Keskiviikkona Loimaalla pelataan Mestaruusliigan kakkossijasta. Ennakkoon epäiltiin, että uusioseura Savo Volley nousee Vammalan Lentopallon suurimmaksi uhkaajaksi tiellä kultaan ja maineeseen. Sitä Savo Volley voi vieläkin olla, mutta tällä hetkellä seuraa löytyy Valepan ja Hurrikaanin takaa kolmantena. Tosin, periaatteessa kaikki sijat 1-3 ovat mahdollisia, niin tasaista kärjessä on juuri nyt.

Savo Volley on tällä kaudella ollut vedonlyöjille haastava joukkue. Se on kahdesti paketoinut Valepan, kertaalleen jopa Sastamalassa. Vastapainoksi se on hävinnyt mm. Ettalle kolmesti ja Tiikerit ja Akaa ovat myös yltäneet savolaisjoukkueen kukistamiseen. Jukka Tuovinen on hiukan yllättäen sementoinut ykköspassarin paikan liigadebytantti Fedor Ivanovin harteille. 18-vuotias passari on ryöstänyt pelipaikan Petteri Penttiseltä, jota voidaan tällä hetkellä kutsua Suomen parhaaksi kakkospassariksi. Myös hakkurin tontilla on käynyt ainakin pienoinen ”sukupolvenvaihdos” kun 26-vuotias Eetu Häyrinen on pelannut enemmän kuin maajoukkueen vakiokasvo Lelu Ojansivu. Tässä on myös Tuovisen valttikortti. Päävalmentaja pystyy heittämään kumman vaan hakkureista seitsikkoon ilman, että taso laskisi yhtään. Häyrinen on muutaman edellisen kauden aikana kasvanut henkisesti vahvemmaksi ja löytänyt tasaisuutta otteisiin. Kun kokemusta on kertynyt, ei Häyriselle enää osu kohdalle ns. ohipelejä vaan mies paukuttaa illasta toiseen noin 20 pistettä. Myös omien virheiden määrä Häyrisellä on ollut laskussa.

Kahdeksan voittoa, ei ainuttakaan tappiota liigassa tämän vuoden puolella. Siinä on keskiviikon kotijoukkueen saldo. Kun Jussi Heino sanoi keväällä, että haluaa joukkueensa pelaavan rakkikoiramaista lentopalloa, jossa otetaan hampailla vastustajan lahkeesta kiinni, moni piti sitä uuden valmentajan hekumointina. Hekumointi on muuttunut todeksi. Hurrikaani on tällä hetkellä v-mäinen vastustaja kaikille. Se puolustaa tiiviisti, torjuntapeli on fiksua ja rauhallista ja hyökkäyssuuntaan asiat tehdään maltilla ja tunnistetaan tilanteet, joissa voi antaa kättä rohkeasti. Ja tämä kaikki tapahtuu heinomaiseen tyyliin joukkueena. Hurrikaani on nimenomaan joukkue. Totta kai, muutama yksilö nousee aina ottelussa hiukan muita ylemmäksi, mutta ketään ei voita otteluja yksin. Tämä on pudotuspelejä ajatellen iso etulyönti. Huomennakaan Savo Volley ei voi keskittyä yhden tai kahden miehen vartioimiseen vaan kotijoukkue tekee kaiken laadukkaasti ja kollektiivisesti.

Tuleva ottelu ennakoi jo mukavasti alkavia pudotuspelejä, sillä joukkueet kohtaavat heti perään lauantaina Siilinjärvellä. Kauden kaksi ensimmäistä peliä ovat menneet aina kotijoukkueelle. Jos Hurrikaani onnistuu voittamaan Loimaalla, on se lähellä runkosarjan kakkospaikkaa.

Haluamme kiittää jo etukäteen hakkuri Lelu Ojansivua, joka tuo tullessaan oman vaatebrändinsä Lelu4U- hupparin Voitto Kotiin- tapahtumaan, joka järjestetään 3.3. Loimaan Laatuauton tiloissa. Lelun paita menee huutokaupattavaksi ja oletettavaa on, että siitä syntyy melkoinen ”huutokisa”.

-HurrikaaniMedia-