Kauden 2021-2022 ensimmäinen pelaajakiinnitys on tosiasia. Viime kauden Mestaruusliigan läpimurtopelaaja Aleksi Muukkonen (18v.) siirtyy Hurrikaani paitaan 1+1 vuotisella sopimuksella. Parikkalan Urheilijoiden kasvatti pelasi viime kaudella Lentopalloseura Ettan riveissä toisen liigakautensa 16 pisteen keskiarvolla. Hakkurina viime kauden pelannut Muukkonen omaa valtavan potentiaalin myös yleispelaajan roolissa johon ensisijaisesti nuorta miestä ollaan sijoittamassa Hurrikaanin joukkueessa.

18-vuotiaan Muukkosen suuresta kehityksestä kertoo myös se, että hänet valittiin lentopallomaajoukkueen kotikisojen 16 pelaajan leiritysryhmään. Muukkonen on valituista pelaajista nuorin ja ainoa pelaaja, jolla on A-maajoukkuedebyytti tekemättä.

-Pelaajamarkkinoilla oli yksi erittäin mielenkiintoinen nimi ja se oli juuri Aleksi. On erittäin hienoa saada viime kauden läpimurtopelaaja Hurrikaaniin pelaamaan. Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa pelaajaneuvotteluja, kertoo tyytyväinen toiminnanjohtaja Rämö.

Seurajohdon lisäksi pelaaja itse huokuu tyytyväisyyttään uutta seuraa sekä sopimusta kohtaan.

– Erittäin hyvillä fiiliksillä lähden seuraavaan kauteen ja odotan, että pääsen pelaamaan upean Hurrikaanin kotiyleisön edessä. Olen kuullut seurasta vain hyvää ja uskon että saadaan todella kova porukka kasaan, Aleksi kertoo.

Päävalmentaja Jussi Heino odottaa innolla uuden pelimiehen saapumista Loimaalle.

– Nuori ja eteenpäin haluava pelaaja. Hyvät raamit, kropan hallinta ja intoa riittää. Erittäin mielenkiintoista nähdä ja kuulla miten Aleksi haluaa kehittyä, päävalmentaja Heino kertoo.

Uusi joukkue rakentuu rauhassa

Hurrikaanin tulevan kauden joukkue rakentuu rauhallisesti sekä harkitusti. Uusia julkaisemattomia sopimuksia löytyy jo ”kassakaapista” ja niitä päästään julkaisemaan lähiaikoina. Allekirjoitettujen sopimusten lisäksi neuvottelut ovat käynnissä muutaman pelaajan kanssa.

– On ollut mukava huomata, että Hurrikaanilla on pelaajien keskuudessa erittäin hyvä maine. Tämä auttaa tietysti pelaajien kontaktointia ja neuvottelujen aloittamista, toiminnanjohtaja Rämö kertoo tyytyväisenä.

Yksi erittäin iso palanen tulevan kauden joukkueen rakentamisessa on päävalmentaja Jussi Heinon helmikuussa julkaistu jatkosopimus. Päävalmentaja Heino allekirjoitti kesken viime kauden uuden jatkosopimuksen Hurrikaanin kanssa. Sopimus on mallia 2+3 vuotta. Päävalmentajan lisäksi joukkueen tausta pysyy samana. Joukkueenjohtajana ensi kaudella jatkaa loimaalaisille tuttu mies, Juha ”Jussi ” Vuolle. Tilastovalmentajana viime vuodet hyvää työtä tehnyt Sari Virta jatkaa arvokasta työtään joukkueen taustalla. Fysiikkavalmennuksesta sekä pelaajien hyvinvoinnista vastannut naprapaatti Jani Niskakangas jatkaa myös tulevalla kaudella Hurrikaanin apuna.

Toiminnanjohtaja Rämö on todella iloinen, että joukkueen taustalla jatkaa tuttu ryhmä.

– Tärkeiden taustahenkilöiden jatko edesauttaa myös pelaajahankinnoissa. On ehdottoman tärkeää, että pääsemme jatkamaan hyvää työtä tutulla ”köörillä”.

Hurrikaanin kesä kuluu hyväksi havaitulla tavalla.

– Joukkue aloittaa valmistautumisen uuteen kauteen toukokuun puolenvälin jälkeen kesäharjoittelun merkeissä. Heinäkuussa joukkue pitää kolmen viikon omatoimijakson, jota voi kutsua myös pelaajien ”kesälomaksi” vaikkakin treeni jatkuu jokaisen pelaajan omalla tavallaan, selventää Rämö.

Perinteitä kunnioittaen myös ”juhannusportaat” on suunniteltu juostavaksi ennen keskikesän juhlaa.