Hieman vaisumman alkukauden jälkeen peliotteita rutkasti parantanut Rantaperkiön Isku Tampereelta, saapuu Hurrikaanin vieraaksi keskiviikkona. Luvassa saattaa olla pitkästä aikaa värikkäin joukkueiden keskinäinen kohtaaminen Loimaalla, sillä vierasjoukkue Isku on esittänyt vahvoja peliotteita joulu-tammikuun ajan. Iskun käsittelyssä ovat kaatuneet mm. Etta, Leka ja Sampo.

Joukkue on nyt sarjatalukossa sijalla 6. Sillä on täydet mahdollisuudet parantaa sarjasijoitusta liigassa edelleen, Leka on kuusi pistettä Iskua edellä ja Lekalla on kaksi ottelua enemmän pelattuna. Kaukana eivät ole sarjanelonen Loimu tai kolmonen Hurrikaanikaan. Viime viikonloppuna Isku kellisti Loimaallakin vierailleen Team Lakkapään 3-0 kotona ja Korson Vedon 3-2 vierasottelussa Vantaalla.

Kaikki tietävät, että Iskun peli kulminoituu pitkälti uransa tähän kauteen päättävän Tuomas Tihisen peliin. Loimaalaissyntyinen Tihinen on joukkueen johtaja kentällä ja sen ulkopuolella, konkari Tihinen on joukkueen pistepörssin ykkönen 363 pisteellä. Tihiselle taustatukea antavat loimaalaisillekkin tuttu hakkuri Samuli Kaislasalo ja keskitorjuja Sauli Sinkkonen. Toinen yleispelaaja aloituskuusikossa on ollut tasavahva 19-vuotias Jan Helenius. Joukkueen aloitusseitsikon täydentävät keskitorjuja Tatu Härkönen, jenkkipassari Conor Eaton ja maajoukkueringissä kesällä mukana ollut libero Aleksi Mutka.

Joukkueiden ensimäinen kohtaaminen Tampereella päättyi Hurrikaanin 3-2 voittoon. Tuosta ottelusta Hurrikaani näytti nappaavan helpot kolme pistettä johtaen ottelua 2-0, mutta Isku sai horjutettua Hurrikaania väkevästä alusta huolimatta. Tuo horjuttaminen tapahtui nimenomaan henkisellä puolella, Iskun pelaajat aloittivat pelissä sanasodan verkon läpi Hurrikaanin virkaveljiä kohtaan. Tuolloin marraskuussa Hurrikaanin peli sekottui Lakkapää pelin tapaan pienen sananvaihdon jälkeen. Nähtäväksi jää pystyykö Isku huomenna keskiviikkona horjuttamaan Hurrikaania uudelleen vai hallitseeko kotijoukkue hermonsa aiempaa paremmin.

-Hurrikaani tiedotus-