Hurrikaani- Loimaa solmi kaksi jatkosopimusta, kun Karri Kutinlahti (22) ja Jesse Mäntylä (30) laittoivat nimensä seuran tarjoamaan vuoden sopimukseen. Mäntylällä alkaa jo 12. kausi Mestaruusliigassa, joista viisi ensimmäistä kului Salon Piivolleyssa. Sen jälkeen mies on edustanut Hurrikaania jo kuuden kauden ajan. Jokaisella kaudella Hurrikaanissa Mäntylä on voittanut jonkin värisen mitalin. Kaikkiaan liberopelaajalla on 4 hopeaa ja 3 pronssia.

Viime kausi oli ypäjäläistyneelle pelaajalle vahva. Mies pelasi kaikkien asiantuntijoiden mukaan uransa parhaan kauden, jonka takia Hurrikaani ei halunnut päästää miestä pois. Sen lisäksi Mäntylän rooli nuorentuvassa Hurrikaanissa on iso. Mäntylä on pelannut kaikkiaan 370 liigapeliä ja omaa sellaisen kokemuksen, josta joukkueelle on jatkossa valtavasti hyötyä. – Jesse on aina yksi liigan parhaita liberoita ja varsinkin nyt, tarvitsemme myös kokemusta. Sen takia sopimuksen synty oli äärimmäisen positiivinen asia, Lauri Rantanen myhäilee tyytyväisenä. – Olen tyytyväinen olooni Loimaalla ja seurassa. Täällä on mahdollisuudet kehittyä ja menestyä. Hurrikaanilla on joka vuosi kilpailukykyinen joukkue, joten jatkaminen täällä oli aika selvä. Vaikka ensimmäistä kertaa mietin tosissani ulkomaita, mutta tutut kuviot veivät ainakin vielä voiton, perustelee sopimusta 70 maaottelun pelaaja.

Kutinlahden sopimuksen myötä seuralla on nyt kaksi keskipelaajaa kiinnitettynä. Matti Oivanen ja Kutinlahti pelasivat päättyneellä kaudella melko paljon yhdessä, jota pohjalainen keskipelaaja osaa arvostaa. – Totta kai Massea seuraamalla oppii asioita. Siinä on nuoren kaverin hyvä pelata kun vieressä on tuollainen ammattilainen, myöntää Kutinlahti. Nurmolaisella on tilillään tasan 100 liigapeliä ja kolme liigakautta. Näistä kausista päättynyt oli tähän mennessä paras. 30 liigapelissä syntyi 84 pistettä, 7 ässää ja 30 torjuntaa. Sen lisäksi vahvat pudotuspelit ja finaalit antoivat signaalin, että Kutinlahdella on realistinen mahdollisuus nousta huippukeskipelaajien joukkoon.

– Nyt tehdään paljon voimatreeniä Savosen Arton opeilla. Haluan muutaman vuoden sisällä nousta parhaiden keskarien joukkoon, pohjalaisella vaatimattomuudella varustettu Kutinlahti toteaa. Tällä hetkellä Kutinlahti on kesätöissä Nurmossa liikuntapaikkahoitajana, mutta juhannuksen jälkeen mies alkaa harjoitella kahdesti päivässä kun työt loppuvat.

Tällä hetkellä Hurrikaanin sopimuspelaajat ovat Mäntylä, Kutinlahti ja Matti Oivanen. Lisää pelaajaneuvottelujen annista saataneen kuulla ja lukea muutaman seuraavan viikon aikana.

-Hurrikaani tiedotus-