Kokkolan Tiikerit kärsi myöhään keskiviikkoiltana katkeran tappion Challenge cupissa ranskalaiselle Nantes Reze Metropole joukkueelle. Vaikka kotipeli viikko sitten Kokkolassa oli Tiikerien näytöstä 3-0- voitolla, muuttui ottelun luonne toiseen osa-otteluun Nantesissa. Nyt vuorostaan nantesilaiset olivat 3-0 parempia ja voittivat myös kultaisen erän ( 15-13 ), joten Tommi Tiilikaisen valmentama joukkue sai kokea katkeran tappion ja tippumisen jatkosta. Tätä ei joukkue kauaa ehdi murehtia kun jo torstaina matka jatkuu Ranskasta Loimaalle ja perjantaina Mestaruusliigan ottelulla Hurrikaania vastaan.

Kokkolan paidassa pelaa monta entistä Hurrikaani- pelaajaa: Kasper Vuorinen, Tomi Mutka ja Tomi Rumpunen ovat kaikki edustaneet myös perjantaista kotijoukkuetta, joten yhteinen historia tuo lisämausteensa otteluun. Lisämausteen ja –täytteen omalla persoonallaan tuo liigan kirkkain tähti Olli-Pekka Ojansivu, jonka olemus sytyttää kohmeisenkin katsojan liekkeihin. Juuri Ojansivun pelaaminen ja vire pitkän lentomatkan ja matkustuksen jälkeen on pieni arvoitus. Miten maailmantähti saa motivaation kohdalleen ja kykenee keskittymään jälleen kotoiseen liigaan. Fakta kuitenkin on, että Tiikereillä oli jo tikkari suussa Nantesia vastaan, mutta ranskalaiset ottivat sen tylysti pois.

Ojansivun dominointi Mestaruusliigassa on ollut mykistävää. 314 liigapistettä ja pistepörssin kolmas sija, 22,4 pisteen pistekeskiarvo on liigan korkein, 48 ässäsyöttöä on yli tuplasti enemmän kuin seuraavalla ja yhden ottelun korkein pistemäärä 37 kertovat maajoukkueeseen palanneen huippuhakkurin tulivoimaista ja ylivoimasta kaiken. Pelottava yksityiskohta on se, että 37 pistettä yhdessä ottelussa tuli juuri Hurrikaania vastaan Kokkolassa aikaisemmin kaudella. Tällä kertaa Hurrikaanin on kyettävä pysäyttämään Ojansivu huomattavasti paremmin. Tässä on kaksikon Aleksi Kaatrasalo- Tuukka Anttila onnistuttava. Konkari Anttila nappasi viime kierroksella uransa 3000.liigapisteensä, joten Anttila varmasti haluaa kartuttaa pistemääräänsä jälleen uusiin lukemiin.

Asenne- rohkeus- rentous- peli-ilo

Hurrikaanin viimeisissä otteluissa on palattu takaisin samojen ongelmien kanssa kuin aikaisemminkin. Asenne ei ole ollut vaadittavalla tasolla ja usko voittamiseen horjuu jo muutaman vastustajan tehdyn pisteen jälkeen. Otteista on puuttunut pelirohkeus ja uskallus yrittää rohkeasti omia ratkaisuja. Peli on mennyt useaan kertaan tällä kaudella melko kaavamaiseksi, joita vastustaja on onnistunut lukemaan liian hyvin. Myös Tiilikainen taktisena nerona tietää, miten Hurrikaani pelaa. Nyt Ville Kakon on kyettävä muuttamaan taktiikkaa ja tuomaan otteisiin uusia taktisia elementtejä. Myös Petteri Penttiseltä odotetaan vahvempaa passipeliä ja toisen kosketuksen ratkaisuja.

Ottelussa on mielenkiintoisia taistelupareja, kuten passaritaisto Penttisen ja ykköspassariksi nousseen Kasper Vuorisen välillä. Toivotaan, että Tiilikainen antaa Vuoriselle mahdollisuuden pelata kasvattajaseuraansa vastaan. Tällä hetkellä ”Kappe” on liigan kuumin passari ja miehen itseluottamus on huipussa. Myös verkolla keskipelaajat käyvät omaa sotaansa, jossa Hurrikaanin kaksikko saa vastaansa Tiikerien kolmikon Markus Väisänen- Antti Leppälä- Joe Klein. Näistä herroista jenkkipelaaja Klein on yksi liigan positiivisimmalla asenteella liikkeellä. Lempinimi ”Happy Joe” kuvaa tätä toisen kauden Tiikeri-pelaajaa osuvasti.

-Hurrikaani tiedotus-