Hurrikaani – Raision Loimu 3-2 (25-16, 25-21, 24-26, 25-27, 15-13)


Hurrikaani on joulukuun kotiotteluissaan ottanut käyttöön kaavan, jota se on noudattanut säntillisesti. Kaksi ensimmäistä erää hoidetaan kotiin vahvalla syöttöpelillä ja tehokkailla hyökkäyksillä. Pitkällä erätauolla ote häviää ja vastustaja pääsee peliin mukaan. Tiikerit- ja Etta-peleissä Hurrikaani onnistui kuitenkin palauttamaan tehonsa neljännessä erässä ja pystyi ottamaan kolme sarjapistettä. Sunnuntai-iltana Raision Loimua vastaan kolme erää mentiin totutusti, mutta tällä kertaa neljännen erän taika murtui. Hurrikaanilla oli tälläkin kertaa neljännessä erässä jopa kaksi ottelupalloa, mutta viimeisen naulan iskeminen Loimun arkkuun ei onnistunut. Viides erä kääntyi kuitenkin kotiin lukemin 15-13.


Kaksi erää Hurrikaani oli selkeästi Loimua parempi. Syötöllä saatiin raisiolaisten vastaanotto vapisemaan, ja kun pallo oli omalla puolella, pelattiin erittäin järkevästi. Passari Matthew West oli elementissään jaellessaan vastuuta niin keskelle kuin laidoillekin. Matti Oivanen (10/+3) ja varsinkin loistavan pelin pelannut Henrik Porkka (13/+11) antoivat pallolle kyytiä. Luottolaituri Eemeli Kouki (27/+22) oli jälleen loistava. Myös Jesse Mäntylän (70%) ja Tapio Toiviaisen (59%) vastaanottopeli toimi erinomaisesti.
Kolmanteen erään valmentaja Christophe Achten teki ottelun kulun kannalta oleellisen muutoksen pelaajistoonsa. Hän vaihtoi passariksi Jankon kasvatin Kasper Vuorisen, joka sai Loimun heräämään.

  • Kukaan pelaajistani ei taistellut kahdessa ensimmäisessä erässä. Kasper Vuorisen kentälle tulon myötä muutkin alkoivat pelata ja taistella, kertoi Achten. Myös Hurrikaanin virkaveli Jussi Heino vahvisti belgialaisen analyysin.
  • Kaksi erää kotiin. Sitten tuli vaikeuksia. Loimun passarinvaihto teki kummia. Emme saaneet Kasperin peliä kiinni, myönsi Heino.
    Vuorisen inspiroimina myös Samuli Kaislasalo (29/+22) ja Viktor Lindberg (14/+8) nostivat huomattavasti tasoaan loppupelissä.
    Viidennessä erässä edettiin tasatahtia 11-11-tilanteeseen saakka. Syöttövaihtoon otetun Väinö Rahkon epäonnistumisen myötä Hurrikaani siirtyi 11-12-johtoon. Alkupelissä vaikeuksissa ollut hakkuri Antti Ropponen (16/+6) nousi ottelun ratkaisijaksi iskemällä kaksi seuraavaa pistettä. Viidennessä erässä tehoilla 5/+5 operoinut nurmolainen vei Hurrikaanin ottelupalloihin, joista ensimmäiset eivät vielä tuottaneet tulosta, mutta kolmas kerta sanoi toden, kun Henrik Porkka päätti keskihyökkäyksellään kotiyleisön piinan.
    Länsirannikon herruus siirtyi niukasti takaisin Loimaan suuntaan. Hurrikaanilla on kolmesta kohtaamisesta kaksi voittoa, ja Siljan maljan ratkaiseva viimeinen liigakamppailu käydään ensi vuoden puolella Loimun kotikentällä. Sitä ennen joukkueet kohtaavat Kerttulassa Suomen cupin merkeissä jo ensi keskiviikkona. Ottelun voittaja pääsee cupissa välieriin kauden yllätysjoukkuetta Karelian Hurmosta vastaan.
    -HurrikaaniMedia-