Hurrikaani-Sampo 3-2 (25-23, 25-23, 16-25, 17-25, 15-12)

Se oli kiirastorstain kevätkiimaa parhaimmillaan. Hurrikaani käänsi uskomattomien vaiheiden jälkeen kolmannen voittonsa välieräsarjassa Sampoa vastaan. Ottelu noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin keskiviikon peli. Hurrikaani hallitsi kahta ensimmäistä erää ja kadotti pelinsä seuraavien kahden erän ajaksi. Keskiviikkona joukkueet tahkosivat viidettä erää tasapäisesti erän puoliväliin saakka, jolloin Hurrikaani teki tarvittavan pesäeron Sampoon. Torstaina voitto oli jo Sampon hyppysissä, kun se sai viidenteen erään loistavan 0-4-johdon. Sampo-pelaajien ja kannattajien silmissä siinsi jo tärkeä vierasvoitto. Mutta Hurrikaani ei antautunut, vaan käänsi erän kihelmöivien vaiheiden jälkeen itselleen. Katsomo repesi riemuun, kun Antti Ropponen iski viimeisen pisteen, jolla erä voitettiin luvuin 15-12.

Joukkueet lähtivät torstain otteluun lähes samoilla kokoonpanoilla kuin keskiviikon kamppailuun. Sampo oli vaihtanut hakkuria, kun ailahtelevasti pelannut Eetu Häyrinen istutettiin vaihtopenkille ja Timo Leikas (26/+11) pääsi aloitukseen. Hurrikaani ei tästä hätkähtänyt, vaan hoiti kaksi avauserää tiukoista eräluvuista huolimatta melko selkeästi kotiin. Ensimmäisessä erässä Hurrikaani syöttö toimi hyvin. Sillä saatiin Sampon vastaanotto rikki. Lopusta huolehti Hurrikaani-torjunta, joka keräsi erässä kuusi kaappia.

Toisessa erässä syöttö ei enää toiminut yhtä hyvin, mutta silti Hurrikaani hallitsi erää suvereenisti. Johto oli jo 23-16, mutta kahden viimeisen pisteen tekeminen osoittautui luultua hankalammaksi. Sampo pääsi näennäisesti lähelle ennen kuin Ropposen (16/+5) hyökkäyspiste ja Andrus Raadikin (18/+6) syöttövirhe toivat Hurrikaanille tarvittavat pisteet.

– Eilen ja tänään molemmissa peleissä hyvä alku. Kolmannessa erässä kaveri pelasi jälleen erinomaisesti, kuvaili Lauri Rantanen ottelun kääntymistä pitkän erätauon jälkeen. Nyt yleisöä ei voi ”syyttää” kannustuksen puutteesta, mutta jotain käärmekeittoa Timo Tolvanen näytti omilleen tauolla juottaneen. Erderwin Herrera (11/+6) oli elementissään, kun hän päätti onnistuneesti passari Petteri Penttisen (4/+4) tarjoiluista palloja parkettiin. Samoin Timo Leikas näytti, että Sampon hakkuriongelma on nyt ratkaistu. Lähes 65% tehoilla hyökänneet vieraat eivät jättäneet Hurrikaanille mitään mahdollisuuksia erävoittoon.

Neljäs erä jatkoi samaa kaavaa, joskin myös Sampon hyökkäystehot laskivat. Hurrikaani vaipui kuitenkin yhä syvemmälle epäonnistumisten suohon eikä pystynyt osoittamaan minkäänlaisia heräämisen merkkejä, kun ratkaiseva viides erä oli edessä.

Siitä muodostuikin sitten aivan eeppinen tarina. Sampo jatkoi vahvoja otteitaan ja nykäisi heti neljän pinnan johdon. Muutaman hengen kattilankansillakin kannustanut Sampo-katsomo alkoi rumpalinsa johdolla jo heitellä herjoja lähellä istuneille. Hyvän olon tunne vaihtui kuitenkin nopeasti tuskaan, kun Hurrikaani kiipesi väkisin tasoihin tilanteessa 5-5.

Urheilulehti Elmossa valittiin välieräsarjan tärkeimpiä pelaajia, ja Samposta tälle paikalle nostettiin yleispelaaja Andrus Raadik. Valinta osoittautui paikkansa pitäväksi, sillä juuri Raadikin tekemien virheiden myötä Hurrikaani pääsi vielä peliin kiinni. Penttinen haki ratkaisua Raadikin ja Leikaksen kautta, mutta molemmat tekivät kovassa paineessa yhteensä neljä hyökkäysvirhettä. Kun vielä Herrerakin otti mallia kavereistaan, nousi Hurrikaani ensimmäistä kertaa johtoon. Seuraavankin pallon Raadik iski torjuntaan, ja Hurrikaani oli ottanut 7-5-johdon. Tämä johto kesti, vaikka Leikas pystyikin vielä tuomaan joukkueensa 12-12-tilanteeseen. Loimaan liikuntahalli jytisi liitoksissaan, kun loistavasti kannustanut kotiyleisö huusi Ropposen ja Staplesin (17/+8) tekemien pisteiden jälkeen keuhkonsa katupölystä puhtaiksi. Lopulta ottelu sai sinettinsä Ropposen kädestä.

Hurrikaanin pelissä huomio kiinnittyy joukkueen tasaisuuteen. Ropponen, Staples, Tom Douglas-Powell ja Karri Kutinlahti pääsivät kaikki kaksinumeroisiin pisteisiin. Tästä tasaisuudesta voi kreditit antaa passari Maksim Buculjevicille, joka pystyy löytämään kuumat pelaajat ja pitämään vastustajan torjuntapelin varpaillaan. Matti Oivanen veti tilastojen mukaan välillä hieman henkeä, mutta ensi viikonloppuna hän saattaa olla se ratkaiseva pelaaja. Jesse Mäntylä palkittiin Hurrikaanin parhaana eikä syyttä. Libero pisti itsensä likoon jopa sellaisella intensiteetillä, että kolarista penkkirivistön kanssa palkkiona on loppuviikolla varmaan komeat mustelmat.

Kaksi viisieräistä ottelua osoitti Hurrikaanin vahvuuden silloin, kun peli pitää ratkaista. Parin lepopäivän jälkeen finaalipaikasta taistellaan seuraavaksi Sampon kotikulmilla. Hurrikaanilla on mahdollisuus ottaa neljäs voitto sunnuntaina Pielavedellä. Jos Sampo pystyy ensimmäisen kerran tällä kaudella voittamaan Hurrikaanin kotonaan, pelataan maanantaina Siilinjärvellä.

-HurrikaaniMedia-