On ihan normaalia, että työelämä riepottelee ihmistä paikasta toiseen. Silti, kun alle kolmekymppinen ammattilaislentopalloilija lopettaa menestyksekkään uransa ja hyppää parin viikon varoitusajalla Maltan lentokoneeseen, on pakko kysyä: MIKSI?

Mennään kuitenkin aluksi ajassa hiukan taaksepäin. Itse asiassa Mestaruusliigakauteen 2009-2010. Kolmanteen Hurrikaanin liigakauteen. Valmentajana on Ville Kakko. Joukkueeseen saapuu nuori ja potentiaalinen kolmikko: Tomi Mutka, Aleksi Kaatrasalo ja Jani Niskakangas. Kaikkien kohdalla puhutaan valtavasta potentiaalista, joka Kakon pitää kaivaa ulos kovalla työnteolla. Tästä kolmikosta enää Kaatrasalo pelaa liigaa. Niskakangas jatkaa Hurrikaanin organisaatiossa naprapaattina ja Jussi Heinon oikeana kätenä. Tämän tarinan päähenkilö, Mutka, on kolmikosta päässyt kirjaimellisesti pisimmälle. Maltalle saakka.

– Vaikka 09-10 ei ollut urani ensimmäinen kausi, lasken sen olleen uralleni tavallaan lähtölaukaus. Kakko veti kovaa treeniä ja se avasi silmät siihen, mitä ammattilaisena oleminen vaatii. Samoin Vehviläisen Jukalle pitää antaa iso kiitos. Vellu otti siipien suojaan ja auttoi nuorta ja kokematonta pelaajan alkua. Paljon kiitosta mieheltä heruu myös Loimaalle ja sen ihmisille lentopallon ympärillä. Mutkan mielestä Loimaa oli sopivan kokoinen, pieni ja turvallinen kokeilla ensimmäisen kerran urallaan asumista ja elämistä poissa kotoa.

– Ihmiset ottivat heti omakseen ja tunsin oloni turvalliseksi. Se oli itselleni iso positiivinen asia viihtyvyyden kannalta.

Mutkan ura Loimaalla kesti kaikkiaan neljä kautta. Ajanjakso jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen kausien 09-10 ja 10-11 aikana ja toinen 15-16 ja 16-17. Tuona aikana erittäin rehellinen, avoin ja helposti lähestyttävä syntyperäinen tamperelainen valloitti loimaalaisten lentopallofanien sydämet. Loimaalla ja Hurrikaanipaidassa yleispelaaja tahkosi kaikkiaan 137 ottelua ja voitti neljän kauden aikana Hurrikaanissa yhden SM-hopean ja SM-pronssin. Koko uran aikana Mutkalle kertyi 10 liigakautta ja 282 ottelua. Kuten niin monen muun ammattilaisen tavoin, myös Mutkan uralle mahtui monta loukkaantumista.

– Polvivammojen takia olin paljon poissa. Kaikkiaan polvioperaatioita oli kolme, joista jokaisesta kuntoutuminen vaati noin puolen vuoden kuntoutumisjakson. Sen lisäksi viime kevät oli nilkkavamman takia erittäin raskas. Silloin tuli tehtyä päätös, että ammattilaiskentät saavat jäädä. Koko kroppa oli niin romuna ja pelit olivat pelkkää selviytymistä, perustelee mies lopettamispäätöstä.

Mitään ei uralta kuitenkaan jäänyt hampaankoloon, vaikka Suomen Mestaruutta ei koskaan tullut. – Varsinkin kaudella 2016-2017 Hurrikaanissa oltiin lähellä, mutta Valepa oli parempi. Silloin meillä oli kova joukkue. Oli molemmat Oivasetkin, toisen polven lentopalloilija muistelee.

– Tuolla kaudella roolini oli myös iso, ei välttämättä näkyvin, mutta peliaikaa ja vastuuta tuli paljon. Iso kiitos tästä kuuluu Rantasen Laurille, joka oli valmentajana. Late osasi antaa pelaajille vastuuta ja siimaa, koska meillä oli verrattain kokenut joukkue. Olimme silloin myös tiivis joukkue, vaikka pelaajia tuli Australiasta ja muualta. Hitsauduimme yhteen käsittämättömän nopeasti. En pelannut kaudella 14-15 ollenkaan, koska edellisenä keväänä pamahti polvi. Polvea kuntoutettiin koko seuraava liigakausi.

– Late otti ison riskin kun pyysi mukaan Hurrikaaniin, kiittelee mies silloista valmentajaa.

Vaikka liigaura ei Mutkalla loppunut Hurrikaanipaidassa, mies summaa uransa tavallaan alkaneen ja loppuneen Loimaalla.

