Tapio Toiviainen ja Hurrikaani sopimukseen

Tapio Toiviainen ja Hurrikaani sopimukseen

Loimaan Jankon kasvatti Tapio Toiviainen edustaa ainakin seuraavan alkavan liigakauden Hurrikaani- Loimaan liigajoukkuetta. Hurrikaanin ja Toiviaisen sopimus on mallia 1+1. Toiviainen on yksi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen vakiokasvoja ja läpikäynyt kaikki Suomen ikäkausimaajoukkueet. Ottajia Toiviaisella olisi ollut muitakin, mutta Hurrikaanin tarjoama kokonaispaketti oli nuoren miehen mieleen. Tälläkin hetkellä nuori mies valmistautuu alle 20-vuotiaiden EM-jatkokarsintoihin, jotka pelataan Serbiassa heinäkuun alussa. Jos paikka EM-kisoihin aukeaa, pelataan nuorten kisat elo-syyskuun vaihteessa. Hurrikaanin kesätreeneihin mies saapuu helatorstain paikkeilla kun maajoukkueen leiritys Kuortaneella loppuu.

– Sopimus juuri Hurrikaanin kanssa on yksi unelma, joka on elänyt pikku pojasta saakka. Pääsen kotiyleisön eteen pelaamaan omassa seurassani. Parina kesänä olen ollut Hurrikaanin kesätreeneissä ja Ville Kakon harjoitukset ja pelilliset vinkit olivat yksi sopimuksen syntymisen syistä, kertaa Kuortaneen urheilulukiota käyvä nuori mies. Miehen itsensä mukaan urheilulukion loppu häämöttää syksyllä kun jäljellä on muutamat ylioppilaskokeet. Mutta oppitunneille ei tarvitse enää Kuortaneelle asti mennä vaan loput koulutyöt voi hoitaa Loimaalta käsin, kommentoi yksi Suomen tulevaisuuden lentopalloilijoista. Armeijakaan ei tule ensi kauden aikana jarruttamaan kehitystä vaan sen aika on aikaisintaan ensi kesänä mitä ilmeisimmin Urheilujoukoissa.

tapio_toiviainen-202x300

Tapio Toiviainen

Myös Kakko oli sopimuksen syntyyn tyytyväinen ja myöntää, että Toiviaisella on kaikki mahdollisuudet ensi kaudella napata pelaavan yleispelaajan rooli joukkueessa. Sen eteen täytyy tehdä kovasti töitä, mutta Kakon mukaan potentiaalia on vaikka kuinka paljon. Valmentaja on kaavaillut antavansa Toiviaiselle reilun näyttöpaikan myös seitsikossa, mutta mikään itsestäänselvyys se ei ole pelkästään Jankko-taustan takia.

– Paine saada Jankon lentopallokoulun kirkkaimpia helmiä Hurrikaaniin oli kova. Nyt se on totta ja alamme tekemään tosissaan hommia yhdessä. Motivaatiota nuorukaiselta löytyy ja hän on äärimmäisen monipuolinen ja lahjakas. Tarkoituksena on tehdä hänestä yleispelaaja. Toivottavasti Toiviainen ei ole ainoa oma kasvatti, joka tulee ensi kauden Hurrikaaniin, Kakko kommentoi toiveikkaana.

Tällä hetkellä Hurrikaanilla on sopimukset Aivars Petrusevicsin, Vladimir Cedicin, Jesse Mäntylän, Kalle Määtän ja Toiviaisen kanssa.

-Hurrikaani tiedotus-

2016-11-04T13:02:02+02:00