Sarjan hännänhuippu Kalajoen LiigaSärkät matkaa torstaina runkosarjan otteluun Loimaan Liikuntahalliin Hurrikaanin vieraaksi. Illan vierasjoukkueesta ei oikein löydä koko kauden mittapuullakaan mitään positiivista. Sen verran syvällä on kyntänyt liigatulokas päävalmentaja Shailen Ramdoon johdolla. Joukkueen hakkuritilanne on ollut läpi kauden kovin myrskyisä.

Hollannista saapui ennen kauden alkua Jelle Hilarius, mutta hakkuri ei ehtinyt näyttämään taitojaan yhdessäkään liigaottelussa. Mies ei missään vaiheessa sopeutunut Kalajoen hiekkasärkille. Sen jälkeen tuli brasilialainen Bruno Ribeiro, mutta koti-ikävä iski vasten kasvoja myös hänelle. Nyt mennään sitten 34- vuotiaan Carlos Lunan johdolla. Ennen keskiviikon vieraspeliä Raisiossa Luna on ehtinyt pelaamaan yhdeksässä Mestaruusliigan pelissä, mutta tehojen perusteella mies ei ole mikään varsinainen pommikone.

Millään järjellisellä mittarilla ei voi olettaa, että LiigaSärkät tulee saalistamaan edes yhtä liigapistettä Hurrikaanin kotiluolasta. Ei millään. Joukkue on saalistanut 13 vieraspelistään vain yhden voiton: 29.11.2014 Korsosta. Tämän jälkeen on tullut turpaan viidessä vieraspelissä putkeen.

Jos torstaina kotijoukkuetta kiinnostaa yhtään pelaaminen, tuloksena pitäisi olla puhdas 3-0 voitto. Mutta, mutta. Silti puolivaloilla ei Hurrikaanikaan voi otteluun lähteä, sillä tavalla se tekee illasta itselleen vaikean. Tärkeintä olisi saada otteluun lentävä lähtö ja murskata ensimmäisessä erässä heti vieraiden alkuinnostus. Tämän jälkeen pelistä tulee kotijoukkueelle mieluisampi.

Hurrikaani pääsee torstain koitokseen täydellä ja terveellä miehistöllä. Viime viikonloppu kahdella vierasvoitolla osoitti, että Ville Kakko on puhaltanut joukkueensa lentoon. Viisi pistettä Ettan ja Lekan vieraana on lähes maksimaalinen saavutus. Pisteiden lisäksi pelitapa ja tehokkuus oli kuluneen viikonlopun parasta antia. Silti Vladimir Cedicin herääminen kevääseen oli yhtä tärkeätä kuin voitot. Kahdessa pelissä yhteensä 64 pistettä on saavutus, jota pitää osata kunnioittaa.

Kuten yllä on kirjoitettu, mikään muu kuin murskavoitto ei voi tyydyttää. Niin paljon parempi Hurrikaani on joukkue- ja yksilötaidoissa. Luultavasti Kakko tekee pelaavaan seitsikkoon muutoksia niin, että myös nuorisokaarti pääsee kentälle ja vastuulliseen rooliin.

-Hurrikaani tiedotus-