Hurrikaani- Loimaa on tehnyt ottelukohtaisen sopimuksen maajoukkueen keskipelaajaKonstantin “Kosti” Shumovin (204cm,30v) kanssa. Venäjällä Moskovassa syntynyt Shumov on pelannut urallaan yli 200 maaottelua ja oli edustamassa Suomea EM-kisoissa Italiassa. Vaikka Shumov on pelannut urallaan vain kolmen kauden ajan Suomessa, tällä hetkellä ei kysyntää ulkomailta ole tullut.

– Haluan saada itseni vielä parempaan kuntoon ja Loimaalla se onnistuu varmasti. Tunne päävalmentajan (Nicola Giolito) maajoukkueesta ja tiedän, että täällä paneudutaan lentopalloon intohimoisesti, kommentoi viikonloppuna Loimaalle saapuva keskipelaaja.

Shumov on pelannut urallaan yhdeksän kautta ulkomailla, joista Italiassa seitsemän vuotta. Viime kaudella seura oli yksi Euroopan legendaarisimmista: Lube Treia (Macerata) Italiassa. Kovin meriitti on edelleen Italian pääsarjan A1- liigan torjuntatilaston voitto kaudella 09-10.

-Olen syntynyt Moskovassa, mutta muutettiin isän perässä Suomeen ja Tampereelle kun isä tuli pelaamaan Iskuun. Koulun aloitin Moskovassa, mutta palasin Suomeen ja aloitin Varkaudessa lentopallon pelaamisen. Näin Pateri on minun kasvattajanaseurani, Shumov kertaa omaa historiaansa. Puhdasta Venäjää puhuva kosmopoliitti keskipelaaja kertoo, että viime kausi Lubessa oli kokemuksena mahtava, vaikka vammojen takia mies ei täysin parastaan kyennyt tarjoamaan.

– Näin läheltä, miten aivan Euroopan huippuorganisaatio toimii ja pääsin myös pelaamaan Mestarien liigaa. Harmittaa, että pystynyt olemaan aivan niin hyvässä kunnossa kuin esimerkiksi nyt olen.

Shumovin sopimus jatkuu Hurrikaanissa niin kauan, kunnes mies saa hyvän tarjouksen ulkomailta. Mitään varmuutta sopimuksesta ei ole, joten poissuljettua ei ole pelaaminen loppukauden ajan Hurrikaanissakaan. – Ei varmaan pariin viikkoon tapahdu sopimusrintamalla mitään. Nyt keskitytään auttamaan Hurrikaania liigassa. Joukkue näyttää myös vahvalta, koska se ei ole hävinnyt edes erää tällä kaudella.

Shumov hyökkäämässä maajoukkuepaidassa

Shumov hyökkäämässä maajoukkuepaidassa

 

Savolainen piti kesällä harvinaisen pitkän kesäloman ja latasi akkuja niin fyysisesti kuin henkisesti. Kymmenen vuotta lentopalloammattilaisena oli jättänyt jäljet, joten oli miehen itsensä kannalta viisasta vetää happea. – Nyt kroppa on kunnossa ja mieli kirkas, mies toteaa.

Suurin syy Shumovin palkkaamiseen on Hurrikaanin kapea keskipelaajatilanne. Matti Oivanen ei ole selän takia vielä pelikunnossa ja Karri Kutinlahti puolestaan potee kipeytynyttä akillesjännettä. Tällä hetkellä harjoituksissa on vain yksi terve keskipelaaja- Tuomas Koppanen. – Kyllähän meidän keskipelaajien tilanne on ollut haastava. Ei pelkästään loukkaantumisten takia, vaan armeija on asettanut suurimmat ongelmat. Kutinlahti ei ole päässyt suunnitellusti harjoituksiin, jolloin kuusikkoharjoittelu on jäänyt aika pienelle. Sille osastolle Kosti tuo nyt helpotusta, Lauri Rantanen paljastaa. Varmasti Rantanen, eikä Giolitokaan pistä pahaksi vaikka uusin keskipelaaja jäisi koko kaudeksi Loimaalle.

-Hurrikaani tiedotus-