Kokkolan Tiikerit – Hurrikaani 2-3 (25-23,15-25,25-20,20-25,10-15)

Hurrikaanin pohjoisen reissusta meinasi tulla täydellinen pannukakku, kun Etta kylvetti Oulussa joukkuetta lauantaina. Sunnuntaina Hurrikaani paransi pelaamista sen verran, että se saalisti kissapedoilta kaksi pistettä. Lauantain tapaan Hurrikaani teki runsaasti omia virheitä, nyt etenkin syöttöruutu muodostui painajaiseksi. Viiteen erään joukkue lahjoitti syöttövirheillä 26 pistettä Tiikereille ja vastaavasti Hurrikaanin ässäsaldo oli vain kaksi. Näistäkin ässistä toinen tuli ottelupallossa Matti Oivasen piiskatessa huittislaisen taktisen leijan vastaanoton käsistä seinille.

– Niissä erissä oltiin aina kovia, kun saatiin syöttö pidettyä ruudussa. Kun syöttö toimii, pystymme torjunta- puolustuspelissä rakentamaan jatkopallotilanteita ja päättämään niitä itselle, Karri Kutinlahti kertasi. Kutinlahdelle sunnuntai oli tilastojen valossa hyvä. Matthew West ruokki nurmolaista 13 passilla, joista Kutinlahti päätti pisteeseen 11. Sen lisäksi mies torjui Tiikerit- hyökkäyksen neljästi. Vaikka Tiikereistä irtosi lopulta kaksi pistettä, ei joukkue voi täysin tyytyväinen olla viikonloppuun.

– Vaikea sanoa, mistä tukkoisuus johtui. Etta pelasi kyllä helvetin hyvin lauantaina, sellaista inhottavaa lentopalloa. Meiltä loppui kärsivällisyys. Ja tämän päivän voittoon pitää olla tyytyväinen, kun katsoo meidän syöttövirheiden määrää, Kutinlahti kritisoi.

Hurrikaani esitti syöttövirheiden vastapainoksi tehokasta hyökkäyspelaamista. Oikeastaan koko ottelun aikana ei Tiikerit saaneet torjuntapelillä Hurrikaania vaimennettua. Antti Ropponen hyökkäsi 60% tehoilla ja häntä säesti Tapio Toiviainen 46% tehokkuudella. Hyökkäyspelaamisen lisäksi Toiviaisen vastaanotto oli rautaa. Näillä otteilla Toiviainen aiheuttaa Jussi Heinolle harmaita hiuksia, koska laitapelaajien osalta joukkueessa on nyt ylitarjontaa.

Hurrikaani jatkaa liigapelejä alkavalla viikolla kahdella kotimatsilla. Torstaina Loimaalle saapuu Akaa Volley ja sunnuntaina jo toistamiseen Team Lakkapää.

-HurrikaaniMedia-