Hurrikaani nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan kaatamalla Team Lakkapään 843 katsojan edessä 3-0-lukemin. Hurrikaanin ykköstykkinä riehui Luke Smith, joka iski 17 pistettä sunnuntain ottelussa.

Hurrikaani-Loimaa ja Team Lakkapää aloittivat lentopallon Mestaruusliigan välierät loistavalla pelaamisella. Molempien joukkueiden tekemisistä paistoi välierävaihe ja ennen kaikkea Hurrikaani oli nostanut pelinsä tasoa huimasti sitten puolivälierien.

Ensimmäisessä erässä Hurrikaani oli parempi pistein 25-22 pitkälti loistavan torjuntapelin ansiosta. Kotijoukkue nappasi erässä kuusi torjuntaa, kun Lakkapää onnistui pysäyttämään vain kertaalleen loimaalaisten hyökkäyksen.

Luke Smith pysäyttämätön toisessa erässä

Hurrikaani-Loimaa aloitti toisen erän todella vahvasti karaten heti 4-0-johtoon Mikko Oivasen syöttövuorolla. Hurrikaani sai erässä hallinnan itselleen, jota Lakkapää ei kyennyt kääntämään.

Toisessa erässä Hurrikaanin syömähampaina toimi Aussikaksikko Harrison Peacock ja Luke Smith. Smith sai maanmieheltään yhteensä kymmenen passia ja niistä yhdeksän päätyi pisteeksi. Lisäksi yleispelaaja otti yhden todella ison torjunnan Fredric Gustavssonin hyökkäykseen.
Lopulta erä Hurrikaanille lukemin 25-18.

Luke Smith oli tänään todella kovassa vedossa.

 

Kolmas erä täysin yhtä päätyä

Erä alkoi tasaisesti liikkeelle, kun molemmat joukkueet tekivät virheitä, mutta tekniselle aikalisälle edettiin jo Hurrikaanin selvässä neljän pisteen (14-10) johdossa. Tämän jälkeen kotijoukkue kasvatti eroa entisestään ja siirtyi Matti Oivasen rullasyötöllä jo 19-11-johtoon. Erän viimeiset pallot olivat pitkälti pelailua ja lopulta kolmas erä päättyi kotijoukkueen nimiin 25-17-lukemin.

Välieräsarja jatkuu keskiviikkona ja torstaina Rovaniemellä kahden seuraavan ottelun voimin. Ensi viikonlopuksi palataan Loimaalle, kun sarjan neljäs ottelu pelataan lauantaina ja mahdollinen viides välierä sunnuntaina. Neljällä voitolla finaaleihin.

Jesse Mäntylä nosteli palloja minkä kerkesi

Yksi Hurrikaanin tähdistä ensimmäisessä välierässä oli libero Jesse Mäntylä, joka haki kovalla prosentilla Team Lakkapään hyökkäyksiä ylös.

– Ihan mukavalta tuntuu nostaa silloin, kun pallo nousee hyvin. Lakkapäätä vastaan pelatessa tietää aina, että on pitkä ilta edessä.

Jesse oli oman pelin lisäksi tyytyväinen koko joukkueen esitykseen.

– Pelattiin aika vahva peli. Lakkapäällä on asteen verran kovempi syöttö, mitä Vantaa Ducksilla oli. Siinä ei ole heidän kannaltaan niin paljoa riskiä. Siellä on pieniä asioita, mitkä ratkovat pelejä.

Luke Smith oli ottelun ykköstykki

Australialaisyleispelaaja Luke Smith pelasi kenties parhaimman pelinsä Hurrikaanin paidassa näiden kahden kauden aikana. Smith iski ottelussa yhteensä 17 pistettä ja yleispelaajan hyökkäysprosentti oli huima, 88%.

– Tänään pelaaminen tuntu todella hyvältä. Kroppa oli tuore ja se vaikutti etenkin hyppimiseen huomattavasti.

Ottelusarjan kaksi seuraavaa ottelua pelataan Rovaniemellä.

– Pelit muuttuvat paljon vieraskentälle mentäessä. Pyrimme palaamaan Rovaniemeltä kotiin johtaen sarjaa, Smith päätti.

Hurrikaani-Loimaa – Team Lakkapää 3-0 (25-22, 25-18, 25-17)

Kokoonpanot
Hurrikaani-Loimaa: #1 (L) Jesse Mäntylä, #8 Karri Kutinlahti, #10 Eemeli Kouki, #11 Harrison Peacock, #13 Mikko Oivanen, #15 Matti Oivanen ja #16 Luke Smith
Team Lakkapää: #1 Matti Toivola, #3 Robert Walsh, #6 Jouni Palokangas, #8 Fredric Gustavsson, #11 (L) Jordan Or, #12 Chris Voth ja #18 Andre Brown.

– Hurrikaani tiedotus