisurheilemassa.
  3. Lentopallo jäi ainoaksi lajiksi siinä kohtaa kun muutin kuortaneelle ysiluokalle.
  4. Vahvuuksia ei nyt tuu mieleen ja heikkouksia on esim. syöttö, vastaanotto, hyökkäys, torjunta jne.
  5. Mun esikuva lentopallossa on Veeti Nikkinen, koska jätkä pysty lähtemään ulkomaille pelaamaan lentopalloa alle parikymppisenä ilman että osaa englantia.
  6. Mukavin lentopallomuisto tähän mennessä on nuorten EM-kisat.
  7. Joukkueeksi valikoitu Hurrikaani, koska koin sen parhaaksi paikaksi kehittyä.
  8. Omiin tavotteisiin tällä kaudella kuuluu se, että tekisin ekan liigapisteen. Tottakai tärkeintä on, että joukkue menestyy.
  9. Tän kauden sijoitukset 1: Hurrikaani 2: Valepa 3: Akaa
  10. Tänä vuonna mestaruusliigassa yllättää katsojien määrä (toivottavasti).
  11. Vapaa-ajalla mä pelaan pleikkaria.
  12. Mun mielipide Loimaasta on se, että on iso kaupunki Maskun ja Kuortaneen jälkeen. Ihan kiva mesta.
  13. Nyt en osaa kyl viel sanoo, että mitä teen uran jälkeen kun lukiokin vielä on kesken.

 

#8 Jarno Koivuniemi
Pelipaikka: Passari
Kasvattajaseura: Valepa
Kummiyritys: Golden Methods

  1. VaLePa ja Toni Vahela
  2. Jalkapalloo ja kartingia
  3. Tuntu sopivalta lajilta
  4. Vahvuuksina polviliuku ja fysiikka. Heikkouksina järjetön hikoilu ja puolustus
  1. Mikko Esko saavutuksissa ja Zlatan Ibrahimović asenteessa
  2. Sauli “Pappa” Vainiomäen kanssa vietetty voitokas kausi
  3. Hyvä porukka ja sopiva reenikulttuuri
  4. Kehittyä pelaajana ja päästä käymään kentällä
  5. Kulta Valepa, hopea Savo ja pronssi Hurrikaani
  6. Miro Leinonen ja Karelian Hurmos
  7. Tekemällä kouluhommia ja pelaamalla
  8. Sopivan pieni ja suuri kaupunki
  9. Tehdä kaikkea mitä ei ole vielä kerennyt ja eläköityä

#9 Aleksi “Aku” Kaatrasalo
Pelipaikka: Keskipelaaja
Kasvattajaseura: Humppilan Yri
Kummiyritys: Pema

  1. Humppilan Yri.
  2. Yleisurheilua, jalkapalloa, pesäpalloa, sählyä yksipyöräisellä.
  3. Meillä oli Humppilassa hyvä porukka, jonka kanssa oli mukava pelata. Lisäksi pärjäsin lentopallossa ihan ok.
  4. Vahvuudet: mm. puolustaminen ja takapassi Heikkoudet: Torjunnassa kehitettävää
  5. Vastaan saman kuin viime kerralla Hurrikaaniin tullessa: Jukka Vehviläinen. Viimeksi vastasin huumorilla mutta nyt voin sanoa saman ihan oikeastikin.
  6. Kevät 2012 jos viimeistä erää ei oteta huomioon.
  7. Hurrikaanissa on aina pulaa keskitorjujista ja olen keskitorjuja.
  8. Kehittyä pelaajana, pelata vielä huhtikuun lopussa.
  9. Hurrikaani, Akaa, Valepa
  10. Suomalaisen Mikko ja Pitkäsen Panu ottaa molemmat yli yhden torjunnan per erä.
  11. Käyn vauvauinnissa ja leikkipuistossa. Joskus saatan heittää lenkin pyörällä tai hiihtämällä.
  12. Hyvä kaupunki kuississi.
  13. Käydä useammin leikkipuistossa, pyöräilemässä ja hiihtämässä.


