Kun lauantaina Hurrikaani ja Joensuun Liiga-Riento aloittavat taistelun Mestaruusliigan pisteistä, loimaalaisen lentopallofanin katse kiinnittyy Riennon paitaan ja numero viiteen. Neljä kautta Loimaalla, kaksi hopeaa ja yksi pronssi, sekä kymmenien pienten fanien sydämet sulattanut Petteri Penttinen tekee paluun parin vuoden takaiseen kotisaliin. Niin paljon on Penttinen yhdessä Hurrikaanin kanssa kokenut- ilot ja pettymykset. Pitää muistaa, että Penttisen passaroimana Hurrikaani voitti seurahistorian ensimmäisen mitalin kaudella 2011-2012.

Pielavetisen viime kesä oli miehelle henkisesti kova paikka. Viime kauden jälkeen kuopiolainen Leka Volley näytti Penttiselle tylysti ovea. Uutta sopimusta kalakukkojen kaupunkiin ei syntynyt. Tavallaan mies jäi tyhjän päälle. Pelipaikka löytyi lopulta Maaningalta, mutta totuuden nimessä Penttisen tasoiselle pelaajalle ykkössarja oli totaalisen väärä sarjataso.

– Olihan siinä suuri pelko, että unohdun ykkössarjaan, enkä pääse enää liigaan. Onneksi Säisän Jani otti minut Joensuuhun. Nyt nautin jokaisesta treenistä ja pelistä todella paljon, passari kommentoi. Penttisen tulolla Rientoon on ollut suuri merkitys. Tällä hetkellä on vaikea kuvitella, missä muussa joukkueessa yksittäisellä pelaajalla on niin suuri merkitys omalle joukkueelle. Ennen Penttisen tuloa Riento oli aloittanut kauden kuudella tappiolla, eräsuhdekin oli katastrofaalinen 1-21.

Kun Pielavedellä liigakasteen 03-04 saanut kapellimestari saapui, muuttui Riennon pelaaminen. Penttisen aikakaudella se on voittanut kahdeksasta ottelusta nyt viisi. Voittoprosentti on 62,5% ja joukkue on napsinut 1,6pistettä/ottelu. On siis perusteltua väittää, että Penttisen merkitys on korvaamaton.

– Kun tulin joukkueeseen, huomasi, että se on hävinnyt monta peliä. Henkinen lukko oli kova ja päät painuivat helposti. Ehkä hiukan passipeli muuttui tuloni jälkeen. Olen yrittänyt selkiyttää sitä ja saada aikaan organisoidumpaa hyökkäämistä. Oma peli on ok-tasolla. Muutama eka matsi meni tempoon totuttautuessa, mutta nyt kulkee jo helpommin. Meillä on kuitenkin joukkueessa paljon potentiaalia, kuten hakkuri Michael Chemos. Mies on todella kova lyömään ja monipuolinen. Ihan en kuitenkaan voi heittää yhtä kovaa laitatempoa kuin Hurrikaanissa aikoinaan Moilasen Ismolle, nauraa entinen Hurrikaani- kapteeni.

Joukkueiden kohtaamiset ovat viime vuosina olleet kovin yksipuolisia tulosten valossa. Hurrikaani on voittanut nyt peräkkäin 14 kertaa Riennon. Loimaalta Riento on napannut pisteet mukaansa viimeksi 1.11.2008. Silloinkin, joukkueen passarina oli muuan Penttinen.

Lauantain ottelu on Afrikan kulttuurien kohtaaminen. Mohamed Alhachdadi (Marokko) saa vastaansa Chemoksen (Kenia) ja Fred Musonin (Ruanda). Riento pääsee otteluun tuoreilla jaloilla, mutta Hurrikaanin jaloissa saattaa painaa edellisen päivän vieraspeli Tampereella. Luultavasti Nicola Giolito muuttaa perjantain kuusikkoa lauantaille. Riento hyökkää otteluun altavastaajana, mutta sitä ei kannata aliarvioida. Nyt Riento on aivan eri joukkue kuin aikaisempina vuosina. Hurrikaanilta poissa kokoonpanosta on edelleen Karri Kutinlahti ja Matti Oivanen.

-Hurrikaani tiedotus-