– Ensimmäiset oikeat ammattilaiskaudet oli Hurrikaanissa ja tavallaan uran päätepiste oli Loimaalla. Vaikka pelasin viime kauden vielä Iskussa.

Kun uran päättymisestä on puoli vuotta aikaa ja etäisyyttä kotimaiseen lentopalloon on otettu aina Maltalle saakka, kaipaa mies lentopallosta edelleen tiettyjä asioita: Joukkuekaverit, pelit ja laji-ihmiset.

– Seuraan tiiviisti netin kautta pelejä ja olen yhteydessä Suomeen aika usein. Juuri olin puolitoista tuntia puhelimessa ja juttelin Kangasalan valmentajan kanssa, Mutka naurahtaa. Samoin Hurrikaanin tekemiset kiinnostavat edelleen. Pelaahan pikkuveli Aleksi nyt Hurrikaanissa.

– Nauroin kun kuulin, että Aleksi pääsi Hurrikaaniin. Harmittava asia Jessen (Mäntylä) kannalta, että loukkaantui kauden alla, mutta Allun kannalta hienoa, että pääsi Loimaalle pelaamaan. Veljekset ovat puhelinyhteyksissä viikoittain, joten isoveli pysyy hyvin kärryillä Loimaan kuulumisista.

Mikä sitten sai miehen ja Saana-vaimon lähtemään tutuista ja turvallisista ympyröistä Eurooppaan ja Maltalle?

– Tavallaan nyt yhdistyy harrastus ja työ. Pääsen laskemaan todennäköisyyksiä ja kertoimia eri urheilulajeissa vedonlyöjille ympäri maailman, titteliä NA Sports Trader kantava Mutka paljastaa. Miehen suurin toimiala kohdistuu Pohjois-Amerikan sarjoihin, kuten esimerkiksi NBA,NFL ja NHL.

– Vedonlyöntifirmat ostavat meiltä palveluja. Työ on aika hektistä, mutta tykkään. Tässä yhdistyy kaupallisuus ja oma aikaisempi mielenkiinto vedonlyöntiä kohtaan. Työpöydällä on neljä tietokoneruutua ja paljon numeroita, joten kiirettä pitää.

Jos mieheltä hakemalla hakee jotain negatiivista, se on tietynlainen etelä-eurooppalainen lähestyminen työntekoon. Mutkan asuntoon kesti pari viikkoa saada nettiyhteys. – Jotta netti saatiin lopulta toimimaan, vaati se pari reissua kaupungintalolle ja muutaman asentajan käyntiä asunnolla. Voidaan sanoa, että työtahti on hiukan rauhallisempi kuin Suomessa.

Pariskunta ei pääse Suomeen joulun viettoon, sillä isäntä on joulun pyhät töissä.
– Tässä juuri vaimon kanssa käytiin katsomassa, minkälainen kalatarjonta täällä on joulupöytään. Miekkakalaa en ehkä uskalla lähteä vielä ostamaan, mies nauraa kulinaristisille eroille.

Kun kerran puhutaan vedonlyönnin ammattilaisen kanssa, kääntyy puhe väkisin myös Mestaruusliigaan.

– Mestaria en vielä tässä vaiheessa lähde veikkaamaan, mutta kolmikko Hurrikaani, Valepa ja Savo Volley ovat vahvoilla. Eikä mestaruus Hurrikaanin osalta ole poissuljettu missään nimessä. Olen nähnyt muutaman Hurrikaanin pelin ja se on vakuuttanut minut. Joukkue puolustaa ehkä paremmin kuin koskaan ja pelaa hyvin paljon ”heinomaista” lentopalloa, analysoi ex-Hurrikaani. Mutka nostaa keväällä pärjäämisen ehdoiksi vahvan vastaanoton ja laitapelaajien tehokkuuden. – Tällä hetkellä Hurrikaani ei tee virheitä laidoissa, joten mahdollisuudet keväällä ovat olemassa.

Pariskunnalla on tavoitteena ehtiä viimeistään kesälomalla Suomeen tapaamaan perhettä ja kavereita. Kun näin tapahtuu, olisi hienoa saada pariskunta- Mutka käymään myös Loimaalla. Niin paljon entinen Hurrikaanipelaaja, seura ja fanit ovat yhdessä vuosien aikana kokeneet. Vaikka sanotaan, että aika kultaa muistot, näissä muistoissa on ilman ajankuluakin kultaiset reunat. Hienon lentopalloammattilaisen ja fiksun ihmisen paluu Loimaalle on varmasti monien toiveissa.

-HurrikaaniMedia-