#10 Aleksi Muukkonen
Pelipaikka: Yleispelaaja
Kasvattajaseura: Savonlinnan East Volley ja Parikkalan Urheilijat
Kummiyritys: Gigantti

  1.  Kasvattajaseuraan mulla tulee oikeastaan kaksi seuraa, Savonlinnan East Volley ja Parikkalan urheilijat. Ensimmäiset valmentajat oli Pirjo Gröhn ja Sami Muukkonen.
  2. Nuorempana tuli harrastettua hiihtoa ja frisbeegolffia on tullu pelattua jo aika pitkään, mutta se on enemmänkin ajan viettoa.
  3. Lentopallo valikoitui kyllä varmaan kun syntymästä lähtien oli kattoo isän pelejä. Ei oo ollu oikeastaan kyllä ikinä mitään muita vaihtoehtojakaan. Aika nuorena taisin sanoo, että joskus pitää pelata ulkomailla.
  4. Vahvuuksia mulla nyt on hyökkäys ja syöttö ja suurimpia kehityksen kohteita vo ja puolustus.
  5. Mun esikuvia urheilussa on äidin kaks pikkuveljee toinen muistuttaa miten tosissaan pitää urheilu ottaa jos haluaa pärjätä ja toinen taas, että aina ei kannata olla liian tosissaan.
  6. Mukavin lentopallomuisto on varmaan kun voitettiin alue-SM kultaa 2016 mun kotihallissa Parikkalassa.
  7. Hurrikaani tuntu just tähän vaiheeseen mulle oikealta joukkueelta vielä kun vaihdoin takasin yleispelaajan tontille.
  8. Tavoitteet tälle kaudelle on kehittää itseäni ja samalla joukkuetta. Siinä tulee hyvä menestys matkassa.
  9. Tämän kauden mitalisteja en osaa vielä sanoa kun yhden ja se on Hurrikaani.
  10. Liian paha kysymys.
  11. Treenien välissä tulee pelattua pleikkaa. Muuten mun vapaa-aika kuluu aika miten sattuu. Porukalla on aina kiva kattoo muita urheilulajeja tai tehdä jotain. Sauna kyllä lämpee mulla melkein joka ilta.
  12. Oon kyllä tykänny olla Loimaalla. Sellanen fiilis, että täällä on urheilijan hyvä olla ja ihmiset arvostaa paljon urheilua.
  13. Ei kyllä lentopallouran jälkeen oo vielä isompia suunnitelmia mä tykkään elää aika hetkessä.

#12 Mikko Suomalainen
Pelipaikka: Keskipelaaja
Kasvattajaseura:
Kummiyritys: Middlehill Cruisers

1. Haminan Arsi, Kirsi Jarvanne
2. Jääkiekko jalkapallo salibandy pesäpallo
3. Aloitin myöhäisiällä pelaamaan, joten polte lajiin alkoi mopoiässä, kun muut lajit oli kokeiltu
4. Vahvuudet: Torjunta+ maailman luokan sormilyönti
Heikkoudet: hyökkäyssuunnat ja syötön epävarmuus
5. Jesse Mäntylä, rauhallisuuden perikuva paitsi peleissä.
6. Hurmoksessa 1-sarja joukkueella Suomen cupin välieriin.
7. Tuntui sopivalta valinnalta muutama vuosi sitten, valmennus ja organisaatio houkutti.
8. Torjunta Top 3, hyökkästehojen lisääminen
9. Hurrikaani, VaLePa ja Savo
10. Kaatrasalo voittaa torjuntatilaston
11. Pelaan pleikkaria ja katselen urheilua
12. Samanlainen perähikiä kun Haminakin mutta tähän on totuttu. Mukava kaupunki asua.

#16 Miro “Säkylä” Leinonen
Pelipaikka: Keskipelaaja
Kasvattajaseura: Rikalavolley
Kummiyritys: Vallox Oy

  1. Rikalavolley ja oma isä Sami Leinonen
  2. Uintia tuli harrastettua monta vuotta. Muissa lajeissa käynnit jäi aika vähäiselle kun ei vaan pärjännyt.
  3. Reenejä alkoi olemaan sen verran paljon että piti valita lentopallon ja uinnin väliltä. Voi olla että perheen suunnasta tuli myös hiukan painostusta.
  4. Vahvuudet: Pituus. Heikkoudet: Kaikki muu.
  5. Lentopallon puolelta Lelu tulee mieleen. Häntä tuli pienenä seurattua paljon.
  6. Varmaan Suomen Cup viime vuonna vaikka hopea jäi käteen.
  7. Kysyin Jussilta että pääseekö kesäreeneihin ja vastaus oli kyllä.
  8. Saada Ranen vasuri kuriin reeneissä ja yleinen kehittyminen.
  9. Kangasala, Viesti ja Hämeenlinna.
  10. Mikko Suomalainen on ässätilaston ykkönen.
  11. Aika pitkälti pleikkarin äärellä.
  12. Kiva pikkukaupunki ja ihmiset on tosi ystävällisiä täällä.
  13. Onlyfans.

#17 Kalle Nohteri
Pelipaikka: Libero
Kasvattajaseura: Jankko Lentopallo Ry

  1. Loimaan Jankko ja Jukka Vuorinen
  1. jalkapallo ainut mitä olen seura tasolla pelannut. Vapaa-ajan harrastuksia ovat olleet esim. koripallo ja skeittaaminen.
  2. En oikein tiedä pienestä pitäen pitänyt 1 lajina
  3. Vahvuutena pidän liikkumista ja pelin lukua Heikkouksina kaikkea ylimääräistä sähläystä.
  4. Jenia Grebnikovia olen eniten seurannut. Hänen tapansa ja liikkensä kentällä motivoivat
  5. Varmaan kun pääsin ekaa kertaa e-poikana c-poikien mukaan.
  6. Kesä Treenien myötä aukesi paikka treeneihin.
  7. Pyrkiä kehittymään mahdollisimman paljon monella taito alalla.
  8. Mulle riittää että hurrikaani on top 3
  9. Vapaa-aika taittuu suurimmaksi osaksi koulu hommissa kaverien kanssa ja harrastuksissa.
  10. Loimaalta löytyy moneen lajiin harrastus mahdollisuuksia ja on lähellä isoja kaupunkeja joten iso peukku
  11. Ajattelen maksimissaan viikon eteenpäin joten ei mitään hajua.

#19 Lauri “Lutakko,Lätäkkö,Lutavuori” Vanhanen
Pelipaikka: Yleispelaaja
Kasvattajaseura: Rikalavolley/Salon Viesti
Kummiyritys: Esakon

  1. Rikalavolley/Salon Viesti, Juha Leimu ja Eerik Breilin
  2. Lähes kaikki palloilulajit tuli kokeiltua mutta jalkapallo ja lentopallo valikoituivat lajeiksi nuorempana.
  3. Koska pärjäsin lentopallossa lopulta paremmin ja isän lentopallotausta vaikutti omaan valintaan.
  4. Vahvuudet varmaan lyhyempänä pelaajana vastaanotto- ja puolustuspuolella, heikkoudet taas ehkä torjunta- ja hyökkäyspuolella.
  5. En tiedä oliko minulla varsinaista esikuvaa, mutta Kunnarin Ollia tuli seurattua enemmän. Ollin monipuolisuus ja varmuus kentällä oli semmonen asia joka kiinnitti huomion ja se oli asia minkä halusi kehittää omaan pelaamiseen.
  6. Mieleenpainuvin muisto lentopallouraltani tähän asti on varmaan nuorten maajoukkueen kanssa U20 EM-kisat Hollannissa.
  7. Kävin Hurrikaanin try-outeissa, josta sitten lopulta avautui paikka joukkueeseen. Hurrikaani seurana muutenkin kiinnosti paljon.
  8. Kehittyä pelaajana ja mahdollisesti murtautua pelaavaan kokoonpanoon.
  9. Hurrikaani, Valepa ja Savo
  10. Peter Vuorisen alkulämmittely lyönnit.
  11. Vapaa ajalla olen kova penkkiurheilija (Hurrikaanin kovin), pleikkaria tulee myös jonkun verran pelailtua (kovin siinäkin) ja frisbeegolfia käyn myös välillä viskomassa metsässä.
  12. Idyllinen ja vireä maaseutukaupunki täynnä jokien halkomia peltomaisemia. Löytyy Prisma ja K-Citymarket (vierekkäin), ja tottakai Munkkis. Metropoli.
  13. Paha kysymys. Ei mitään hajua.